2009(T här finns nåt för dig också)

Äkkiseltään muistelen vuoden takaisia aikoja, kuinka pohdittiin, että tulevasta vuodesta (2009) tulee paljon helpompi ja parempi kaiken kaikkiaan. Olevinaan oli ollut niin rankka vuosi takana, todellakin. Kun katselee noita tekstejä tämän vuoden alusta, ei vuosi 2008 todellakaan ole ollut helppo ainakaan ihmissuhteiden osalta...

Nyt haluaisinkin summata hieman tätä vuotta, voi sitten hyvillä mielin alkaa siirtymään uudelle vuosikymmenelle..

Koulu/Työ

Viime keväällä sain jälleen kivan idean, lähteä pk-seudulle kesätöihin. Puolittain leikkimielellä laitettu hakemus poikikin jo heti seuraavana päivänä yhteydenottoa. Niin siinä vaan sitten kävi, lähdin kesäksi asumaan Helsingin ydinkeskustaan ja tekemään töitä erikoissairaanhoidon puolelle.
Koulua kävin keväänkin ja opparia tehtiin keväällä mutta kesäksi lähdettiin kamun kanssa "laitumille"! Ja opparin teko jäi...Siinähän sitä sitten tämä syksy menikin, että saatiin se valmiiksi. "Pienellä" kiireellä sitä tehtiin ja lopputulos oli todella huono!Heh, pääasia että saatiin se valmiiksi. Muutamia ensimmäiseltä vuodelta jääneitä rästikursseja suorittelin myös viimeisen harjottelun ohessa. Usko oli loppua kesken! 18.12.2009 se sitten tapahtui, sain valmiin paperit käteen ja näin samassa tilaisuudessa Koop Arposen..(on muuten charmantti) Onneksi ystis istui vieressäni koko juhlan, helpottamassa jännitystä ja sain kokea juhlan hänen kanssaan! Mamma hoki juhlan jälkeen noin sata kertaa "olen niin ylpeä sinusta". Noh, tämähän on vasta alkua...Nyt se elämä alkaakin, jotkut kutsuu sitä "aikuisten elämäksi" ja toiset on sitä mieltä, että samoilla mennään. Vielä on juhlat pitämättä mutta tammikuussa nekin hoidetaan.
Työt aloitin heti valmistumisen jälkeisenä maanantaina. Harjoittelupaikasta poiki vähäksi aikaa töitä ainakin alkuun. Ensimmäisen työvuoron aikana mietin, useaan otteeseen "mitä helvettiä olen mennyt tekemään?", "joko saa lähteä pois kun ei vaan tajuu"...Mutta onneksi olen päässyt hyvään työyhteisöön ja he pitävät minusta huolta, tsemppaavat ja auttavat.

Ystävät

Kaikenlaisia kahnauksia on tullut harrastettua ystävien kanssa pitkin vuotta ja hernepalkoja on otettu useampaan otteeseen pois sieltä nenästä. Mutta niin se vaan menee. Kenelle muulle sitä voi suuttua jos ei ystäville ja kenestä muusta sitä purpattaa kuin läheisistään?! Ei se silti tarkoita ettei ystävistään välittäisi. Lähiaikoina olen miettinyt, miten laaja ystäväpiirini on ja minkälaisia ihmisiä siihen kuuluu. Voin sanoa, jos jonkinlaista suharia löytyy! =) Mutta kaikki ystäväni ovat tärkeitä minulle ja arvostan heitä, ilman heitä en olisi mitään! Tiedän senkin, että heidän sijoittaminen saman katon alle aika ajoin, aiheuttaa monen pään sisällä räjähdysvaaroja mutta onneksi yksikään pommi ei ole vielä räjähtänyt. Paljon helpompi on kaikkien olla!=) Ei tarvitse pitää toisesta, käyttäytyä kuitenkin pitää osata!=)

Ihmissuhteet

Hah, paras osio! Mitä elämäni olisikaan ilman miehiä?! Alku vuodesta sitä keräili itseään jälleen kasaan paskan suhteen jäljiltä...Laastaria tarvittiin, ei se kuitenkaan mitään parantanut,varsinkin kun kyse oli palomiehestä...Paska keikka mutta tulipahan tehtyä...(ketään dissaamatta) Exä onnistui aiheuttamaan jälkijäristyksiä vielä muutaman kuukauden jälkeenkin erosta ja teinkin hänelle selväksi muutamia asioita..
Kesän alussa lähtemisestäni huolimatta ajauduin jotenkin jälleen suhteeseen.Yllättäen vielä I:lta kotoisin olevan kanssa, eikö sen nyt jo olisi pitänyt kertoa jotain?!Ja toinen varoitusmerkki "älä ala suhteeseen ystäväsi kanssa, jos emmit sitä jo ensi sutinasta alkaen"!! Siinä se kesä meni reissatessa aina kun mahdollista 350km x 2 junalla, vain ja ainoastaan sen takia että tahdoin nähdä häntä...Uuh, mitä mitä?!Päässäkö minulla viirasi? Kesän tullessa loppuun, loppui suhdekkin...Ja taas itkettiin mutta mitä itkettiin? Sitä että menetin kaverini vai suhteen loppumista? Ei ole selvinnyt vielä minulle ihan täysin...Tämän jälkeen tein vakaan päätöksen olla yksin...Päätös on pitänyt, olen edelleen yksin..(vaikkakin hätäiset ihmiset suttuivat kuullessaan sutinoista, "siunhan piti olla yksin")
Mutta syksyn aikana vastaani on kävellyt uusi "mieslaji": tapaillaan 3-4 kertaa ja ollaan suhteessa!Tai he luulevat, että minä luulen...Pah! Ne naiset, jotka ovat saaneet lajin aikaan, OLETTE PANNASSA!!! Pientä säätöä siellä ja täällä..Kiva ollut kyllä huomata, että joku sentäs joskus taitaa minuakin katsoa! Ja antaa huomiota!=)

Ei ole unelmien trinssi tullut vielä(kään) vastaan, ehkä hän sieltä joskus tulee valkoisella Ladallaan...(ei sillä autolla niin väliä kunhan ei ole saksalainen,japanilainen tai ruotsalainen)

Nyt on kuitenkin keskityttävä pääsemään pois tästä samasta vanhasta oravanpyörästä, keinolla millä hyvänsä!!Ei enää!!I- miehet on pannassa!!(niistä ei varsinkaan seuraa mitään hyvää, paitsi hmm..s...) Kuten myös inssiopiskelijat, palomiehet, ensihoitajat, raksalaiset, putkimiehet ym. idiootit!(anteeksi) Paitsi, ei kait sillä ammatilla ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa mutta kuitenkin!Mitään en kadu, kaikki virheet mitä miesten suhteen olen tehnyt,olen tehnyt tunteella!Eli ensi vuonna sitten käytetään enemmän sitä järkeä!(järjellä sen ajattelin mutta tunteella sen vedin)

Ehdottomasti ihmissuhteeni tämän vuoden aikana ovat olleet myös parhainta huumoria.Välillä omalla kustannuksella ja enemmän miesten kustannuksella! Nauru pidentää ikää?

Special thanks goes to Sweden!T jag vet att du läser min blogg ibland..Så hoppas att du läser den här!Det var så underbar meddelande vad jag fick från dig i julaftonskväll!Nu vet jag att du tänker på mig ibland... <3>

Asuminen/ Matkustaminen

Kesän asuin tosiaankin siellä pääkaupungin humussa, aivan ihanassa kämpässä, 100- vuotta vanhassa talossa. Hullun naapurin yläkerrassa...Hauskaa oli hänen kustannuksellaan, varsinkin viimeisenä viikonloppuna!
Syksyn alussa muutin itseni jälleen lähemmäs itärajaa. Saunalliseen kaksioon, joka on aivan ihana!Me like! Tarpeeksi kaukana keskustasta ja lähellä Saimaata ja luontoa.
Tuskin jää tämä viimeiseksi asuin paikaksi mutta tällä hetkellä tuntuu kodilta.
Ajoittain mieleni halajaa pitkälle reissulle, vielä minä jonain päivänä sen teen!Uskokaa pois!

Kaiken kaikkiaan, voin mielestäni olla kuitenkin ylpeä itsestäni!Olen jälleen päässyt tavotteisiini, on aika siis tehdä pientä väliarviota, jotta voi uusia tavotteita!Vuosi 2009 on siis olut kuitenkin kokemisen arvoinen, enkä kyllä vaihtaisi sitä poiskaan!Taas on jotain, mitä muistella sitten kiikkustuolissa!=)

Etkö tunne minua, etkö kuule kun huudan sydän hakkaa en löydä sanoja tule selittämättä,

Katso ja kosketa,etkö tunne tätä samaa janoa

Kadut kaupungin ovat pitkiä ja suoria niin moni tarjoaa vain pelkkiä kuorianiin moni tulee vastaan, kuka on se oikea niin moni tulee vastaan,

Tule lähemmäksi jos minua etsit, katu kapenee, matkaasi jatkaa ja vasta tien päässä ehkä sua odotan, on sydämeeni niin pitkä matka

Kadut kaupungin ovat pitkiä ja suoria niin moni tarjoaa vain pelkkiä kuoria niin moni tulee vastaan, kuka on se oikea niin moni tulee vastaan

Kadut kaupungin ovat pitkiä ja suoria niin moni tarjoaa vain pelkkiä kuoria niin moni tulee vastaan, kuka on se oikea

Kadut kaupungin ovat pitkiä ja suoria niin suuri kaipuu murtaa vaikka vuoria niin moni tulee vastaan, kuka on se oikea niin moni tulee vastaan....

Ilta ennen valmistumista...

Ystävä tuli kylään ja keskustelimme todella vastenmielisistä asioista, liittyen seksiin. Siinä melkein kyyneleet lensivät kun naurettiin, hauskaa oli. Oli myös kiva huomata jälleen kerran yhtenevä näkökulmamme asiaan. (aika monessa muussakin asiassa ajatellaan samoin)

Muuten päivä onkin mennyt nopeasti kaupungissa hoidellessa asioita ja kotona siivotessa. Silti aika tuntuu pysähtyneen juurikin tällä hetkellä. Huomenna se tapahtuu! Huomenna minusta tulee valmis, kouluja käynyt ihminen sanoisinko!? hehe. (Todellinen opiskeluhan sitten vasta alkaakin.) Hetki, jota olen niin kovasti odottanut onkin "jo nyt" tässä! Mihin se aika katosi? Vastahan minä muutin Kymenlaaksoon ja aloitin koulun! Nyt se onkin jo ohitse, huomenna seisotaan nätissä rivissä ja lausutaan lupauksia ääneen....Pelottaa!!!!!!Mihin käytän sen ajan,mitä olen nyt käyttänyt kouluun? Entä jos en oikeesti osaakkaan ammattiani yhtään, olenkin ihan poropeukalo?! Voiko vielä perääntyä? Entä jos en tahdokkaan?

Pitääkö alkaa aikuistumaan? Eikö voi viettää "railakasta" opiskelijaelämää enää? Mihin katosi se nuoruus? En ole vielä nähnyt tarpeeksi, on niin paljon asioita, joita haluaisin tehdä!! APUA! Maanantaista lähtien, työskentelen ammatissani. Sitten alkaa työmyyränä olo ja kaikki hemputukset/häiriötekijät saavat jäädä....Sosiaalinen elämä katoaa kokonaan. Eihän se voi noinkaan mennä, eikä mene, siltä kuitenkin tuntuu!

Tämä kaikki johtuu siitä, että olen saavuttamassa unelmaani ja se on jännittävää! Saan sen mitä halusin! <3

Alicia Keys teki sen jälleen, julkaisi loisto albumin! Mahtavaa!Ei voi käsittää miten jollain naisella on noin hieno ääni?!

Viikonlopun päätteeksi istahdin vanhempien auton kyytiin ja suuntasin lapsuudenkotiin. Muutama päivä täällä, vanhoissa kuvioissa on tehnyt tehtävänsä. Kiva on käydä mutta vielä kivempaa on lähteä kotiin.

Tänään on tullut juteltua yhden vanhan ihanan ystiksen kanssa puhelimessa useaan otteeseen. Tämän molempien vanhan kotikaupungin vedessä täytyy olla kahdenlaista "lisää". Toiset tuntuvat sikiävän siitä runsaasti, yhdellä lasillisella taitaa tulla monta lasta ja toisten elämän se pistää sekaisin useampaan otteeseen, siihenkin riittää se yksi lasillinen. =) Jälleen puhelun päätteeksi sain todeta kuinka hieno homma on, että hän on elämässäni!

Harvat ulkopuoliset ihmiset ymmärtävät kommunikointiamme, eilen se tulikin jälleen todistettua. Ollaan keskusteltu niin monet kerrat erinäisistä asioista, eikä meidän ole tarvinnut säästellä sanoja. Kuitenkin, mitä tahansa toinen sanoo, emme anna sen vaikuttaa suuresti tekemiimme ratkaisuihin. Ulkopuolisen on hankala ymmärtää sellaista, mitä ei tiedä ja minkä me tiedämme. Ulkopuolinen käsittää asiat väärin, kuunnellessaan meitä. Se on vain meidän tapa, kuitenkin me tiedämme mistä puhumme. Eikä se huono juttu ole,ettei ulkopuolinen välttämättä ymmärrä keskusteluamme! Sellaisia me vaan ollaan!Ja olen ylpeä meistä!<3>

Ihmiset ilmoittelee iloisia "aikuisten asioita" jatkuvasti. Lähipiirissä mahat kasvavat tiuhaa tahtia, sormuksia vaihdetaan, häitä suunnitellaan ja asuntoja ostetaan. Kaikki on niin onnellisia, suunnittelevat tulevaisuuttaan perheenä. Minä olen onnellinen heidän puolestaan, oikeasti olen.

Jotenkin tuntuu, että itse putoaa pois, eikä enää ole samalla aaltopituudella heidän kanssaan. Itsellä kun ei ole ajankohtaista käydä edes suunnittelemaan häitä, lapsia tai asuntoa. Haaveita, ne ovat tällä hetkellä, kaukaisia haaveita, ei sen enempää.

"Mites miehet?Joko on löytynyt "se oikea"?" Kaksi perinteistä kysymystä, jotka minulta kysytään lähes aina. Varsinkin ne ihmiset, joiden kanssa on harvemmin tekemisissä tuppaavat kysymään näitä. Sano siinä sitten, aina se sama vastaus. "No ei mitään erikoista, ei ole ollut aikaa, koulu ja harjoittelu ovat vieneet ajan..." Tottahan se on, kuulostaa vaan niin tyhmälle. Vastaukseni on joko tyhjentävä tai siitä seuraa "lohdutusta" , kuinka "se oikea" löytyy vielä ja saan kaiken haluamani. Pyh, mitä skeidaa, sanoisinko. En jaksa niitä katseita ja oletusarvoja mitä saan sillä kun vastaan edelleen olevani sinkku.

Todella, kyllä haluaisin parisuhteen ja kaiken. Ainut vaan, etten halua suhdetta suhteen takia vaan suhteen jossa tunnen jotain,jossa on hyvä olla. Miksi pitäisi tyytyä toiseen vaihtoehtoon jos on mahdollista saada jotain parempaa? Se "parempi"= "se oikea"? En tiedä.

Viimeisen viikon yöunet ovat menneet suoraan vessanpöntöstä alas viisurikivun takia. Josko sitä sitten tänä yönä saisi nukuttua? Kahden antibioottikuurin ja särkylääkkeiden voimalla? En voinut kuvitellakkaan kuinka hammaskipu voi lamaannuttaa niin totaalisesti. Eilen oli totaalinen hajoaminen kivun kanssa, ei enää vaan jaksanut...Jännä mitä vähäiset yöunet ja kipu saavat yhdessä aikaan...Sillä sainkin kolmannen hammaslääkäriajan, ihme kyllä aikoja alkoi löytymään kun tarpeeksi paniikkisena soitti. Näin minä vietän ensimmäistä lomaviikkoa, kiltisti sairastellen.

Noh, jospa se huominen olisi jo parempi päivä. Ainakin lääkkeitä riittää, tuolla arsenaalilla jos ei pöpöt häviä niin jo on ihme! Haen huomenna kummipojan kyläilemään luokseni muutamaksi tunniksi. En malta odottaa, ihanaa olla pienen miehen kanssa! <3 On siis parempi alkaa nukkumaan, jotta jaksaa touhuta huomenna!

Suvi Teräsniska: Hento kuiskaus

Tahtoisin sen tunnustaa
kukaan ei oo yhtä tärkeä
tätä yötä kun kanssasi kuljen

uskalla en liikahtaa
enkä lumousta särkeä
kaiken muun tästä huoneesta suljen

iho muistaa jokaisen kosketuksen
mieli noiden sanojen merkityksen
sydän viimein ymmärtää kaipauksen
ja niistä jokainen tahtoo lisää

hento kuiskaus pimeässä
se pyytää viereeni vielä jää
hyvä on hiljaa olla tässä
mennyttä en luonas enää nää

syliisi unohdun
ihoosi painaudun
hetkiseen tarraudun
ja pienet toiveet toteutuu

pimeys yön sakenee
tulet lähemmäksi minua
väkevämmin kuin ikinä elän

pelkoni pois pakenee
riittää kun vain katson sinua
silloin menneelle voin kääntää selän

iho muistaa jokaisen kosketuksen
mieli noiden sanojen merkityksen
sydän viimein ymmärtää kaipauksen
ja niistä jokainen tahtoo lisää

hento kuiskaus pimeässä
se pyytää viereeni vielä jää
hyvä on hiljaa olla tässä
mennyttä en luonas enää nää

syliisi unohdun
ihoosi painaudun
hetkiseen tarraudun
ja pienet toiveet toteutuu

hento kuiskaus pimeässä
se pyytää viereeni vielä jää
hyvä on hiljaa olla tässä
mennyttä en luonas enää nää

syliisi unohdun
ihoosi painaudun
hetkiseen tarraudun
ja pienet toiveet toteutuu

Viimeistä Marraskuun päivää viedään, huomenna vaihtuu jo kuukausi...Ja alkaa armoton joulun odottaminen?!Ei ainakaan minulla...Ei olekkaan tullut kirjoteltua pitkään aikaan, on ollut olevinaan niin kiirettä?!

Jos joku olisi sanonut kuukausi takaperin, että valmistun, en olisi uskonut!(enkä uskonutkaan)Vielä kuukausi sitten tilanne näytti oikeasti todella toivottomalle...Tentti rästissä ja opinnäyte ihan totaalisesti kesken ja haastava harjoittelupaikka..Henkinen väsymys oli oikeasti ottaa vallan, teki mieli luovuttaa ja monet kerrat sitä suorastaan itkinkin! Onneksi oli ihmisiä, jotka loivat uskoa minuun..Sytämmelliset kiitokset siitä ystävät!:)

Viime perjantaina, opinnäytteen esityksen jälkeen alkoi jo tuntua siltä, että kyllä tämä tästä...Ainut asia, mikä alkoi jännittää oli kypsyysnäyte..Mutta sekin oli tänään ja hienosti hoidettu!En voi uskoa tätä todeksi ennen kuin oikeasti on ne paperit kädessä!

Olo on ollut viime viikkoina muutenkin sekava.Olen yrittänyt päästä pois tilanteesta, jossa olen ollut kuukauden päivät.Huonolla menestyksellä ja lauantai-illan jälkeen olen alkanut miettimään, etten ehkä kuitenkaan halua päästä tilanteesta pois...? Viikko sitten, olin varma, etten halua olla tilanteessa, kaiken sen jälkeen mitä silloin viikonloppuna tapahtui...Nyt on kuuppa jälleen ihan sekaisin.

Mitä jos toisesta tietää, ettei suhde tule toimimaan? Tietää, että olemme niin erilaisia, ettei siinä olisi mitään järkeäkään? Ja sitten kun asia on puitu jo yhteen kertaan, ettei tästä tule mitään ja tässä ei olisi mitään järkeä ja että tästä puuttuu se "jokin"! Ja silti huomaan olevani edelleen tässä tilanteessa...
Pidän ihmisestä, on ollut kivaa yhdessä...Mutta kun ollaan vaan niin eri kohdissa menossa, etten oikeasti jaksa uskoa...Toinen puhuu toisinaan sellaisista asioista, joista itse puhuin silloin 18- kesäisenä mutta toisinaan osoittaa kypsyyttään sellaisissa tilanteissa, joissa en ikinä uskoisi hänen olevan kypsä...

Sitten on sekin, että tämä asia on jo puitu hänen kanssaan ja ollaan molemmat samalla linjalla...Mutta mitä ihmettä hän sitten tulee ja ottaa minut?!(enkä nyt tarkoita siinä mielessä) Miksi ihmeessä hän laittaa viestiä ja pitää yhteyttä?! En vaan kestä kärryillä, järki sanoo, että pitäisi antaa tilanteen vaan kuihtua mutta...

Ystispari onnistui shokeeraamaan lauantaina ihan kymmenen- nolla...Meni tupariboolit väärään kurkkuun. Enkä tainut kunnolla onnitellakkaan kun toista heistä...Ja tänäänkin jokinlainen shokki valtasi vieläkin,siis hyvässä mielessä..Toisilla menee, ei kahta ilman kolmatta....Ja toisilla ei neljäs ilman viidettä! :) Ihana juttu!

Nyt vetäydyn nauttimaan kodistani ja kynttilöistä!:)

Viimeiset kaksi vuoroa teholla ovat olleet todella rankkoja....Ajatukseni alku viikolla piti paikkaansa, silloin ajattelin "tyyntä myrskyn edellä" ja niinhän siinä sitten kävi! Yksi elvytys, sairaalan yläkerrassa ja minä tietenkin opiskelijana mukaan. No onneksi paikalle päästyämme elvytyskutsu muuttui vuotoshokiksi...Tilanne olikin ihan erilainen, tosin melkein yhtä vakava. Onneksi mentiin apuun, ei se elvytys enää kaukana ollut. Huomasin itsestäni siinä tilanteessa uuden puolen, pystyin toimimaan ihan täysillä ja tiesin jopa mitä pitää tehdä...Todella outoa, sillä en ole tuollaisessa tilanteessa vielä koskaan ollut! Kaikki loppui hetkellisesti hyvin ja potilas saatiin leikkuriin, hänen jatkoistaan en tosin tiedä...

Eilinen aamuvuoro, ei kyllä ollut yhtään helpompi. Oli oma potilas joka piti saada osastolle ja ohjaajani otti itselleen ennakkoilmoituksen monivammapotilaasta. Yleensä heidät lähetetään suoraan ensiavusta pk-seudun erikoissairaaloihin mutta tämä tulikin sitten meille. Siinä sitä sitten juostiin 8 tuntia oman potilaan ja ohjaajani potilaan asioita hoitelemassa. Oma potilaani saatiin siirrettyä vihdoin sinne osastolle vuoron lopussa ja ohjaajani potilas saatiin "luovutettua" seuraavalle hoitajalle. Kaiken hässäkän keskellä ei ehtinyt ajattelemaan yhtään mitään, aina kun alkoi hieman rauhoittua tuli jotain uutta, kuten huuto "kammiovärinä!" "isketään!" ja taas mentiin...

Vuoron päättyessä raahasin luuni pukukopille ja istahdin penkille..Katsoin vaatteitani, vihreeseen asuun oli sekoittunut punaista verta ja kaikkea muuta eritettä....Sillä hetkellä, vakavissani mietin onko minusta tähän hommaan? Miten ihmeen pienestä ihmisen elämä on kiinni? Ja miten mikään auttaminen ei välttämättä riitä? Vaikka antaisit itsestäsi kaiken sen vuoron aikana ja silti tiedät että potilas tulee kuolemaan...

Silloin kun olin saattohoito- osastolla töissä, sitä osasi jo varautua ihmisen elämän päättymiseen ja tilanne oli aivan erilainen kuin nyt. Monelle potilaalle kuolema toi helpotuksen ja omaiselle rauhan siitä, että kärsimys on nyt ohitse! Mutta teholla, kuolema tulee nopeasti, ilman mitään "varoitusta"...Sitä valittaa omasta elämästään, eilen kuitenkin tajusin, ettei miulla ole mitään hätää! Asiani ovat paremmin kuin hyvin!

Kaikelle on tarkoitus...Nämä ovat niitä elämän ikäviä asioita...

Sitä vain aina välillä miettii näitä asioita...Ja sen jälkeen laittaa saunan päälle ja keittää glögit ja käy nukkumaan... Tunnen olevani suhteellisen väsynyt tällä hetkellä, onneksi huomenna on vapaa ja toivon todella, että iltavuoro on rauhallinen tänään.

Ainiin, positiivista, anatomian tentti meni läpi!!Jee!!Valmistuminen on ehkä lähempänä?!Vielä opparin esitys ja kypsyysnäyte ja se olisi siinä!

Pikku prinssi vierailee Kuninkaan tähdellä...

"Haluaisin nähdä auringonlaskun...Tehkää minulle mieliksi..Antakaa auringolla määräys laskea...
- Jos määräisin kenraalille, että hänen tulee lentää kukasta kukkaan niinkuin perhoset, taikka kirjoittaa murhenäytelmiä, tai muuttua merilokiksi, ja ellei kenraali tottelisi saamaansa määräystä, niin kumpi meistä kahdesta, hänkö vai minä, olisi väärässä?
- Te, Teidän Majesteettinne, sanoin pikku prinssi varmasti.
- Aivan oikein. Jokaiselta on pyydettävä vain sitä, mitä se saattaa antaa, jatkoi Kuningas. Arvovalta nojautuu ennen kaikkea järkeen. Jos käsket kansaasi hukuttautumaan mereen, niin se tekee vallankumouksen. Minulla on oikeus vaatia kuuliaisuutta, sillä käskyni ovat järkeviä.
- Entä minun auringonlaskuni?muistutti pikku prinssi, joka ei milloinkaan unohtanut kerran esittämäänsä kysymystä.
- Tulet saamaan auringonlaskusi. Vaadin sitä. Mutta viisaudessani odotan, kunnes olosuhteet ovat siihen suotuisat."

Maanantai on suutelupäivä...:)

"59% miehistä myöntää, että orastava kiinnostus saattaa lopahtaa kehnoon ensisuudelmaan.." Näin todetaan eräässä naistenlehdessä, jota lueskelin pitkästä aikaa viikonloppuna.

Samasta asiasta aloitti kamuni(vastakkaista sukupuolta) keskustelun lauantai-iltana. Ensimmäisessä lauseessa hän totesi, että on ollut hänelläkin jos jonkunlaista suuteloitsijaa. Toiset tytöt ei kuulemma vain ymmärrä asiasta yhtään mitään...Aihe vähän lopahti kun en oikein osannut jatkaa keskustelua..Menin vähän "lukkoon", ainakin omasta mielestäni...

En ole koskaan ajatellut asiaa miehennäkökulmasta. Näin jälkikäteen, joo-o, on varmasti myös naisia, jotka eivät vaan osaa suudella. Edellä mainitsemassani naistenlehdessä annettiin naisille vinkkejä, miten voi kehittää itseään suutelijana...

Lukiessani "vinkkejä", totesin vain mielessäni kaikkien olevan jotakuinkin itsestään selvyyksiä, ainakin minulle. Tosin en ole kertaakaan saanut palautetta keneltäkään suutelijakumppaniltani taidoistani. Voi siis olla mahdollista, että itse kuuluun "huonosti suuteleviin naisiin"...Täytynee ensi kerralla pyytää palautetta jos/kun pääsee suutelemaan...

Uutena asiana tuli esiin jälleen se, kuinka paljon miehet kiinnittävät tällaisiin asioihin huomiota tai lähinnä se, että hekin tuntuvat keskustelevan näistä asioista...Jännä, luulin, että naiset raportoivat vain näistä keskenään tai miehet naisille/päinvastoin(kaverit)..Muistan kyllä kautta aikojen, että tyttöjen kanssa ollaan raportoitu suutelemisista ja varsinkin niistä huonoista kokemuksista...(ei millään pahalla, ei kaikki miehetkään ole seppiä syntyessään, varsinkin viime aikaisten kokemuksien myötä)

Olen kuitenkin saanut muutamia mieleenpainuvia suudelmia, varsinkin ensisuudelmia, jotka ovat vieneet ns. jalat alta, "elokuvahetkiä"... Viimeisin taitaa tosin olla parin vuoden takaa, kylmätväreet nousee vieläkin kun ajattelee...Jotkut miehet vain osaavat sen taidon, jollain tapaa se on myös suoraan yhteydessä niihin toisiinkin taitoihin. (tai sitten niin käy vain minulla) Mutta voisin väittää, "mies joka suutelee hyvin, osaa myös asiansa petipuolella!". Miten on?

Oli miten oli, itse olen pitänyt aina suutelemisesta, ilman mitään askelia eteenpäin. Suuteleminen "oikean" kumppanin kanssa on kivaa ja nautittavaa puuhaa ja hyvää ajankulutusta. (tosin ei aina tartte olla huulissa kiinni) Mielestäni suuteleminen on myös yksi tapa näyttää, että välittää toisesta, hellyydenosoitus. Taitanee olla parempi tästä sitten lähteä suuteloitsemaan koko illaksi?! hehe...

Ystävyys on auringonsäde,
joka lämmittää pilvisenä päivänä.

Istuin tänään linja-autossa ja keskustelin ystäväni kanssa puhelimessa, kerroin hänelle muuttuneista työkuvioistani..Tai oikeastaan olin jo aiemmin kertonut mutta nyt keskustelimme ääneen niistä...Kerroin hänelle, että joulupyhien aikana kulkeminen töihin saattaisi olla hieman ongelmallista. En tarkoittanut sitä mitenkään vihjailevasti, vaan lähinnä toteamisena...

Heti seuraavassa lauseessa hän ehdotti heidän kakkosauton lainaamista minulle, ettei tarvitsisi miettiä töihin menoa. (Siis jos heillä ei ole käyttöä sille.) Totesin vain siihen, miksi ihmeessä he ovat sellaisia?! Ihania!Tarjoutuvat auttamaan, ilman mitään taka-ajatuksia...Ihanaa! <3 Se merkitsi paljon, pelkkä tarjoutuminenkin! Arvostan sitä todella!Lämmitti mieltä!

Kirjoitin tänään tippaletkuihin 9.11.09.(tippaletkuihin laitetaan päivämäärä, koska ne pitää vaihtaa 3 vuorokauden välein, siis jos on jokin jatkuva liuos joka menee potilaaseen) Lounaalta palattuani ohjaajani ilmoitti asiasta, kerroin hänelle "eläväni" sitä yhdeksättä päivää...haha..Onneksi hän on ymmärtäväinen ja huumorintajuinen.

Suhteellisen raskas päivä "töissä" takana. Hoidin jälleen samaa potilasta. Olen hoitanut viimeiset kolme viikkoa vuorotellen kahta potilasta. Molemmilla menossa about neljäs viikko nyt tehohoidossa...Uuh, alkaa olemaan aika raskasta...Tekisi mieli ehdottaa ohjaajalleni, että vaihdettaisiin välillä...Tosin osastolla oli tänään tasan kaksi potilasta, joten ei ole paljoa vaihtoehtoja...

Molemmat näistä potilaista on todella suuritöisiä, aika kyllä saa siivet alleen ja päivä menee hujauksessa...Lounastauolle kun pääsee, silloin huomaa vasta näläntunteen. Aiemmin sitä ei ehdi edes ajattelemaan...Sitä vaan menee eteenpäin, yhden asian saat hoidettua päätökseen niin toinen odottaa jo. Lounaan jälkeen huomaat kellon olevan jo paljon ja on raportin kirjottamisen aika ja samaan aikaan teet siinä sivussa muutamat muut asiat. Sitten tuleekin iltavuoro ja pidät seuraavalle hoitajalle raportin. Tämän jälkeen voit ajatella juovasi kupin kahvia tai lähteä kotiin. (opiskelijan etuus, voi lähteä aiemmin kun ei tarvitse vielä "leimata" ja kaikki kehoittavat käyttämään sitä etuutta) Joten siirryn pukuhuoneeseen ja vaihdan vaatteet ja suuntaan ulos.

Samalla voi kuitenkin ajatella, kuinka onnekas olen siitä, että pääsen ulos sieltä osastolta. Minun ei tarvitse maata siellä sängyllä ja pahimmassa tapauksessa odottaa kuolemaa. Vaan pääsen sieltä pois, teen vaaditut kahdeksan tuntia ja jatkan päivääni. Kuitenkin ajoittain työt myös seuraavat kotiin, sitä pohtii välillä, miten ihmeessä ihmisillä on voimaa selvitä siitä, mitä he käyvät läpi osastolla?!Toiset selviävät siitä ja toiset eivät...Liian syvällisesti ei saa pohtia, muuten sekoituu tunteet työhön ja oma pää sekoaa...On vain hyväksyttävä se!

Lumi tuli ja hiljensi liikenteen, valaisi syksyisen metsän ja toi tullessaan talven ensimmäisen lumisodan. Eilen palattuani jälleen Kymenlaaksosta, kamu haki minut asemalta...Autossa istuessamme, hänelle tuli jokin miehinen tarve näyttää, miten takavetoinen auto toimii lumella ja liukkaalla...Auto kesti hanskassa ja minä totesin "lapsi ei ole terve, jos ei leiki", samaan kastiin laitan lumisodan. Ilmoitin, että tänä talvena on pakko olla lumisotaa, edes vähän...Lapsi ei ole terve jos ei leiki! :) No niin siinä vain kävi, lumipallot osuivat minuun ja minä sain vain pari osumaa häneen + ujutettua lumet niskaan. Piristi päivää! Oli kivaa! Naapurit varmaan katsoivat, nyt se tyttö on seonnut lopullisesti! Lopputuloksena oli märät nahkahanskat, märät sukat ja punainen nenä! Ja hymyilevä tyttö!

Nyt kynttiläillan viettoon ja nukkumaan....

Kahvia ja mokkapaloja...

Eilen illalla päädyin selaamaan lentojenhintoja jälleen.(siitä on alkanut tulla tapa) Uuteen-Seelantiin pääsisi noin 1000€, ottaen huomioon, että se on vain yhdensuuntainen lento...Ei olisi edes paha summa säästää, tosin ei sitä kuitenkaan muutamassa kuukaudessa säästetä mutta parissa vuodessa..Ja kun ajattelee parin vuoden päähän, en olisi vieläkään 30-vuotta ja olisin saanut hieman työkokemusta alalta ja ehkä tarvitsisin pientä breikkiä kaikkeen! Jos yhtään itseäni tunnen, voi olla, että breikin tarve tulee jo huomattavasti aiemmin! LOL...Noh, ehkä jonain päivänä sitten...

Illalla kävin myös iltalteellä parin miespuoleisen tutun kanssa. Toista (A) heistä en ollut nähnyt sitten pari viikkoon, johtunee siitä, mitä silloin pari viikkoa sitten(pääsi) tapahtui. B:tä olin nähnyt viikko sitten...Kamraatit edustavat "vanhaa" elämääni täällä. Tunnen siis molemmat jo vuosien takaa ja A:n kanssa ollaan oltu tekemisissä enemmän näiden vuosien aikana...B on kuitenkin ollut hieman vieraampi aina, emme ole oikein löytäneet mitään sanottavaa toisillemme koskaan..Eilen B:lläkin tuntui olevan kovasti kerrottavaa minulle...

Siinä minä sitten istuin kahden kamraatin kanssa kahveella ja olo oli kuin "ennenvanhaa"...Jokin oli kuitenkin muuttunut, en oikein nähnyt itseäni siihen tilanteeseen enää..Oli kiva nähdä heitä ja varmaan ollaan jälleen enemmän tekemisissä mutta....Mutta...Ei ole oikein minun juttu enää tuo...Varsinkin kun kuuntelin viikonloppuna tapahtuneen mökkikeikan juttuja, olin todella tyytyväinen päätöksestäni jäädä kotiin!hehe...Tähän voisi todeta, että POJAT ON POIKIA AINA, OLIVATPA HE KUINKA VANHOJA TAHANSA!!!(tai ainakin kyseinen porukka)

Kiva on tavata vanhoja tuttuja ja kiva on myös huomata, että he haluavat minut takaisin heidän elämäänsä...En ole kuitenkaan varmaa siitä, haluanko minä kuulua heidän elämäänsä enää? No sen kait aika näyttää...

Ompa kiva nauttia iltapäiväkahvi rauhassa! :)

Tasapainoinen sunnuntai...Aamukahvi,aamusauna ja aamu! Lounas vanhempien kanssa, autokuumetta ja unohtamatta anatomiaa...Ei löytynyt sitten tutoria, opettamaan anatomiaa tälle päivälle. Kovasti olisin halunnut henkilökohtaista opetusta...hehe...

Inssiopiskelija auttoi eilen "neitiä hädässä", toi kotiin juna-asemalta ja oli melkein herrasmies...No mutta koska mikään ei ole ilmaista, pitihän sekin kyyti "maksaa". Tarkoitti käytännössä: "Tulen luoksesi koko illaksi, enkä lähde ennen kuin käyt nukkumaan, jos silloinkaan!"... Hänen lähtönsä jälkeen mielessäni mietin, eiköhän tämä ollut tässä... Mikään ei tuntunut miltään, lähinnä huokaisin helpotuksesta kun ovi painui kiinni!

Tälläkin "tarinalla" on opetuksensa: poikkeus vahvistaa säännön! Ei kannata siis sekaantua oman ikäisiin, joko vanhempiin tai sitten reilusti nuorempiin! Minun tapauksessani nuoret ovat(vielä) liian nuoria, joten vaihtoehdot loppuvat kesken! (heh)

Entäpä jos kuitenkin vaihtaisi näkökulmaa asiaan? Jos ajattelisi, ettei kukaan ole täydellinen...(miehistä puhuttaessa vain harva) Eräs ystäväni on ollut parisuhteessa lähestulkoon, 10 vuotta, aika lailla...Kumppani on häntä 2- vuotta vanhempi, heidän suhde on käynyt melkein kaikki mainingit, puolittaiset erot ym. Silti he ovat yhdessä.. Ystis kuvaili heidän suhdettaan: "Tässä suhteessa molemmat ovat kasvaneet, yhdessä.Välillä on joutunut mietttimään miehen aivoituksia ja lapsellisuutta. Kuitenkin ollaan yhdessä tehty se ja nyt viimeinkin on hyvä olla!"

Tottahan se on, ettei parisuhde ole valmis "simsalabim"- tapaan mutta jotenkin olen niin väsynyt tällä hetkellä alkamaan mitään..."Kouluttamaan" itseään tai toista suhteeseen. Kuitenkin voin sanoa aiemmista suhteistani, olen oikeasti yrittänyt niissä. Ja rajansa kaikella, nyt en jaksa!Kokemuksen syvällä rintaäänellä, jos alku on hankalaa, ei lopussa todellakaan seiso kiitos!

Olisi kuitenkin vain jollain tavalla helpompaa tavata joskus, edes kerran tässä elämässä, edes puoliksi koulutettu yksilö! Joka osaisi pitää huolta edes vähän itsestään!Ja keskustelisi jostain arkipäivän asioista, eikä "ku jätkät teki sitä ja tätä"!!!!!!!!!Tai vetäisi ihme itkupotkuraivareita keskellä kirkasta päivää!On vaan niin liikaa pyydetty....Taidan rakennella niitä pilvilinnoja nyt, vai?!

Nyt jälleen treffeille, vuorossa aivot!(Olemattomalle, tää suhde taitaa jatkua tätä menoa pitkäänkin....)

Nenäpäivä....

Nenäpäivän kunniaksi!Hihi...Kamu oli sitä mieltä, ettei hihittele miun kanssa jos pidän tuota nenää?En ymmärrä miksi? Hö! On ollut niin uuvuttava viikko, että pakko tässä on jotain vähän hassutella, elämä olisi muuten ihan liian vakavaa!En sentäs käy piilottelemaan hassuteluani, toisin kuin eräät!

Ah, maanantain kassajonon piristys käveli vastaan tänään!Oi oi, siinä oli jälleen piristystä...(en kulkenut nenä päässä kuitenkaan kaupungissa) Toisaalta, olisin varmaankin herättänyt huomiota hänessä jos olisi ollut nenä kohdillaan?! hihi...=)

Isänpäivä lähestyy...

Kun tässä on nyt puhuttu miehistä...Yhdestä miehestä en ole vielä puhunut, hänestä, joka on ollut mukana melkein jokaisessa hetkessä elämässäni...Isästä...

Olen totaalinen isintyttö!Voin ihan rehellisesti myöntää sen. Hän on luonteeltaan: rauhallinen, vakaa, huumorintajuinen, lempeä ja rakastava. Meillä on aina ollut erityinen suhde, olen voinut kertoa hänelle paljon sellaisia asioita, joita ei voi äidille kertoa. Monet kerrat ollaan isän kanssa juteltu myös niistä "pojista", jotka ovat elämääni kuuluneet (ystävät ja poikaystävät). Häneltä on tullut monia hyviä neuvoja, näkökulmia, joita ei nuoremmilta ehkä saakkaan. (Tosin tässäkin suhteessa isäni on ehkä poikkeuksellinen mies kun osaa puhua tunteistaan avoimesti.)

Monet ystävistäni, etenkin poikapuoleiset, jostain syystä "pelkäävät" isääni kun tapaavat ensimmäisen kerran hänet. Taitaa olla miehillä se "verissä", "tytön isä", uuu...Voihan hän olla jollain tapaa pelottava, varsinkin kun hänellä on tapana ensin arvioida tilannetta. Mutta kun häneen tutustuu, löytyy hänestä aivan mahtava ihminen! Joka ei todellakaan tuomitse ketään!

Isäni on ollut...
Olkapääni, johon olen voinut itkeä.
Jalkani, joka on tuuppinut eteenpäin elämässä.
Viilipyttyni, kun olen tarvinnut kurinpalautusta.
Järkeni, silloin kun en ole voinut ajatella selkeästi.
Kaverini, kun olen tarvinnut seuraa.
Sylini, kun olen tarvinnut halia.
Remonttimieheni, kun olen tarvinnut apua kodin jutuissa.

Isäni on HIENO MIES!(hokema, mitä x hokee kai vieläkin)

Toivon saavani pitää hänet ainiaan mukanani elämässäni! <3

Kait se valo paistaa sinne risukasaankin joskus?

Noh, alkuviikkohan on mennyt sitten univelkoja kerätessä ja "hieman" kiukkusena...Hammaskin lohkesi tänään, melkein jo ajattelin, ettei tästä(kään) päivästä tule mitään...Ajan sain hammaslääkärille sitten kuukauden päähän, aikaisempia aikoja ei ollut....Että sillei...Toivotaan ettei ala sitten särkemään...

Harjottelupäivä sen sijaan, meni ihan kivasti. Kiirettä piti ja aika kului nopeasti.
Päivän jälkeen päätin kävellä keskussairaalan työhönottajan luokse, kysyäkseni töitä...Sieltä sitten löytyi töitä, aloitan 5.12! Siitä seuraavat kolme viikkoa on ainakin töitä, perehdyn...Ja sitten varmaan jatkuu perehdytys...=)
Pikkasen piristyi mieli!En vaan ajatellut,että se noin helppoa on tuo työnhakeminen!

Inssiopiskelija teki jonkilaisen paluun eilen myös...Tai no oikeastaan jo maanantaina mutta eilen virallisesti kait...En tiedä meni vähän maku koko jutusta, kait se aika näyttää. Hänen kyläilynsä piristi vähän eilistä mutta ei sen kummemin. Olin vaan niin "koomassa" väsymyksen ja lukemisen takia...

Mutta nyt treffit anatomian kirjan kanssa odottavat!

Hymyä hyytävään päivään...

Kassajono, tippunut hanska ja "elokuvahetki"! Mitä muuta tarvitseekaan päivän piristykseen?
Kesken suhteellisen synkän päivän, edellä mainittu asia todellakin piristi päivän! Miten voikaan jokin tuntematon, olla sillä hetkellä niin ihana? Hän kirjaimellisesti pelasti minun päivän!!!Ihanainen tuntematon!<3

Elämän tarkoitus...

"Totuus on, että meillä kaikilla on syntyessämme mahdollisuus suuriin tekoihin ja lukemattomiin tilaisuuksiin kohota huomaaviin uusiin korkeuksiin. Mutta niin surullista kuin se onkin, moni on liian laiska, liian huolissaan siitä, mitä muut ajattelevat, tai liian arka muutoksille voidakseen levittää siipensä ja oivaltaa mahtavat kykynsä. Tärkeintä on, että teet juuri sitä mitä haluat- mikä sitten tekeekin sinut onnelliseksi- ja teet sen niin hyvin kuin pystyt. Ei ole väliä, onko se lumipallojen pyörittämistä, hengityksen pidättämistä veden alla, jodlaamista vai taidokasta hiustenkuivaajan käyttämistä. Tärkeintä on, että se mitä teet, tuntuu sinusta mahtavalta...."
-Elämän tarkoitus: Bradley Trevor Greive-

Vetäydyn Kymenlaakson puolelle....

Miehet...

Oikeesti, mikä helvetti noita miehiä vaivaa??????Ensin ne sanoo, että edetään rauhassa ja itse sitten latautuu siihen, että edetään rauhassa ja olet sinut asian kanssa!! Etkä kasvata mitään pilvilinnoja, siitä mitä nyt seuraavaksi kuuluisi tapahtua, vaan ajattelet, antaa asioiden edetä omalla painollaan!!!Sitten tulee itselle sellainen olo, joku tässä mättää...

Kysyt, mikä on..."no kun en halua,että rakennat mitään pilvilinnoja..."Vastaat kieltävästi, että haluat edetä rauhassa, viikon tuntemisen jälkeen ei "juttua" voi kutsua parisuhteeksi...Sitten toinen on, no kun en tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja mitä haluaa tehdä valmistumisen jälkeen...NO ÄLÄ!!Ei tässä mitään ennustajia olla, miten olisi vaikka jos koittaisi elää hetkessä???Miksi pitäisi NYT tietää, ollaanko yhdessä 6kk päästä vai mitä ollaan???JA missä vaiheessa tämä muuttui suhteeksi!!!Miksei kukaan kertonut miulle, että olen suhteessa...Olisin alkanut pakata tavaroita ja muuttamaan!!!!!heh...

Sitten kun kannustat sinkkuuteen, sekään ei ole hyvä..."Ku siun kanssa on niin kivaa ja haluaisin nähä siuta, tuntuu oikeelle..." Sitten koitat itse sanoa, edelleenkin samaa, ettei viikon jälkeen voi olla suhteessa kenenkään kanssa! (oon ehkä vähän tyhmä mutta silleen mie olen käsittänyt tähän elämään mennessä) Sanot, etteikö voitas kattoo, mitä aika tuo tullessaan ja sopeutua sen tuomiin muutoksiin! Niin sekään ei ole hyvä!!!!

Olet ymmärtäväinen ja sanot, että annat aikaa ja sekään ei ole hyvä! "Nyt menee aika vaikeeksi!" Mitä helvettiä?????????Missä kohtaa jäin junasta pois???En ihan oikeen ymmärrä....

Sen ymmärrän, en ala päätäni enempää vaivaamaan tai aikaani tuhlaamaan, joka on muutenkin välillä kortilla! Nostan kädet pystyyn ja annan asian olla!
(Juttelin exän/kaverin kanssa, joka sanoi "anna palaa vaan", no hetken tuumasin ja ajattelin antaa palaa...No guess what, en annakkaan...Tai annan, joo, jatkan eteenpäin!)

Äärettömän huono hetki olevinaan...

Toinen uneton yö alkamassa....Kello on jo vaikka mitä, eikä uni ole tulossa tai ehkä on mutta ei se siltä tunnu...Takan äärettömän huono päivä, pitkästä aikaa. Teholla, siellä meni hyvin, sain kaipaamaani vastuuta ohjaajaltani. Alkaa oikeasti tuntua siltä, että tuo on se minun juttu!

Muuten onkin päivä mennyt äärettömän hitaasti ja edes inssiopiskelijan piipahtaminen ei auttanut...Vaikka kuinka, toinen sanoi haluavansa nukuttaa minut, mikä on ajatuksena ihanaa..Ei vaan toinen taida tietää, ettei se ihan niin helposti käy. Tunnetusti en ole kovinkaan hyvä nukkumaan toisen vieressä, saatikka jos toinen vain nukuttaisi ja lähtisi sitten...Joten aika kului höpötellessä niitä näitä...(tänään en olisi jaksanut sitä ollenkaan)Siinä toinen sitten seisoi ovellani ja teki lähtöä, katsoi minua pitkään, totesi "en tiedä onko nuo enemmän ruskeat vai vihreät, nuo siun silmät"...Toisinaan ne on nappi ruskeat, joissa on vihreän vivahdetta ja toisinaan tumman vihreät,joissa on ruskeaa. (Mitä sitten?) Suukot vaihdettiin ja painoin oven kiinni ja suuntasin omiin ajatuksiin.

Tuntuu jotenkin epäselvältä tällä hetkellä. Toinen vaikuttaa kerrankin "kunnolliselta" ja minä olen ihan ihmeissäni. Hän sanoo haluavansa edetä rauhassa, mikä ei ole huono juttu ollenkaan. Olen itse vain tottunut toisenlaiseen tahtiin, ehkä on aika totutella kiireettömyyteen tietyissä asioissa? Eikös se sanonta mene, hiljaa hyvää tulee?

Noh, huomenna on kummipoikani siskon Halloween- juhlat. Eli kasa kiljuvia lapsia, pitämässä hauskaa...Taidan mennä sinne, koska viihdyn kuitenkin lasten parissa. Samalla voi sitten halia kummituspoikaa ja ihmetellä hänen kasvuaan! Sitä ennen on kuitenkin suoritettava virallinen anatomian kirjan avaus..

Se aika kuusta...

Kirpakka pakkanen kylmetti nenää kun sen äsken tungin ulos hetkeksi. Viime yö oli jotain aivan kaameeta, pitkästä aikaa. Heräilin varmaan 4-5 kertaa miettimään opinnäytetyötä, harjoittelua, inssiopiskelijaa ym. kaikkea, mikä nyt voisi aiheuttaa olevinaan "sterssiä" juuri öiseen aikaan. Herätessäni aloin sitten stressaamaan huonoa yötäni, alkaa pelottaa hieman, ettei vaan ne uniongelmat ala jälleen. Ding,ding,ding, soi ääni päässäni...Se on varoittava ääni. Ei siis ollenkaan huono asia, että peruin viikonloppuni menot tältä erää ja ajattelin tuijottaa anatomian kirjaa koko viikonlopun. Jos sillä ja liikunnalla saisi sitten rytmit kohdilleen....? Ja liikunnan avulla purettua stressiä...Aamuisin, monta kuppia kahvia niin alkaa aivot ehkä toimimaan...

Juttelin eilen illalla puhelimessa ystiksen kanssa, joka oli ihan ihmeissään, siitä, miksi minä stressaan valmistumista! Tai ehkä enemmän valmistumisen mahdollista myöhästymistä kuukaudella?! Hän on kuitenkin käynyt tuota koulua 5- vuotta, eri linjaa tosin mutta kuitenkin. Joo, 5- vuotta, noh, ei heitä se koulu kiinnostakkaan...Sen hän on jo myöntänyt itsekkin, kuulemma tärkeintä on valmistua. Itse olen aina suorittanut kaiken ajallaan, kaikki koulut mitä olen käynyt, olen valmistunut suunniteltuna päivänä...Nyt se on sitten uhattuna...Kyse ei ole siitä, että haluaisin valmistua ryhmäni kanssa, en todellakaan!Siitä ryhmästä ei ole juuri mitään hyvää seurannut, yksi ystis ja pari hyvää kaveria, ei muuta! Lähinnä koen itseni epäonnistuneeksi, jos en valmistukkaan 18.12! Olen huono, minusta tulee huono hoitaja?!(skeidaa,tiedän, todellakin!)

Mutta olen kuitenkin lähtöisin perheestä, jossa on aina vaadittu hoitamaan asiat ajallaan ja täydellisesti....Vaikkei vanhemmat enää nykyään puutukkaan elämääni, ellen niin halua....Olisitte nähneet äitini ilmeen kun kerroin hänelle, että valmistuminen saattaa siirtyä tammikuun puolelle..."Mitä?Oletko tosissasi?Miten et ole saanut aikaiseksi tehdä sitä opparia kunnolla loppuun?Minä kun olen jo työkavereilleni kertonut!"Nuo kaikki asiat lävistivät varmaankin juuri sillä hetkellä hänen mielessään. Myös se, että, "minun tyttäreni on keskinkertainen!"...Hänen tytär on aina ollut keskinkertainen, ei koskaan kiitettävä, vaan keskiverto tallaaja ja silti se tuntuu tulevan joka kerta "yllätyksenä" kun hän sen suustani kuulee!

Osa minusta näin, puoliksi valvotun yön jälkeen, haluaisi kerrankin elämässä viivästyttää jotain asiaa(melkein täysikuu?)...Ihan vain pelkästään sen takia, etten ole koskaan sitä tehnyt. Tunnollisesti hoitanut asiat aina, jämptisti..Eikö nyt voisi vähän himmata? Olen siinä ja siinä, onko minulla paukkuja hoitaa koulua ajoissa. Tiedän kyllä, että pystytään jos halutaan, hoitamaan se oppari siihen kuntoon kuin pitää....Mutta kun en vaan jaksaisi!Se tietää, sitä, että seuraavasta 3 viikosta tulee suhteellisen kiireellistä...Noh, en tiedä, maanantain jälkeen ollaan taas viisaampia kun olen käynyt koululla...

Ja mitä äitiini tulee, hänen on ehkä joskus hyväksyttävä se, ettei hänen tyttärensä ole se täydellinen tytär...Vaikka hän sanoo hyväksyneensä sen..Mutta todella tiedän, hänen sortuvan työmaallaan, varsinkin, "meidän Noora kun se on kohta valmis sairaanhoitaja!""meidän Noora kun se oli viime kesän Helsingin suuressa maailmassa, hemodialyysi koulutusosastolla töissä!" Meidän Noora on tehnyt paljonkin asioita, muttei silti ole täydellinen ja on sanonut siitä, ettei tartte sitä Nooraa nostaa sinne jalustalle...Koska sieltä tippuu hyvinkin nopeasti! Ja nyt ystikseni sanoisi, "eikö se ole hyvä, että vanhempasi välittää ja äiti välittää kun haluaa puhua sinusta?!"....On joo, tiettyyn pisteeseen asti..Mutta kun sitä olet kuunnellut jo kohta neljännes vuosisadan, laulu alkaa olla kulunut ja lopussa...

Ja tiedän, hyvää äitini tarkoittaa, ei hän käytä "bostailu-ääntä" kun puhuu minusta...Mutta sitten ihmiset tulevat kaupassa vastaan(porukoiden kotipaikalla), "oi, sinä olet hänen tytär, oi kun ihana tavata...."Niin joo, totta olen hänen tytär, olen se joka on kiertänyt vielä enemmän kuin sisarensa. Olen myös se kenellä ei ole, poikaystävää tai lapsia vielä!Kiva tavata ja hymy!" Osaan käyttäytyä kuin mallioppilas, siinä olen täydellinen! hehe...

Tulipas taas kirjoitettua, vallan aamukahvini jäähtyi...Alettava toimimaan, iltavuoroon käy askeleeni... Mitähän tänään teholla?!

H1N1- rokotteen jälkeistä elämää...

Niin ne vaan sitten pisti piikin miun olkavarteen, poikkeuksellisesti oikeaan käteen...Opiskelijat kun rokotetaan myös, voi sitten hoidella muita...Olo oli ihan jees vielä tiistaina mutta eilen se sitten kääntyikin toiseen suuntaan, nousi kuume ja tuli lihaskipu...Oi voi, voiko olla toista niin huonoa sairastajaa kun mie? Luonne muuttui ihan täysin, kun jouduin lähtemään teholta pois ja menemään kotiin. "Jos mie nyt kuitenkin jäisin?" Sitä vaan ei osaa itse sairastaa kun muita hoitaa, kait se on jonkinlaista ammattisairautta? Toivon, että se kolisee kokemuksen myötä pois, keltanokkana kun yleensä ajattelee, ettei voi lähteä...

Voi vitsi kun oli kiva päivä jälleen tänään. Kävin moikkaamassa kummipoikaani, hänest on tult ihan "raju rakastaja"! Pusut mitä hänelt saa, ovat sekoitettuna puremiseen. Hihi...Sieltä sitten hyppäsin linja-autoon ja keskustan kohdilla jäin kyydistä. (vaikka kotiin oli vielä 7km matkaa) Jalat alta vievä inssiopiskelija heitti tekstarilla ja pyysi kyläilemään, hetken mietin jos en menisi mutta menin kuitenkin...Kivaa oli, opettelin pelaamaan Batman- peliä....? Siis mie, joka harvemmin kosken mihinkään pc-peliin tai mitään muutakaan siihen viittaavaa...Korjaus, "harvemmin", en koskaan aiemmin! Mutta kait se kuuluu miesten/poikien maailmaan? Hauskaa oli kuitenkin!

On vaan niin outoa, kun toinen on samanikäinen...Toisaalta poika mutta toisaalta mies? Olen vähän kahden vaiheilla, siitä mihin se sitten kääntyy...Ehkä se selviää ajan kanssa..Kun en osaa ajatella itseäni omanikäisen kanssa, vaikkakin se tuntuu hyvälle, tällä hetkellä ainakin! Ehkä hänkään ei osaa ajatella itseään lyhyet hiukset omaavan tytön kanssa...Se on käynyt selväksi, että pitkät hiukset olisi pop! hehe...Not gonna happen! Hiuksia voin kasvattaa mutta se lähtee ihan itsestäni! Pitkää tukkaa tuskin tulee vähään aikaa, ei meinaan hermo kestä kasvattaa mutta pidempi tukka voi tulla.(nykyistä pidempi)

Sen voin sanoa, että kerrankin, kerrankin, pitkään aikaan miulla on jotain suhteellisen hyvällä pohjalla. En tiedä tuleeko tästä mitään mutta haluan todellakin katsoa loppuun tämän jutun...
Ilmeisesti paineltava pehkuihin,jaksaa sitten toimia teholla huomenna jälleen!

Jos istuu pojan kanssa sohvalla ja toteaa "en mie osaa tätä, on niin pitkä aika kun viimeeksi"...Sitten toinen istuu vieressä ja katselee "neiti on aika söpö, ei meillä mitään kiirettä ole".....Kuinka ihanaa toi sitten on????Voin kertoa todella ihanaa!!!!!!!!!!Siinä vaiheessa, tuntuu kuin jalat olis lähtenyt alta ja maailma vaan pyörii ja pelkäät kupsahtavasi heti!!!
Eniten pelottaa, entä jos vaan annnan mennä ja heittäydyn 110% tähän juttuun? Entä jos sitten sattuu? Ja todennäköisesti tulee sattumaan. Ei miulla ole ollut mitään onnea viimeiseen pariin vuoteen, niin miksi nyt olis???
"Miks sie katot miuta?"
"Elä välitä miusta, kato vaan tuota sarjaa, mie katon siun hymykuoppia...."
Onko miulla hymykuopatkin? En todella muistanut, niiden olemassa oloa...Ei niitä kukaan ole pitkään aikaan huomannut!
Pessimisti ei pety!

Tyhmät naiset vs. kunnon miehet....

Olen viime aikoina keskustellut paljon vastakkaista sukupuolta edustavien ihmisten kanssa....Keskusteluissa on tullut ilmi, ettei kaikki naiset oikein osaa ajatella. Tarkoitan nyt, että he eivät todellakaan käytä niitä aivojaan tai sitten tekeytyvät tyhmiksi...Mihin on "kunnon" naiset kadonneet? Vai tyytyvätkö miehet vain siihen, että kun näyttää hyvälle niin kaikki on hyvin?

Mikä ihme meitä naisia vaivaa kun enää ei käytetä omia aivoja? Olen ollut moneen otteeseen todella tyrmistynyt, siitä millaisia kommentteja naisten suusta on tullut!!Ei kaikkea tarvitse tietää mutta ei nyt ihan tyhmäksi tarvitse heittäytyä kuitenkaan. Ja se miten käyttäydytään, ohhoh! Kun kuuntelee, niin en yhtään ihmettele, että ne viimeisetkin "kunnon" miehet menettävät toivonsa, normaalin naisen löytämisessä.

Kaikkien näiden keskustelujen perusteella totean itse olevan ihan normaali nainen, vielä toistaiseksi ainakin??Minulta löytyy omat aivot, joita yleensä käytän. Joskus nekin jää narikkaan takin mukana mutta pääsääntöisesti käytän niitä...Pystyn ajattelemaan "maalaisjärkeä" käyttäen, pääosan ajasta. Enkä pukeudu ylipieniin vaatteisiin ja teeskentele olevani missi... Tapanani ei ole nalkuttaa, riitelen jos riitelen, osaan pyytää anteeksi...Tuntuu ettei, nykyajan naisilta löydy tällaisia ominaisuuksia..Olemmeko me "normaalit" tytöt jotenkin katoava luonnonvara?

Toivon, että miun lähipiirissäni olevat kunnon miehet löytävät itselleen sen naisen joka osaa myös ajatella ja käyttäytyä.Ja toivon itselleni, että saan vielä jonain päivänä itselleni miehen, joka oikeasti arvostaa minua sellaisena kun olen. =)

Viikon höpötystä....

Vuorotyön positiivisia puolia tuli jälleen tänään esiin, sain ihan luvalla nukkua koko päivän. En muista milloin olisin saanut nukkua koko päivän, ilman mitään keskeytyksiä. Puolenpäivän aikaan heräsin vain syömään ja sen jälkeen jatkoin tuhinaa hyvällä omalla tunnolla.
Tosin viime yönä huomasin, etten ole pitkään pitkään aikaan tehnyt yötyötä ja kroppa ei ollut oikein sitoutunut siihen. Mutta ei se haittaa, se alkaa taas sopeutumaan. Tänään vielä yö ja sitten viikonlopun viettoon. Aah, ihanaa aloittaa viikonloppu jo perjantai aamuna, eikä vasta esim. klo. 22 illalla. Jotenkin tulee paljon pidempi viikonloppu. =) Otan repun mukaan ja painelen aamulla heti kauppaan kotimatkalla, niin saan tehtyä ostoksenikin viikonloppua varten. Sitten voi vaan olla vaikka koko loppupäivän.
Tanssijalkaa on kummasti alkanut vipattaa tässä kuluneella viikolla, kovasti tekisi mieleni lähteä vähän tanssimaan...Joku muukin paikka kaipaisi piristystä, ehkä sitä "piristystä" saisi tuolta baarista kun ei tunnu muuten heruvan. (harvinaista miehelle, pihtaa perkele...) Tulee tuo levoton mielentila jo uniinkin, eikä sitä voi estää millään, pitää hankkiutua siitä eroon!=) haha...
Sain muuten eilen vihdoin ja viimein tilattua keittiönverhon. Tuleehan se maksamaan mutta ei tarvinnut käydä itse kohdistamaan kuvioita ja pyytelemään ompelukonetta lainaksi ja ompelujälki on sitten ainakin ammattilaisen jälkeä. Vaikka tiedän, että osa ystävistäni osaa ommella todella hyvin mutta kuitenkin. 3 viikon päästä se on sitten valmis.

MM

Mahtava Maanantai!

Viikonlopun jäljiltä olo on kerrassaan loistava. Sain koottua itseeni vahvuutta ja olen ylpeä siitä, etten antanut kenenkään kävellä ylitseni. (niin kuin ennen) Kyse on nyt niistä "entisistä" ajoista, jolloin olen antanut toisen kohdella miuta ihan miten vaan. Tein lauantai-iltana päätöksen, joka pitää. Yksikään miespuoleinen ei enää kävele miun ylitse tai kohtele miuta kuin riepua. Se olen minä, joka päätän nyt!Minä, joka sanon tapaamisista ym. En nyt tyranniksi rupea mutta jos miun "pitää" tehdä myönnytyksiä, niin odotan toisen osapuolen tekevän niitä myös. Jos ei näy eikä kuulu niin antaa olla. En rupea perään soittelemaan, minulle voi soittaa jos siltä tuntuu!

Sain sanottua lauantaina, että haluan edelleen olla yksin!En ole ehtinyt kauaa olemaan yksin mutta jatkan samaa linjaa edelleen. Koska fakta on, että viihdyn yksin tällä hetkellä. Miulla ei ole mitään hätää, viihdyn kotonani ja saan itse päättää menoistani. Kerätä niitä palasia kasaan, kaikessa rauhassa. (palapeli on särkynyt niin monta kertaa) Peliä en pelaa, siihen en lähde mutta nyt mennään miun säännöillä! =)

Miun olo on vahva!Positiivinen!Olen tyytyväinen itseeni!

Parhautta!!!! XD

Eksä tiedä kuka mä luulen olevani
Eksä muka tiedä kuka mä luulen olevani
Ky-kyl mä tiedän sut
Ky-ky-kyl mä tiedän sut
Sä oot niin täynnä itseäs

Eksä tiedä kuka mä luulen olevani
Eksä muka tiedä kuka mä luulen olevani
Ky-kyl mä tiedän sut
Ky-ky-kyl mä tiedän sut
Sä oot niin täynnä itseäs

Popot on lankattu, mopo tankattu
Whoa! Mä päästän sen käsistä
Rohdot on valkattu ja olo varma kun
seison pelin päällä, en jänistä
Jos et tienny, niin nyt tuut kuulemaan (oho)
Sanot et tää on nähty, sä luulet vaan
mä pistän tuulemaan, kerta toisensa jälkeen uudestaan
Aina suurempaa
Hommat rullaa ku Tour de France
Big Dog style, kuinkas muutenkaan
Mä oon kaikkialla, sä et oo koskaan missään
Sitä mitä mul et voi ostaa mistään
Se on synnynnäistä, Hemeltä perittyy
Täst on paha enää enempää kehittyy
Tuu tsekkaa, kuinka meillä tehään
En tunne teistä ketään, mut kuka sä oot?

Eksä tiedä kuka mä luulen olevani
Eksä muka tiedä kuka mä luulen olevani
Ky-kyl mä tiedän sut
Ky-ky-kyl mä tiedän sut
Sä oot niin täynnä itseäs

Eksä tiedä kuka mä luulen olevani
Eksä muka tiedä kuka mä luulen olevani
Ky-kyl mä tiedän sut
Ky-ky-kyl mä tiedän sut
Sä oot niin täynnä itseäs

Ne väittää, ettei räpil elä, eikä onnee raha tee
Mut mä unohdan sen ja aina korkeemmalla meen
Skeptikotkaan ei voi kun todeta vaan damn!
Kun vaihtelen kaistaa mun kolmesataa ceel
Vaihdan vaihdetta suurempaan, nyt aihetta tuulettaa
Teen leijumisesta taidetta uudestaan
Keulin tääl nii ku bmx pyörä
ja leijun joka päivä pilvissä ku lentäjät työssään
Kun mä tuun taloon saan jengin laulamaan
Sulle ei jostain syystä lämpeis saunakaan
Ne tuntee mut ilmojen herrana
Voin tarpeen tullen hoitaa vaik siskokset kerralla
Oon niin leija ja teitä edellä
Asenteel: jos teillä jotain, niin meillä enemmän (meillä enemmän!)
Jee, sä voit itkee it’s all right
Mut kaikki mitä teen on ”Big Dog Style”

Eksä tiedä kuka mä luulen olevani
Eksä muka tiedä kuka mä luulen olevani
Ky-kyl mä tiedän sut
Ky-ky-kyl mä tiedän sut
Sä oot niin täynnä itseäs

Eksä tiedä kuka mä luulen olevani
Eksä muka tiedä kuka mä luulen olevani
Ky-kyl mä tiedän sut
Ky-ky-kyl mä tiedän sut
Sä oot niin täynnä itseäs

En tarvi punasia mattoja (ei, ei!)
en tuhansia akkoja (ei, ei!)
Mulle riittää, että mä saan omaa kuvaani vaan katsoa (jeje!)
Vaihdan vaihdetta suurempaan (woo)
Nyt on aihetta tuulettaa (jee!)
Mä teen leijumisesta taidetta uudestaan

Eksä tiedä kuka mä luulen olevani
Eksä muka tiedä kuka mä luulen olevani (eksä tiedä, eksä tiedä?)
Ky-kyl mä tiedän sut
Ky-ky-kyl mä tiedän sut
Sä oot niin täynnä itseäs
-Cheek: Eksä tiedä kuka mä luulen olevani-

Pienen pieni ongelma...

Miulla on sellainen pieni,pienen pieni ongelma. Mie työnnän ihmisen pois kun hän koittaa tulla lähelle ja haluan hänet sitten kun hän on kaukana. Suutun siitä, kun en ole saanut aikaiseksi sanottua asioita ja koitan olla kannustava, vaikka en oikeen osaa!Tahtoisin hänet nyt tänne kun miulla on sellainen olo!No sitten kun hän on täällä ollut, (aiemmin viikolla) kovasti on alkanut ärsyttämään, läsnäolo. "Haluan olla kotonani,kuin kotonani!""Älä sotke tätä järjestystä!" "Sitä vain tekisi mieli hokea koko ajan: Mitä ihmettä sie soitat miulle?Ei miulle kannata soittaa, oon vaan tällainen tyttö!Huomenna kun heräät ni toivoisit olevasi poissa!"

Varmaan suurin näistä pienen pienistä ongelmista on se, etten luota itseeni sitäkään vähää, mitä ennen! Tämä taas johtaa siihen, etten voi luottaa sitäkään vähää toiseen ihmiseen. Vaikka toinen soittaa, mikä oli sinäällään yllätys mutta toisaalta ei ollut, koska jos on viettänyt aikaa toisen ihmisen kanssa, niin kai sitä nyt soittaa?! Itse taas vedän jonkin sortin haarniskaa päälleni, ettei tartteisi taas kärsiä?!Loogista?!Ei!Nainen?Joo!

Tahtoisin jo nyt heti alkuun kertoa, miksi olen yksin, miksi viihdyn kotonani yksin!Tiedänkö itsekkään, no joo...
Viime kesä ja menneet pari vuotta, en ole ollut yksin. Vielä on haavoja pidemmältäkin aikaväliltä, jotka eivät ole parantuneet täysin. Ne muistuttavat tasaiseen tahtiin läsnäolostaan. Niin ja sitten ne tuoreemmat haavat, jotka ei ole kauhean syviä mutta vielä rupisia kuitenkin.

En uskalla luottaa edes huomiseen, että puhelin soisi tms. Haluaisin, ihan oikeasti haluaisin luottaa huomiseen mutta ei miulla ole mitään syytä siihen. Kuitenkin maailmassa on monia naaraspetoja, jotka saalistaa...hehe..En tiedä, en todella tiedä!Taidan olla hieman sekaisin taas vaihteeksi. Kaikki on vaan käynyt niin nopeesti, etten ole ehtinyt ihan pysyä kärryillä. Ja nyt sitten pitäisikin "luottaa" toiseen?WTF?

On kait parempi vain kertoa, että mene ja tule niin kuin lystäät mie menen yksin eteenpäin?!Ääh, taidan olla vähän väsynyt...Huomenna vielä harjoittelupäivä ja sitten kauan odotettu vapaa...Haluisin kertoa näistä tuntemuksista yhdelle ystävälleni, se ei ole kuitenkaan mahdollista!Ehkä joskus sitten...

Vuorotyön etuja

Jotkut kyselevät paljon, miksen vuorotyöläisen hoida asioita aamupäivällä kun olen menossa iltavuoroon tai ennen yövuoroa. Aamut antaa paljon minulle, saan nukkua "pitkään" ja touhuta askareita kaikessa rauhassa. Varsinkin se, että saan "omaa aikaa" on todellä tärkeä. Suurin osa ystävistäni käy päivätöissä(8-16), joten yleensä minun aamuvuoron jälkeen tapaan heitä ja hoidan muut "virka-asiat" ja päivä onkin täynnä. Illalla raahaan itseni sitten kotiin ja jatkan keskeneräisten asioiden hoitamiset. Mutta iltavuoroon mentäessä, kukaan ei "häiritse" minua. (vielä kun ei ole niitä lapsia, ehkä he eivät sitten häiritse kun toivonmukaan heitä joskus saan) Nyt kuitenkin saan nauttia itsestäni, toivon tämän jatkuvan.
Tämäkin viikko on ollut jo niin kiireinen, etten ole "omaa aikaa" saanutkaan. Joten tämä aamu on ollut yksi parhaimmista. Olen saanut tehdä omat aamurutiinini ja puhua puhelimessa muutamien ystisten kanssa mutta olen saanut olla yksin!!Eikä ole ollut kiire mihinkään, ei ole tarvinnut aikatauluttaa tätä aamua, ainut jonka aikataulutan on töihin meno.
Tälle viikolle on outoja tilanteita riittänyt todella paljon, joista on puhennut hieman ahdistustakin. Ne oudot tilanteet ovat olleet hyviä(kait) mutta miun pää ei tunnu kerkeävän mukaan aina. Kovasti odotan lauantaina alkavaa viikonloppua. (poikkeuksellisesti alkaa lauantaina) Toivottavasti saisin hieman mietiskellä ja nauttia itsestäni, ei tietysti koko aikaa mutta edes vähäsen. "Röhnöttää sohvalla ja kaivaa nenää!" Nähdä kummipoikaani? (viime kerrasta on ainakin jo monta päivää) Hän on vaan niin ihana raksupoksu!=)

Univelka alkaa tuntumaan....

"Minussa on ongelma
Jokin virhe ohjelmoinnissa
Puutteita koodissa
Korvaan arvaamattomuudella
Tuntuu että tekijät unohti otsaan kirjoittaa
Ravistettava ennen käyttöä"

Olisiko mitään sanaa, mikä kuvaa tämänhetkistä olotilaa? SEKOAN, siinä on sana!!!!hehe...Miten tässä näin pääsi käymään???Noh, ei se mitään, kohta helpottaa jälleen!:)

-Stella: Silmäripset-

Silmäripseni nää valuvat taas nesteenä paidalleni
ja mä en enää osaa ees kotiin
tässä kirotaan vaan, että mitä saatanaa on tullut tehtyä
kun en enää osaa ees kotiin

mikään tunnu ei miltään, onko hävitty peli tää?
miten sä mua kestätkään

vaikka mä oon vetänyt pään täyteen humalaa
silti sinä haluat tulla mun luo
oon hokenut vaan tää lapsi SEKOAA
vaikka mä oon vetänyt pään täyteen humalaa
silti sinä haluat tulla mun luo
sä haluut tulla mun

syliini

lähteä vaan matkaani
vaikkei enää palattais kotiin
ootko niin varma, paikat vierekkäiset taivaasta
korvais nekin hetket, jos ei enää palattais kotiin

Syksyinen aamu, paras hetki päivässä. Aamulenkki, pieni hiki ja luonto! Voiko paremmin päivä enää alkaa? Sain nollattua ajatuksia ja ihailla tuota järveä ja luontoa. Miten se luonto onkin niin kaunis syksyisin? Varjossa pakkasta ja auringonpaisteessa lämmintä, parvi lintuja teki muuttoaan etelään ja muutama laiva ohitti minut. Heilutin laivoille, olin kuin pieni tytön tylleröinen. Naureskelin itsekkin, katsoivat miuta varmaan "mikä sekopää tuolla heiluttaa?" mutta oli vain pakko tervehtiä.

"Sillä päivä, se on kaunis"

Carpenters:Close To You

Why do birds suddenly appear
Every time you are near?
Just like me, they long to be
Close to you.

Why do stars fall down from the sky
Every time you walk by?
Just like me, they long to be
Close to you.

On the day that you were born
The angels got together
And decided to create a dream come true
So they sprinkled moon dust in your hair of gold
And starlight in your eyes of blue.

That is why all the girls in town
Follow you all around.
Just like me, they long to be
Close to you.

On the day that you were born
The angels got together
And decided to create a dream come true
So they sprinkled moon dust in your hair of gold
And starlight in your eyes of blue.

That is why all the girls in town
Follow you all around.
Just like me, they long to be
Close to you.
Just like me (Just like me)
They long to be
Close to you.

Jälleen yksi viikko on päätöksessä, aika on mennyt todella nopeasti. "Työarki" on todella alkanut, vaikka en varsinaista palkkaa vielä saakkaan. Olen ollut todella tyytyväinen näihin kahteen ensimmäiseen viikkoon. Työporukka vaikuttaa todella mainiolle, tunnen oloni hyväksi. Kertaakaan ei ole ollut "pakko" mennä töihin, itse työ on kyllä suhteellisen rankkaa. Yhden potilaan hoitamiseen saa kulutettua 8 tuntia todella helposti, sitä ei voi uskoakkaan miten aika menee välillä niin nopeasti. Varsinaiseen vuorotyöhön totuttelu on tosin vielä kesken. En muistanutkaan kuinka väsyttävää se on, lähinnä ilta-aamu vaihdot. Uskoisin kuitenkin, että opin taas vuororytmiin.(bussikortti on hommattu)

Tänään on ollut muutenkin kiva päivä jälleen, varsinkin tämä ilta. Olen jälleen levittänyt kotini täyteen kynttilöitä ja iltatee hautuu parhaillaan.(Ihaa- muki on jälleen tullut käyttöön) Miten kotini onkin näin nätti?=) Viime viikonloppuna ostettu Mehikasvi ja äidin juurruttama Viikuna tuovat oman "loisteensa" kotiini. Muutamia pikkujuttuja vielä ja sitten on kaikki järjestetty. (peili, keittiön verhot, saunasetti ja ulkolyhty, muuta ei nyt juuri tule mieleen) Naapurikin esittäytyi tällä viikolla, vaikutti mukavalle. Muutenkin talo tuntuu rauhalliselle, noh odotetaan niitä miun tupareita sitten vain....(häätöä odotellessa)

Huomenna pitäisi ajella vanhempien luo, tosin teen vain päivänreissun ja he eivät edes ole kotona. Samalla kuitenkin menen kyläilemään kaverilleni, hänellä kun on pieni trinsessa. Muutama muukin kyläilypaikka olisi tiedossa mutta en taida tällä kertaa sen enempää kyläillä....? Tai mistäs sitä tietää, voi olla tai sitten ei. Pääasia on, että saan mennä oman aikataulun mukaan ja ajella ihanalla Nissanilla...Hihi, kiitos ihanuudelle sen lainasta...=)
Nyt koti-illan pariin..

Sekavaa tekstiä käyttäytymisestä surun, pahan olon hetkellä...?

Viime viikkojen aikana on ollut paljon puhetta ihmisten käyttäytymisestä. Lähinnä siitä, miten oma huonopäivä vaikuttaa muihin ihmisiin. Totuus on, kyllähän se vaikuttaa mutta itse voi säädellä sen kuinka paljon se vaikuttaa.
Itse olen ainakin huomannut, että kiroan kuin pieni turkkilainen ystävilleni kun on huono päivä tai joku asia ei mene mieleni mukaan. Yleensä tämän jälkeen kuitenkin tajuan myös sen, että minussa on myös vikaa, eikä esim. pankissa, Kelassa tms. missä asiat eivät mene mieleni mukaan.

Jos minulla on sitten jotain suurempaa murhetta, mikä painaa mieltäni, puran myös sen luonnollisesti ystäviini. Sitä on tullut monet kerrat itkettyä, niin paljon ettei siitä tunnu tulevan loppua. On ollut läheisten kuolemia, suhteiden päättymisiä, huonoja suhteita ym. Toisinaan pienemmästä murheesta suurempaan murheeseen, mutta kaikki ollut kuitenkin surua ja murhetta. Jokainen meistä käsittelee omalla tavallaan surun ja murheen, toiset sietävät sitä paremmin kuin toiset.

Toiset jäävät ns. rypemään suruun pitemmäksi aikaan ja menettävät kokonaan toimintakykynsä ja käyttäytymistaitonsa. Varmasti on hankalampaa käyttäytyä toisia kohtaan "nätisti" kun itsellään on paha olla mutta mielestäni ei voi kuitenkaan käyttäytyä ihan miten sattuu, vaikka olisikin kuinka paha olla! Tottakai, ehkä ne pienimmätkin asiat saattavat alkaa ärsyttämään, jos vaikka ystävä reagoi toisella tapaa kun itse olisi ajatellut. Siinä kohtaa, jos tuntuu siltä, että ystävä ei reagoi "oikein", voi toki sanoa "mitä ihmettä?" tai antaa asian olla, jättää ystävä omaan arvoonsa. Onko hän mahdollisesti ystävä, jos hän ei pysty edes yrittää ymmärtää?

Kuitenkin, jos päättää olla kertomatta ystävälleen suruaan tms. huonon olon syytä, ei voi myöskään käyttäytyä ihan miten sattuu ja olettaa, että ystävä ymmärtäisi käyttäytymisen syyn. Tai no siis, tarkoitan sitä, ettei toista voi aina lukea kuin avointa kirjaa, varsinkaan jos ei näe päivittäin toista. Eikä sitä aina voi olettaakkaan. Ystävän syyttely ei kuitenkaan paranna omaa oloa tai se että, suututaan ihan mistä tahansa. (pienestäkin syystä)

En tiedä onko tässä tekstissä nyt mitään järkeä...?(ei) Kai koitan vain sanoa sitä, että meidän kaikkien pitäisi yrittää muistaa vanha sanalasku "niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan". Myös se, ettei aina voi yksipuoleisesti syyttää toista, vaan täytyy katsoa myös sinne omaan napaan, usein sielläkin on jotain syytä. Ja itse olen halunnut ystäväni tuekseni "hädän hetkillä" ja olen arvostanut heitä, enkä suinkaan työntänyt pois. Olen myös huomannut, ettei kaikki käytös ole hyväksyttävää sen takia, että olen nyt surullinen. Uskokaa pois, olen kokeillut sitä. Sillä verukkeella ei voi selittää käytöstä, ainakaan kovinkaan pitkään!

<3

Harjottelun ensimmäinen viikko takana, olen tyytyväinen itseeni ja kuluneeseen viikkoon. Huomenna alkaa jälleen uusi viikko, uusine haasteineen. Kuluneella viikolla, aloitin myös lätkäkauteni ja hauskaa oli. Olimme kaverini kanssa melkein ainoat Jokeri- fanit. Joten saatoimme, ehkä hieman herättää huomiota Kisapuiston hallissa..haha...Ei varmaan vieressä istuneet miehet uskoneet, että kahdesta naispuoleisesta kannattajasta lähtisi niin paljon ääntä!! Välillä kyllä hävettiin molemmat kun tajuttiin, kuinka paljon huudettiin...

Pelissä tuli vastaan myös muutamia vanhoja tuttuja, joihin suhtautuminen on hieman hankalaa. Johtuu siis sellaisista tapahtumista, mitä on lähiaikoina käynyt. Kovasti yritin paeta kohtaamista mutta eihän se nyt mitenkään voi onnistua. Joten iloisesti tervehdin ja "pakenin" paikalta äkkiä. Ei kait siinä muuten mitään mutta minulle tuli sellainen tyhmä olo. Vähän sellainen, "pelle", koska uskon heidän tienneen jo ennen minua asioista. Vaikka en usko, heidän ajattelevan minua mitenkään ihmeellisesti mutta on se kuitenkin aina hankalaa. Siksi yleensä välttelen viimeiseen asti tuollaisia tilanteita.

Ah, tänään tulee jälleen vieraita. Vanhemmat ja sisko miehensä kanssa tulevat kyläilemään. Joten olen siis touhuillut jo aamusta alkaen, jotta tämä asunto näyttäisi edes vähän siistimmälle. (hehe...)

Olen myös samalla nauttinut sadepäivästä, parasta oli herätä sateeseen ja katsoa ulos, todeta syksyn ihanuutta! Samalla mietin, kuinka kivaa on olla lähellä läheisiä. Kuinka mukavaa oli kun kummipoitsu ja hänen ihana äitinsä tulivat eilen kyläilemään. Olen vaan niin rakastunut siihen pieneen mieheen, en tiedä mitään parempaa kuin se, että hän istuu sylissä ja touhuaa. Kävelee ympäri asuntoa ja touhuilee menemään! Saan paljon enemmän olla hänen lähellä! <3>

Niin se syksy vain otti ja tuli, ensimmäinen syksyn kuukausi on jo eletty ja muutama jäljellä!Aamulla polkiessani harjoitteluun, oli Kanavasilta jo huurteessa. Ilmeisesti oli ollut jokseenkin kylmä yö. Olisiko kenties aika hommata ulkotilan lämpömittari? Ei tarvitsisi sitten aina arvailla, kuinka lämmin ulkona on...No piristyypähän aika lailla kun tunkee nokkansa ulos, ilman tietoa...Positiivista?

Miut on vallannut vallan positiivinen ja tasapainoinen olo, sitä en oikeestaan ole kokenut pitkään aikaan!Siis, joo, päivittäin koen niitä kiukkupuuskia kun asiat eivät mene haluamallani tavalla mutta sehän on ihan normaalia. Muuten, viihdyn kyllä yksin ja olen tyytyväinen kun ei ole mitään "velvotteita". Saan keskittyä niihin aisoihin ihan 100% , mistä tykkään ja nauttia hiljaisesta asunnostani ja itsestäni!

On toki hetkiä, jolloin kaipaisin, "joku jolle soittaa" mutta ne menevät äkkiä ohi. Päivä jatkaa normaalia kulkuaan eteenpäin, enkä tuhlaa ajatusta enää siihen!Jos joku käsittää nyt, että puhun jostain tietystä ihmisestä. Ei vaan, yleisesti ottaen. Puhun siitä tavasta, jonka olen saanut kehitettyä itselleni viimeisen parin vuoden aikana.

Nyt on aika kuitenkin käydä latautumaan, uuteen harjoittelupäivään ja huomiseen matsiin!On jälleen aika avata, pitkään katkolla ollut jääkiekkokausi(minulle)! Sitä odottaen!:)

Oli aika vaihtaa blogi hieman syksyisempään kuosiin...Tänään oli kunnollinen syksyinen päivä, varsinkin nyt illasta kun poljin harjoittelusta kotiin. Ilma oli jo kirkas ja napakka, aamun sateiden jälkeen yö selkenee...

Harjoittelu ponkastiin sitten vauhdilla käyntiin, olisihan se ollut jo jotenkin outoa jos ei teholla ensimmäisenä päivänä olisi tapahtunut mitään? Ei se mitään, haastetta löytyy koko 10 viikoksi ja sitähän tässä lähdettiin hakemaan. Se on se, mistä tykkään tässä työssä. Yksikään päivä ei varmasti ole samanlainen. Tänään ainakin tuntui siltä, että olen valinnut harjoittelupaikkani oikein, tuntui siltä, että ehdin kyllä näkemään ja tykästymään lisää tuohon työhön! I love it! Voihan se olla, että kun aikaa menee eteenpäin niin mieli muuttuu.

Mutta ensimmäisen päivän kokemuksella, miksei tuo työ olisi sellaista mitä en voisi tehdä? Rankkaa?Kyllä, sekä henkisesti että fyysisesti. Palkitsevaa? Kyllä, tiimityöskentely antaa paljon!Hektistä ja samalla rauhallista? Kyllä, tilanteet vaihtuvat parissa tunnissa!Se mitä haen? Tällä hetkellä ehdottomasti!

"uutta ja ihmeellistä"

Käytiin eilen parin kaverin kanssa sunnuntaiajalemassa ympäri tätä kaupunkia ja vähän naapurikaupungillakin...Tää kaupunki on muuttunut kolmessa vuodessa tosi paljon, ei voi kuvitellakkaan!Sain itse toimia kuljettajana, joten ajelin seillaisiin paikkoihin, missä ei normaalisti tule niinkään ajeltua. Melkein kaikki oli "uutta ja ihmeellistä", "tuokin on muuttunut, en mie tuota ole nähny aiemmin..."!

Koko ajelun ajan meillä kolmella oli rento fiilis, pitkästä aikaa vietettiin aikaa yhdessä, naurettiin ehkä koko vuoden edestä...Tai no mie ainakin, eilen tuntui olevan hymy herkässä, se oli kivaa!En muistakkaan millon viimeeksi on ollut hymy niin herkässä, tuntuu että olen niin "vakavoitunut" nykyään...Ehkä elämä on vakavampaa nyt? Tai ehkä olen ottanut sen liian vakavasti? No eilen oli kuitenkin rentoa ja kivaa, elettiin siinä hetkessä!:)

On vaan niin kiva fiilis, kun saa nähdä vanhoja tuttuja ja kavereita, nythän ne tulee tähän alku syksyyn kaikki tapaamiset varmaankin. Mutta ei se haittaa, tapaan niitä ketä kerkeän ja loput voi sitten tulla vaikka tupareihin tms.? Tupareihin, joiden ajankohtaa en ole kyllä vielä edes päättänyt, olen ajatellut itsekseni asian niin, että järjestän ne sitten kun arki alkaa palaamaan kuvioihin ja illat on pimentyneet ja tarvitaan piristystä.....? Tai sitten järestän ne ensi viikonloppuna ja istun täällä yksin, juon ne viunat, enkä kerro kelleen...? Ei vaan, vakavasti ottaen, olen ensimmäisen ehdotuksen kannalla....Siis, että jätetään ne tuparit sitten myöhemmälle...

Nyt valmistumaan harjoittelun alkamiseen, tänään olisi ensimmäinen päivä!Wow!Vähän ehkä jännittäis!

Viikko on mennyt todella nopeasti, tänään tulee tasan viikko muutosta...=)
On tullut kyläiltyä tämän viikon aikana varmaankin enemmän kuin viimeiseen puoleen vuoteen..Ihanaa ollut kyläillä, vaikka joskin väsyttää ja asunnon kunnostaminen on ollut paitsiossa. Mutta kolmea pahvilaatikkoa vaille valmista on ja olohuoneeseen löytyi verhotkin eilen. (pituus häiritsee) Makkarin verhot saan ensi viikolla, koristetyynyt löytyy sitten kun löytyy. Keittiön yläkappa odottaa löytämistään, sitten kun pääsen ihan kunnollisiin kangaskauppoihin....? Mitat otettiin tänään ystiksen kanssa.

Käytiin myös kävelemässä rannassa, oih, en muistanutkaan kuinka ihana tuo Saimaa on. Syksyn värit alkavat löytyä puista, vesi on jo kylmää, aurinko paistoi ja kaksi "elämää parantamassa" olevaa naista(+koira). Mikä parempaa? Ajan salliessa alan koluamaan kyllä lähiseudun lenkkeilymaastot lävitse, varmasti löytyy. Ensi kesää odotellessa, 500 m päästä löytyy myös uimaranta.

Huomenna olisi tarkoitus käydä keittelemään omenasosetta, elämäni ensimmäinen kerta...Joten saas ny nährä, mitä siitä tulee...Todennäköisesti siinä ei voi epäonnistua ainakaan kovinkaan paljoa..? No sittenhän sen näkee, olen ainakin yrittänyt.

Niin rakastan pimeää aikaa, kynttilät valaisee jälleen asuntoani. Vähän huokailuttaa kun se pimeä aika kestää niin kauan meillä täällä. No mutta pääsenhän ostamaan kaikenmaailman lyhtyjä ja kynttiöitä paljon enemmän, varsinkin parvekkeen voisi vaikka valaista kokonaan lyhdyillä?!Koska miulla on oma parveke!!Sinne ajattelin ostaa myös jonkilaisen syyskukan, koristamaan!
Ajatuksia on pyörinyt viime päivien aikana paljon, en tosin saa niitä nyt tähän "paperille"...(väsymys valtaa, klo. 22.32)

Kun voimat oudon maan sun veisi mukanaan
mä missä lienenkin niin tulen takaisin
Sun rinnallasi oon, yön pedot kaikotkoon
sillä en sun särkyä anna mä en

Niin katoavaa on voimat ihmisen,
vain tuuli puhaltaa ja kuoren hajottaa
Mutta en sun särkyä anna mä en

Et ole vahva et, yön varjoon pakenet
mut seuraasi sun jään, en päästä lähtemään
Viel aamu sarastaa, se haamut karkottaa
sillä en sun särkyä anna mä en

Niin katoavaa on voimat ihmisen,
vain tuuli puhaltaa ja kuoren hajottaa
Mutta en sun särkyä anna mä en
- Johanna Kurkela: Sun särkyä anna mä en-

Kauniita unia, oman kullan kuvia!

Se näkyy,se vilahtaa, se on SAIMAA!Huomasin juuri tänään herätessäni, että makkarinikkunasta välähtee Saimaa, ei se kovin selkeästi näyt mutta näkyy kuitenkin!Joten ranta on siis lähellä, eikä vain uimisen takia vaan lenkkeilynkin kannalta. Täältä löytyy varmasti hyvät lenkkeilymaastot! Kunhan saan vain aikaiseksi, niin lähden katsastamaan ne!

Hieman "arkea" olen saanut tänään kokeilla, kuinka ihanaa onkaan kun voi laittaa pyykit koneeseen ja ei tarvitse varailla aikoja tai lähteä viemään niitä johonkin!Voin itse päättää milloin pesen ja mitä pesen! Samalla parvekkeelta on tullut tiirailtua linja-autoja, jotta pääsisin johonkin käsitykseen, mihin aikaan niitä menee ja minne...Haha, odotan tämän päivän keskustanreissua,saas nährä pääsenkö sinne asti,etten hyppää väärään bussiin...Noh ei täällä voi eksyä, kyse onkin vain uuden opettelusta ym.

Ihanaa olen kotona!!!!<3 ja rakastunut....;)

Vihdoinkin muutto on takana ja tavarat jotakuinkin järjestelty paikoilleen...:) Kiitos ystävilleni, jotka olivat hoitamassa muuton viime lauantaina!Ilman heitä,ei muutosta olisi tullut mitään(vaikka valmiiksi olinkin pakannut ja kantanut laatikot alas odottamaan muuttoa)!

Tämä uusi asunto on vaan niin ihana, kaukana keskustasta, lähellä Saimaata...Jotkut sanovat rantaan olevan 300metriä!:) Niin lähellä kyseistä vesistöä en olekkaan asunut vielä, se on aivan ihanaa!(tänään on ollut jälleen yksi niitä "aivan ihanaa"-päiviä, silloin ihana on perussanani) En vaan voi sille mitään, mitä lähemmäs pääsin kotia sen parempi olo oli!Siis alku viikko on mennyt Kymenlaaksossa hoitaessa kouluasioita ja vanhan asunnon siivousta, nähdessä kamuja ym. Nyt vihdoinkin pääsen hiljalleen kotiutumaan, hoitamaan täällä ne asiat kuntoon ennen kuin alkaa harjoittelu..

Viime viikonloppu oli kyllä taas jollain lailla niin mahtava, vaikka olikin hieman hässäkkää..Perjantaina tytöt päättivät viettää kanssani vähän läksijäisiä, jonka lopputuloksena olisi ollut jatkot...Pyrr, olisi varmaankin ollut hyvät jatkot, mitä illan aikana tein asiasta merkintöjä...Pyrrr,ehkä vielä jonain päivänä!=) Lauantaina muuton jälkeen saunottiin ystiksien kanssa tässä miulla ja lähdettiin vähän ulkoilemaan..=) Tällä kertaa tuloksena, jatkot, miun luona....Tosin niihin oli kutsuttu vain "tietty,valittu"...Pyrr...Lepilepi ja kaikkee...Astetta hauskempaa oli ainakin näin jälkikäteen ajateltuna!Mites se menikään Pohjanmaan kautta ja voisi myös todeta etten tarvitse enää putkimiestä...(se olisi pitänyt oppia jo exän kautta,että rööriroopeista ei yleensä seuraa hyvää)

Yleensä tällaisten viikonloppujen jälkeen olen tuntenut jonkinlaista katumusta ja moraalista krapulaa mutta nyt on jokin toisin. En tuntenut mitään sellaista, olin vaan iloinen onnistuneesta viikonlopusta. :) Seuraavaa viikonloppua odotellessa...?!=)

Kynttilä lattialla....

Istun sohvalla ja katson ympärilleni..Monta laatikkoa on pakattuna ja muutama vielä odottaa täyttymistä. Edessä on tyhjä, puoliksi purettu kirjahylly ja sen lasiset ovet nojaavat seinää vasten. Keskellä lattiaa palaa kynttilä, kynttilä jonka sytytin tekemään tunnelmaa tähän muuttoon..DVD:ltä soi ihanaa musiikkia, sen tahdissa olen taas pakkaillut ja nauttinut. Ulkona hämärtää jo, kohta pimenee. Kynttilä kuitenkin valaisee ja tuo lämpöä jo puoliksi tyhjään asuntoon.

Tyhjentäessäni laatikoita ja kaappeja, monta jännää tavaraa on osunut käteeni. Tavaroita joilla on todella paljon muistoja vuosien saatosta. Pistää hymyilemään väkisinkin kun muistoja tulee mieleen. Mielenkiintoisin tavara, minkä löysin oli, patterin ilmaamiseen käytettävä avain. Sen oikeaa nimeä en todella tiedä mutta sellainen täältä löytyi, siihen liittyy "nainen hädässä"- tarina. Oli niin kylmä kun patterit eivät toimineet ja hetkellinen herrasmies auttoi!(ei miusta ole vaan pitkävihaiseksi ihmiseksi, sisimmässäni olen puolittain antanut anteeksi hetkelliselle herrasmiehelle...vaikkakin tiedän ettei tarvitse,ei se kuitenkaan tarkoita unohtamista...unohda en koskaan) Se viikonloppu oli kyllä yksi parhaimmista viikonlopuista, mitä olen täällä viettänyt.

Monta muistoa sopii tähänkin asuntoon..Niitä on ihana muistella samalla kun pakkailee elämäänsä laatikoihin, monet itkut ja naurut on koettu. Miten se aika onkin saanut siivet selkäänsä jossain vaiheessa? Muistan muuttopäiväni tänne kuin eilisen päivän, sen "hädän" ja paniikin, mitä uusi paikka toi tullessaan. Muistan myös sen kuinka olimme ystikseni kanssa hieman ihmeissämme kun sulake paloi, jo heti ensi tuntien jälkeen ja puoli asuntoa oli pimeänä. Hauskoja hetkiä, vaikka sillä hetkellä tuntuikin, ettei elo voi lähteä mitenkään sujumaan tällaisessa kaupungissa. Lähti se, sitten kuitenkin. Uusi kaupunki, uudet ihmiset ja uusi elämänsivu?!Nyt sitä sivua kirjoitellaan loppuun ja aika on todella vähissä.

Kieltämättä olo on hieman haikea kuitenkin...Jää tänne ainakin yksi hyvä asia ja se on ystäväni. Tosin ystävyys ei katso välimatkaa, se pysyy jos on pysyäkseen...Joten uskoisin pystyväni lähtemään turvallisin mielin matkaan, matkaan kohti kotia? Siltä nyt juuri tuntuu, olen menossa kotiin. Tosin en tiedä mitä siellä kotona odottaa, se jää nähtäväksi. (ainakin hieman villakoiria, tyhjässä asunnossa...joten siivoamaan pääsee ainakin, samalla voi kolistella ne vanhat luurangot pois kaapeista, niin ei tartte joka kerta säikkyä kun avaa kaapinoven..)

Tänään on ollut kovin jännä päivä. Olen tuntenut kovaa ikävää, ikävää ystävääni kohtaan. Tahtoisin hänen olevan mukana elämässäni, ylä- ja alamäessä. Se ei vain ole nyt mahdollista...Mutta hyvä puoli on myös se, että ikävän kanssa oppii elämään ja sen oppii unohtamaan myös. Tosin välillä se nostaa kurjaa päätään ja silloin täytyy pysyä lujana, muuten siitä ei pääse ylitse.

Tuo kynttilä tuossa lattialla, se muuten rauhoittaa..Ja jollain kumman tavalla, todella nautin tästä hetkestä näiden muuttolaatikoiden keskellä..hihi...

2 pistettä miehille...

Annan 2pistettä miehille...Siitä, että eilinen lipaston kantaminen olisi ollut kovin paljon painavempaa jos oltaisiin naisten voimin se sitten kannettu kolmanteen kerrokseen. Toinen piste tulee siitä, että eilinen ilta jätkien kanssa oli aivan mainio!Oli todella virkistävää pitkästä aikaa olla ulkona jätkäporukan kanssa, tietty onneksi miulla oli kuitenkin toinen naisvahvistus mukana. Näiden jätkien kanssa oli jotekin vaan niin rentouttavaa, johtuuko siitä, ettei kellään ollut taka-ajatuksia vai jalkapallosta?!

Jalkapallo, laji joka kerää kymmenkunta miestä kasaan, muutamaan otteeseen viikossa. Kasvattaa pojista miehiä?Vai tekee miehistä poikia? Kukaan heistä ei ollut olevinaan parempi kuin muut, kaikki olivat maanläheisiä, ennakkoluulottomia ja nimenomaan hauskoja!=) Yllätyksekseni sain huomata, että he vetivät meidät(niaset) tanssilattialle, eikä päinvastoin ja osasivat vieläpä tanssia!!Tai no hauskaa ainakin oli!

Illan kohokohtia oli kun keskustelin aina yhden isin kanssa, kuinka minulle löytyy mies!Neuvoja: "pistä ittes likoo nyt!", "oot mahtava Pike, kuka tahansa haluu sut!", " meet nyt tonne ja alat kattelee!", "ainut virhe mikä tossa sun asukokonaisuudessa on, toi paita, toi olkapää ja se häiritsee sua mutta nyt et anna sen häiritä!"....Ohhoh, ihan mahtavia, harmi vaan kun en tarvitse sitä miestä, ainakaan NYT!Elo on edelleenkin paljon helpompaa ilman kuin kanssa...Ja sitä paitsi miulla on jo mies, miun kummipoika, hän on miun mies!<3