Mieleeni palautuu keskustelu sunnuntailta..Puhuimme yleisesti ottaen pahasta olosta, ikävistä tunteista ja muista elämää hankaloittavista asioista...Hän kysyi minulta "milloin viimeeksi itkit?"..Jouduin miettimään suhteellisen kauan vastaustani, sillä en alkuun heti muistanut, milloin viimeeksi olen itkenyt. Aika jaksolla taisin päätyä viime syksyn alkuun, silloin viimeeksi itkin. Sen jälkeen, en ole itkenyt. Tai jos olen itkenyt, niin en surua vaan iloa.
Minun ei ole "tarvinnut" itkeä surua, ahdistusta pitkään, pitkään aikaan. Noh, silloin kun viimeeksi itkin, niin itkinkin melkein 1,5 vuotta putkeen...Voisi sanoa.. Siitä on nyt vuosi aikaa. Minulla ei ole ollut tarvetta itkeä, elämäni on tasaista,ilman tunnekuohuja, ei syytä.
Uusi asia jonka olen "nykypäivän" miehissä huomannut, he itkevät. He uskaltavat näyttää tunteensa ja itkeä, ei tietenkään kaikki. Mutta hänkin, kertoi itkeneensä ja ihan "julkisesti", eikä siinä ole hänenkään mielestä mitään hävettävää. Mieskin voi näyttää haavoittuneisuutensa ja tunteensa. Alkavatko "perussuomalaisten" miesten käyttäytymistavat muuttua? Alkavatko he näyttämään pahanolon tunteitaan muutenkin kuin tappelemalla, juomalla, kiukkuamalla?
Keskustelun jatkuessa kävi ilmi, että hän uskoi itkun auttaneen häntä. Olo oli helpottanut itkun jälkeen, "puhdistunut olo". Niinhän itkusta "väitetään", se helpottaa. Itse uskon siihen ainakin. On myös mukava huomata, että jotkut miehistä alkavat myös uskomaan/uskovat itkun parantavaan "taikaan". Asioitahan itku ei paranna mutta tunnetta helpottaa kuitenkin. Miehet ovat sisäistäneet myös tämän.
Kaiken kaikkiaan sunnuntain keskustelussa kävi paljon asioita ilmi vastakkaisesta sukupuolesta. Oli hellyyttävää huomata, että joissain miehissä on myös höperöitä ja helliä puolia..(yleensä tapaamissani miehissä ei ole mitään sellaista) Tässä miehessä se ei kuitenkaan riitä, on niin paljon muuta mistä en pidä...(ainahan on) Ne asiat ovat vaan liian rankkoja minulle. Ja ystävät hyvät, en ole tekemässä mitään harkitsematonta ja aion antaa asian olla. (tiedän teidän ajatukset)
Minun ei ole "tarvinnut" itkeä surua, ahdistusta pitkään, pitkään aikaan. Noh, silloin kun viimeeksi itkin, niin itkinkin melkein 1,5 vuotta putkeen...Voisi sanoa.. Siitä on nyt vuosi aikaa. Minulla ei ole ollut tarvetta itkeä, elämäni on tasaista,ilman tunnekuohuja, ei syytä.
Uusi asia jonka olen "nykypäivän" miehissä huomannut, he itkevät. He uskaltavat näyttää tunteensa ja itkeä, ei tietenkään kaikki. Mutta hänkin, kertoi itkeneensä ja ihan "julkisesti", eikä siinä ole hänenkään mielestä mitään hävettävää. Mieskin voi näyttää haavoittuneisuutensa ja tunteensa. Alkavatko "perussuomalaisten" miesten käyttäytymistavat muuttua? Alkavatko he näyttämään pahanolon tunteitaan muutenkin kuin tappelemalla, juomalla, kiukkuamalla?
Keskustelun jatkuessa kävi ilmi, että hän uskoi itkun auttaneen häntä. Olo oli helpottanut itkun jälkeen, "puhdistunut olo". Niinhän itkusta "väitetään", se helpottaa. Itse uskon siihen ainakin. On myös mukava huomata, että jotkut miehistä alkavat myös uskomaan/uskovat itkun parantavaan "taikaan". Asioitahan itku ei paranna mutta tunnetta helpottaa kuitenkin. Miehet ovat sisäistäneet myös tämän.
Kaiken kaikkiaan sunnuntain keskustelussa kävi paljon asioita ilmi vastakkaisesta sukupuolesta. Oli hellyyttävää huomata, että joissain miehissä on myös höperöitä ja helliä puolia..(yleensä tapaamissani miehissä ei ole mitään sellaista) Tässä miehessä se ei kuitenkaan riitä, on niin paljon muuta mistä en pidä...(ainahan on) Ne asiat ovat vaan liian rankkoja minulle. Ja ystävät hyvät, en ole tekemässä mitään harkitsematonta ja aion antaa asian olla. (tiedän teidän ajatukset)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti