Sam Sparro- Black and Gold

If the fish swam out of the ocean
and grew legs and they started walking
and the apes climbed down from the trees
and grew tall and they started talking

and the stars fell out of the sky
and my tears rolled into the ocean
now i'm looking for a reason why
you even set my world into motion

'cause if you're not really here
then the stars don't even matter
now i'm filled to the top with fear
that it's all just a bunch of matter

'cause if you're not really here
then i don't want to be either
i wanna be next to you
black and gold
black and gold
black and gold

i looked up into the night sky
and see a thousand eyes staring back
and all around these golden beacons
i see nothing but black

i feel a way of something beyond them
i don't see what i can feel
if vision is the only validation
then most of my life isn't real

'cause if you're not really here
then the stars don't even matter
now i'm filled to the top with fear
that it's all just a bunch of matter

'cause if you're not really here
then i don't want to be either
i wanna be next to you
black and gold
black and gold
black and gold

Tämä ei ole sellainen biisi miltä vaikuttaa, täytyy kuunnella. Saa hyvän fiiliksen! En vedä ranteita auki, vaan tanssin ja tulen hyvälle tuulelle! :)

Maanantai...

Kaatosade, tyttö ja pyörä...Pysähdys, kassajono, katse ja nätti hymy!

Pienet asiat! hih!

Wear it like a crown

I don´t know where this fear came from
how I became so afraid of losing everyone
never been afraid of being lonely
now I´m becoming the one I´m most scared of being

I don´t know where this fear comes from
this fear of failing fear of letting everyone and myself down
its growing deep into my soul
making me all paralyzed and cold

It´s two steps forward, three steps back again
I´ll turn my face against it I won´t run
Courage and belif are my redeems
No one else can rescue me it seems

Cause if I don´t follow my heart this time
I´m gonna forget what this life is all about
I´m gonna take that path I´m going in on my own
I´m gonna take that fear and wear it like a crown

- Rebekka Karijord-

Maanantai...

"Vain tahroja paperilla älä siis suutu, ei niistä asiat miksikäänmuutu
Ei se, että meillä oli retkemme,
eikä se, etta meillä oli hetkemme
Voi tuuli kylmästi kutittaa selkään, se eteenpäin työntää äläsiis pelkää
Älä huoli siitä sillä meillä oli hetkemme, aha
Muista, että meillä oli hetkemme"

Muistoista...

Nauttiessani aamukahvia parvekkeella vajosin vanhoihin muistoihin. Ilma näyttää tänään aivan mahtavalta, Saimaan yllä leijuu hieman usvaa vielä yön jäljiltä ja aurinko paistaa, ilma on kirpeä. Vaelsin muistoissani Espanjaan, Gijoniin..Viisi vuotta sitten vietin kuukauden Gijonissa, olin tekemässä päihdetyön harjoittelujaksoa siellä. Oli myöhäinen syksy, olisikohan ollut Marraskuu? Aamut siellä olivat juuri samankaltaisia kuin nyt täällä. Aurinko paistoi ja ilmassa oli syksyn tuntua.

Muistan täysin vieläkin sen tunteen kun joka aamu nousin paikalliseen bussiin ja suunnistin työharjoittelupaikalleni. Ilma oli kosteaa ja koleaa, ihmiset uneliaita mutta silti ystävällisiä. Sama bussikuski, joka aamu, vaikka en kieltä osannutkaan juuri ollenkaan, oli meidän välillä yhteinen ymmärrys. Molemmat tervehtivät ja hymyilivät, vaikka välillä väsytti todella paljon.

Muistan myös ne kaikki pienet kahvilat ja kondiittorit ja leipomot, joista sai ostaa makeita leivoksia ja uunituoretta leipää/patonkia. Kahviloissa vietin aikaa usein iltapäivisin, café con leche ja jokin pieni tapas olivat normaali tilaukseni. Iltasella uno vino tinto, lasillinen punaviiniä.

Ajoittain, jotkut tietyt asiat herättävät vanhat muistot esiin. Jännä tuo mieli, kun joitain asioita voi muistaa juuri niin kuin ne on ollut, esim. tietyt tuoksut, ne voi muistaa juuri sellaisina kun ne olivat. Joskus on aivan ihanaa vaeltaa muistoissa ja nauttia niistä....

Hyvät muistot saavat hyvälle mielelle, huonot muistot saavat aikaan märehtimistä mutta onneksi niistäkin pääsee aina eteenpäin.

Työstä...

Palasin jälleen kolmen päivän vapaiden jälkeen työn pariin. Ensimmäisenä vastaani käveli hyvin omituinen pomoni, joka avasi keskustelun kysymällä työvuoron lisäystä. Yksi kolleegani on sairaana, hänellä olisi ollut aamuvuoro huomenna ja minulla ilta. Joten minä teen nyt sitten pitkän päivän ja saan yhden ylimääräisen vapaan ja hälytysrahan. Okei, ihan hyvä diili?!

Parin työtunnin jälkeen otsaani kuitenkin kasvoi jo suunnattoman iso k****! Olin ihan valmis lähtemään kotiin. A: Vaikka en jotain osaisi tehdä, ei se tarkoita sitä, etten oppisi jos joku vaivautuisi näyttämään. B: V****** kun akat puuttuvat asioihin, jotka eivät heille kuulu. C: Olen nuori alalla mutta osaan silti jo, ja minua voi uskoa jos jotain sanon!!

Meidän työyhteisössä on jollain tapaa kuohunnut jo viime keväästä asti. Tietyt ihmiset tuntuvat myrkyttävän ilmapiiriä jatkuvalla syötöllä ja kehtaavat sitten itse puhua, siitä kuinka toiset ovat sellaisia ja tällaisia. Heille ei kuitenkaan tule mieleen, että voisivat katsoa välillä itse peiliin ennen kuin arvostelevat ja kyttäävät muiden tekemisiä.

Noh, tavallaan olen "akka" myös itse kun puhun näistä asioista muutaman muun työkaverin kanssa ja paasaan "pahaa oloani" heille. Tosin yhdistävä tekijä on, että meillä kaikilla (minä+ 3muuta) on samanlaiset tuntemukset tällä hetkellä. Me kaikki olemme työyhteisömme nuorimmasta päästä ja viimeisimmäksi tulleita, "uusia". Mutta silti on aika helpottavaa kun tietää, että on olemassa joku toinenkin, joka ajattelee samanlaisesti. Enkä puhu asioista niiden puhumisen ilosta, vaan jotta jaksaisin tehdä töitä. Joten....
Elä sitten akkana, akkojen joukossa.

Nyt on taas purkauduttu hieman ja voi käydä nukkumaan, jotta jaksaa tehdä töitä huomenna! :)

Katselin juuri viimeisintä postaustani, siitä on aikaa jo yli kuukausi...On ollut tarkoitus kirjoittaa monesti ja olen aloittanutkin, jostain syystä kuitenkin en ole saanut tekstiä valmiiksi..Olisi niin paljon kirjoitettavaa ja kerrottavaa, etten oikein tiedä mistä aloittaa..

Noh, päällimmäisenä. Siskoni synnytti kolmisen viikkoa sitten ihanan pienen trinsessan, hänestä tulee neljäs kummilapseni. En voinut kieltäytyä kunniasta, onhan kyseessä siskoni ja hänen perheensä. Ja olen aivan innoissani uudesta tulokkaasta. Kävin taannoin katsomassa häntä, tätin mussukkaa, aivan ihana. Vaikkakin ajoittain näen hänessä paljon isänsä piirteitä, mielestäni ehkä liikaakin.(heh) Mutta onneksi vain tietyissä kulmissa ja on myös ihana huomata, miten hänestä löytyy meidän suvun piirteitä myös.

Kesä tuntuu menneen ja vihdoin syksy alkaneen...Jos totta puhutaan, en olisi jaksanut helteitä enää hetkeäkään. Siksi olen niin tyytyväinen, ette saamme jokaiseen vuoteen kaikki neljä vuodenaikaa..Hyvine ja huonoine puolineen. Olen "romantiseerannut" asuntoani, kynttilöillä ja nautin niiden tuomasta valosta. Tänään kaupasta tarttui mukaan uudet verhot, jotka olisi tarkoitus viikon kuluessa asentaa paikoilleen. Something new.

Tapailusuhteeni tuntuu ajautuvan hiljalleen arjenraiteille. Huomaan, että alku jännitys on poistumassa ja tilalle on tulossa hiljalleen vakautta. Tosin joka päivä opin hänestä jotain uutta, jokin uusi piirre löytyy lähes päivittäin. Eikä ne kaikki ole ehkä kuitenkaan ihan positiivisia piirteitä. Enkä nyt tarkoita, että ne olisivat kauhean negatiivisiakaan ja että niitä pitäisi alkaa sen kummemmin pohtimaan. Mutta niin sanoakseni alan hahmottamaan hänen kokonaiskuvaa hiljalleen. Asioita ja piirteitä joiden kanssa on opittava elämään, jos meinaa olla kuvioissa mukana. Ja niin varmaan hän on myös huomannut minusta monia "ärsyttäviä" piirteitä ja todennäköisesti pohtii ajoittain samankaltaisia asioita.

Todella positiivinen asia tässä tapailussa on, me puhumme jonkin verran. Okei, minä yleensä aloitan puhumisen mutta saan myös vastakaikua ajatuksilleni ja huomaan etten ole ainut, joka ajattelee asoita. Mikä vielä parempaa, hän puhuu asioista niiden oikeilla nimillä. Hän on jotain aivan uutta minulle, verrattuna edellisiin suhteisiini. Jotain parempaa, jos niin voi sanoa. Siksi en todella halua jättää asioita kesken, vaan katsoa ne loppuun asti.

Jep, jep, johan siinä sitä tekstiä tulikin.. Nyt en jaksa enää naputella, haluan vain mennä hänen kainaloon ja viedä hänelle iltapalaa mukanani. Jatkan sitten paremmalla ajalla kun "joudun" olemaan yksin ja ketään ei ole häiritsemässä.... heh...

Syksy on jo lähellä...

"Kun lomat loppuu,kesä ohitse on..Vuosi kulkee jälleen uuden ympyrän, näin hämärän...."
Niin se vaan menee, kesä alkaa olla lopuillaan. Vaikka lämpimät säät ovat jatkuneet ja tulevat jatkumaan, on ilmassa kuitenkin jo syksyn tuntua...Lehtiä alkaa löytyy maasta, illat pimenevät ja kylmenevät. Syksy tekee hitaasti mutta varmasti tuloaan. Jälleen alkaa uusi vuodenaika. Odotan innolla syksyä! Odotan pimeitä iltoja, jolloin voi sytyttää kynttilöitä ja kyhnöttää sohvannurkassa peiton alla, yksin tai kaksin.
Eilen illalla puhuttiin "henkeviä", kerroin jälleen hänen olevan "kesäesa" ja "salarakas". 31.8.2010 jälkeen alkaa syksy, eli muutaman viikon päästä. Tämä tarkoittaa sitä, että "kesäesa" saa jäädä...? En minäkään kuulemma yhden illan hoito ole, tässä on kuulemma menty jo monta iltaa...Teki mieli kysyä, mikä minä sitten olen?! En kuitenkaan kysynyt, sillä en ollut valmis vastaukseen...Aika näyttää vastauksen, ennemin tai myöhemmin.
Luottavaisin mielin jatketaan eteenpäin, sillä hänen "poikaystävä pisteet" ovat noususuunnassa...Heh, yksi ystävä oli vaan leikkinyt kyseistä leikkiä. Pisteitä sai antaa mistä vaan mutta myös miinuksia sai antaa...En voi vaan muuta sanoa kun, että on vaan niin hyvä olla hänen kanssaan.
Hän ei kuulemma voi kuvitella minua temperamenttisena, jännä juttu! Heh, eiköhän sekin aika vielä koita...Mutta pakko kyllä myöntää, ettei minun tähän mennessä tarvinnut stressata turhia. Eikä kiukuta ylimääräisiä. Pinna on kyllä muutaman kerran ollut kireällä, hän on kuitenkin saanut sen löysättyä..Ja mikä tärkeää, olen pystynyt puhumaan minulle tärkeistä asioista ja vaikeistakin asioista. Eikä tuo ole karkuun lähtenyt, ainakaan vielä. Päinvastoin, ollut tukena, pyytteettömästi. Outoa...Mikähän hänessä on vialla???
No päivä kerrallaan eteenpäin! Ainahan voi ostaa menolipun, jos alkaa tuntua siltä! Heh...

Aamu....

"Kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin
Niin lämpimänä vasten oot sä minun kylkeäin
siihen mä jään
Sä tuot niin hiljaa kätes kädellein
Sanot kultasein, mä näin tahdon olla vain....
Ei saa tätä tunnelmaa kun vain aamuisin
Näin aloittaa mä päiväni tahdonkin
Ja syttyä sun kanssasi näin päivääni päin hiljalleen....."

Ote Pepe Willbergin laulusta Aamu...Kertoo tämän hetken tuntemuksista todella hyvin. Vaikkakin huomenaamulla herään yksin, voin mielessäni muistaa tämän(kin) aamun ja hetken kun toinen "varasti" peittoni, "tahdoin vain siut tähän lähelleni"...
Joo, elän jossain 7- taivaassa, vaaleanpunaisessa pilvessä... Siihen pilveen kuuluu minä ja hän, ei ketään muuta...Me, arki, tutustuminen, tämä hetki, huominen...Kaikki, ne pienet hetket, joilla hän näyttää olevansa minun ja minä näytän olevani hänen...
Stressi on poissa, outoa, mutta se on poissa..Minun ei tarvitse pohtia,missä hän on tai mitä hän tekee.Ei tarvitse miettiä, miten hän käyttäytyy tai tulee käyttäytymään. Olen turvassa hänen kanssaan...
En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan mutta enää en pelkää katsoa sitä silmiin ja elää sitä. Kaikki tämä on todella sen arvoista! <3

Yön mietteitä...

Pitkääkin pidempi yö alkaa olla voitonpuolella...Huoh, muutamia tunteja vielä ja sitten pääsee kotiin nukkumaan. Yön aikana on ollut kuitenkin aikaa miettiä ja pohtia, lähinnä itseäni.

Viimeisen kuukauden aikana olen läpikäynyt lähestulkoon kaikki tunnetilat, vihaa ja pettymystä lukuunottamatta. Viimeeksi tänään "sterssikäyräni" lähti jälleen nousuun kun hän ei vastannutkaan tekstiviestiin ihan niin nopeasti kuin ajattelin hänen vastaavan. Toinen oli kuitenkin ollut viime yön töissä...Kröhöm...Tiedän, ihan turhaan stressasin. Sillä tunnin kuluttua, hän soitti ja tuli ja menimme yhdessä uimaan läheisille kallioille. Mikä olikin, aika ihanaa...Sanoisinko... <3>

Se mistä "stressikäyräni" johtuu, on epävarmuus ja itseluottamuksenpula. Epävarmuus, siitä onko hän kaiken tämän arvoinen? Entä jos käy hassusti? Itseluottamuspula, siitä entä jos en olekkaan tarpeeksi hyvä hänelle? Kaikki nämä liittyy toisiinsa. Järjellä ajateltuna kaikki nämä asiat on "hoidettavissa", koska kuitenkin omaan suhteellisen hyvän itseluottamuksen/itsetunnon mutta juju kai onkin siinä, että minulla on tällä kertaa itselläni tunteita pelissä. Lähes vuoteen, en ole tuntemut mitään tai no "mitään" on ehkä väärä sana mutta hyvin vähän kuitenkin. Ja sitten kun sitä vähiten odottaa, tapahtuu jotain tällaista....Ai kauheeta! Siis, ihan käsittämätöntä. Pah, niin se kait vain menee..

Monet ystävistäni ovat kehoittaneet minua, olemaan stressaamatta liikaa ja ajattelematta liikaa. Mutta minkä minä luonteelleni voin? Tai voin, kehittää..Siihen tarvitaan vain luottamusta itseen ja häneen. Jälkimmäinen on vielä hankalampaa, kiitos exien...Mutta jälleen, järjellä ajateltuna...Mikään ei synny hetkessä, ei myöskään luottamus. Joten uskoisin ajan kanssa(jos sitä on jäljellä) sen parantuvan. Ja siihen pelkoon, että onko hän kaiken tämän arvoinen...KYLLÄ! Syteen tai saveen, ei siinä muu auta!

"Tänä yönä en aio olla oma itseni, minä olen Valeria...

Ja minun työnä on painua sun mieleesi ja valua hunajaa..."(soinut päässä koko yön)

N

Suukko..

Voi ei!!!!!! hihihi...Eilen se tapahtui, no mikä? Julkinen suukko!!!!!!Leijailin koko loppuillan ihan täysin yläilmoissa!!!Pakko kait se sitten on myöntää...Olen ihastunut ihan täysillä, ei sille enää voi mitään...Tässä sitä nyt mennään, kohti tuntematonta...Täysillä...APUA!!! hihi...<3
Suukko ei ollut mikään iso, eikä kitalakea tavoitteleva...Vaan pieni ja soma ja nopea...Pienet asiat, ne merkitsee... <3 <3 <3

Hätäisiä johtopäätöksiä/luovuttaminen...

Ei ole kuin tunteja aikaa, siitä kun meinasin tehdä totaalisen luovuttamisen ja puhaltaa pelin poikki kertalaakista. Viimeisten päivien ahdistuneet tunteet pääsivät valloilleen ja puhelun tarkoitus oli puhua suuni puhtaaksi. Noh, puhelun alettua jähmetyin ja "tyhmänä" lepertelin ja hihittelin hänen jutuilleen. Enkä missään vaiheessa saanut sanaa ulos suustani, vaikka vatsassa velloi ja päässä jyskytti. Sain vain järjestettyä uuden tapaamisen...Miten siinä niin kävi? Miunhan piti puhua suuni puhtaaksi, eikä missään nimessä uutta tapaamista sopia...heh...Jälkikäteen ajateltuna, oikein hyvä kun en saanut sanaryöppyä suustani ulos!

Illalla nukkumaan käydessämme, kuitenkin avasin suutani ja puhuin asioista, jotka ahdistivat/ahdistavat, jotka pohjautuvat entisiini. Minkä takia mie käyttäydyn kuin käyttäydyn..Kyllä helpotti! Ja mikä vielä parempaa, huomasin vierellä makaavan ihmisen olevan todella ymmärtäväinen ja puhua palatti samalla tavalla kuin mie! Ilman erinäistä kiukkuamista tai mitään muutakaan tulistumista tai kylmyyttä! (kuten exät) Oloni on niin helpottunut ja tuntuu kuin olisimme samalla aaltopituudella, molemmat haluaa samoja asioita ja samalla "tahdilla". Koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan mutta nyt tämä hetki tuntuu hyvälle ja haluan elää tässä hetkessä!

I'm crazy for you
Touch me once and you'll know it's true
I never wanted anyone like this
It's all brand new, you'll feel it in my kiss
I'm crazy for you, crazy for you...

Nopeita päätöksiä...

Oma parveke,johon voi tuoda koneen, omalle pöydälleen. Paikka jossa nauttia aamukahvi ja paistatella aamun nousevassa auringossa.

Meneillään oleva kesä on antanu tulta persauksiin monelle. Tuntuu, että vähän väliä ystäviltä ja tutuilta tulee ilmoituksia, "mentiin kihloihin", "muutetaan yhteen","meille syntyi vauva", "meille syntyy vauva", "menemme naimisiin"... Edellä mainituista ihmisistä, monet ovat tavanneet vasta vähän aikaa sitten. Ja nyt on jo tehty isoja päätöksiä liittyen tulevaisuuteen... Tulee vain mieleen, että mihin ihmeeseen ihmisillä on kiire? Miksei voi kaikessa rauhassa katsoa mitä tulevan pitää ja sitten tehdä niitä isoja päätöksiä?

Ehkä itse olen niin vankka "hitauden" kannattaja, etten halua esim. mennä kihloihin kuukauden tuntemisen jälkeen. Mielestäni kyse on vaan niin lopullisesta asiasta, sillä kun tai jos joskus minua joku kosii, on se sitten menoa. Se on lupaus elämästä, lupaus siitä, että toinen rakastaa ja haluaa olla kanssani koko loppuelämän. Sillä asialla ei leikitä. Ja jotenkin tuntuu niin hullunkuriselta, voiko oikeesti sanoa tuntevansa toisen läpikotaisin kuukauden jälkeen?

Tai enhän minä ole koskaan kokenut, "rakkautta salamana", joten en voi sanoa..Voisin kuitenkin väittää, että olen kohdannut sellaisen ihmisen, kenen kanssa olin valmis matkaamaan vaikka maailman ääriin...Jälkikäteen ajateltuna, olen todella tyytyväinen, ettei mitään sidoksia tullut tehtyä tänä aikana. Sillä jos nyt olisin sidottuna häneen, olisi elämäni todella paljon vaikeampaa.

Mutta ihmiset ympärilläni selkeästi ovat kokeneet, "rakkautta salamana"- efektin. Joten toisaalta, mitä siinä sitten enää miettimään? Luulin vain joskus, että sellaisia tapahtumia tapahtuu vain kirjoissa ja rakkaus elokuvissa. Toisaalta miksei niitä voi tapahtua ihka oikeassa elämässä?
Toivotan näille kaikille ihmisille ympärilläni onnea!

Päivä lapsenvahtina...

Eilen sain mukavan puhelinsoiton, ystävä oli lähtenyt sairaalaan synnyttämään. Samalla minua pyydettiin lapsenvahdiksi, olemaan neljän muun lapsen kanssa kotiin kun isä ja äiti ovat sairaalassa..
Pakko kyllä myöntää, että lupautumisen jälkeen sisälläni alkoi jymistä tunne siitä, että miten minä pärjään. Olen kyllä ollut heidän elämässään mukana mutta en kertaakaan vahtinut näin "pitkään" kaikkia lapsia. Ikäjaukauma kun menee 1v8kk- 11v välille. Sissus, äkkiseltään joku voisi olla jopa kauhuissaan!

Termi kotiäiti, on avautunut minulle aivan uudella tavalla tämän päivän aikana. Ystis kun ajoittain sanoo, ettei omaa aikaa juurikaan ole, TOTTA! Voin myöntää, että tämä käy ihan työstä kun touhuaa tässä pitkin päivää. Vaikka lapset ovat aivan mahtavia ja vanhemmat sisaret ovat auttaneet minua, silti "työtä" riittää. Se mikä on alkanut ihmetyttämään, miten ihmeessä kotiäidit onnistuvat näyttämään niin hyviltä kun liikkuvat ulkona?! Itsehän en ole ehtinyt vielä pesemään edes tukkaa(vaikkei mitään erikoista ole tapahtunut), ajatus kauppaan lähdöstä ei houkuttele. (tukka pystyssä, tummine silmänaluksineen) Sillä tällä hetkellä on ensimmäinen hetki koko päivässä kun talossa on hiljaista ja saan istua kahvikupin kera ja kirjoitella...Nuorin lapsista(kummipoikani) on päikkäreillä ja vanhemmat lapset touhuavat hiljakseltaan huoneessaan.

Täytyy myöntää, että nostan hattua ystävälleni, joka jaksaa päivästä toiseen hoitaa hommaansa ja vielä täysillä! En ole vielä kertaakaan nähnyt niin omistautunutta äitiä! Pakko myös sanoa, se, että vauvakuumeeni laskee kyllä roimasti! haha! Vaikka näistä mukuloista tykkäänkin, en silti halua omia lapsia vielä hetkeen...(sitä paitsi siihen vaadittaisiin, se isä, eikä sitä ole)
Nyt on aika palata lasten seuraan ja touhuiluun! Jännistys ja odotus tiivistyvät, tahdon uutisia! hih!
N

Loma, loma, loma ja hyvä fiilis!

Ihka ensimmäinen virallinen loma on alkanut, ei hassumpaa..Se ei ole pitkä mutta lomaksi sitä voi kuitenkin kutsua! Vallalla on pääsääntöisesti positiivinen fiilis, hymyä ei voi estellä...Ja huokailuja...Vaikkei siihen ole ehkä kuitenkaan mitään suurempaa syytä...Tai no on kait joitain osatekijöitä,jotka puhuu hymyn puolesta..
Erityisen ylpeä olen ystiksestä, joka vihdoin ja viimein avasi silmänsä! Eikä enää ummista niitä! Siihen kai vaikutti toinen ihminen mutta olen niin tyytyväinen häneen! Ihan sama kuka siihen vaikuttu, hän sai kuitenkin vihdoinkin tehtyä "oikean" päätöksen ja elämä helpottuu huomattavasti! Ei enää kiukkuamista, pahasta olosta tai mitään muutakaan selittelyä kenenkään puolesta. Aah,niin kiva juttu! Vaikka tapahtuikin, "lennosta vaihto" kuitenkin uskon uuden ihmisen jo nyt olevan parempi kuin entinen! <3
Omassa elämässäkin taitaa olla kaikki hyvin, ollut jo pidemmän aikaa...Mutta viimeisten viikkojen aikana on ollut kaikki vielä paremmin.."Lennosta vaihtoja" on tapahtunut itselläkin mutta viimeisin vaihto ilmeisesti on kannattanut...Tai ainakin tuntuu siltä...On vaan niin helppo olla, en voi oikeen käsittää...Tuntuu kuin olisi tuntenut toisen jo vaikka kuinka kauan...Ja mikä parempaa, eilen hän toi minut tänne vanhempieni luokse...Sen täytyy jo merkitä jotain, tosin en esitellyt häntä vielä ja totesin vanhemmilleni hänen olevan kaveri. (isä ei uskonut tai siis miulla ei kestänyt pokka) Tai ei se mitään merkitse, vain sen, että hän pitää lupauksensa..Niin kuin hän ajomatkan aikana totesi, jos olisi nähnyt miun ajatukset sillä hetkellä niin hän olisi varmaan säikähtänyt pahemman kerran! hehe, olin niiiiiiiiiiiiin otettu!
Mutta matalalla profiililla mennään ja ajatuksille en jätä tilaa..Eli fiilispohjalla!Ja pessimisti ei pety!

Mä oon lomalla, lomalla, lomalla!! =)

Kesäpörriäiset ja kesä-esat...

Se PELÄTTY kesä on lähtenyt käyntiin hyvinkin vauhdikkaasti...Hehe...Ei tästä ehkä tulekkaan ihan tylsää kesää, niin kuin pelkäsin..Tai ainakin alku on ollut hyvinkin nousujohteinen...Vipinää ja vientiä tuntuu riittävän, jokaisella saralla..Sen siitä saa kun on helposti lähestyttävä, avoin ja hymyilee paljon...Vai miten se menikään.? Eräs ystäväni kehoitti miuta käyttäytymään jotenkin vastaanvanlaisesti...
Hymyilemättä on ollut hankala olla viime päivät, jotenkin vain loman odotus ja viimeaikaiset "kiireet" on pistäneet tämänkin tytön hymyileen...hehe...No eikös se mene, että "itku pitkästä ilosta"...Että seuraavaksi varmaan kirjoitan kuinka paljon sitten itkettää..????
Joo-o olen sekaisin kuin seinäkello mutta eiköhän sen seinäkellonkin saa virittämällä aikaan?

"Mitä muijat, mikä boogie?Hyvältä näyttää niinku kuuluuki..!
Mitä äijät, mikä boogie?Mä oon messis mitä ikiin tapahtuuki..!"

Viikonloppu breikki!

Mahtava viikonloppu takana! Tuli harrastettua shoppailuterapiaa ja ulkona syömistä..Ihanien ihmisten seurassa..

Jotenkin liikutuin kun näin sisareni, hänestä on tulossa äiti..Sanoinkin häntä "mein mamma"...Hänestä näkee sen, että hänestä on tulossa äiti, muutenkin kuin fyysisesti..Siellä he valmistautuvat pienen ihmisen tuloon ja muovautuvat uudenlaiseksi perheeksi. Heidän kotonaan vallitsi harmoninen tasapaino, kaikki on juuri niin kuin on tarkoitettu..
Olen tavallaan niin liikuttunut hänen puolestaan ja onnellinen!
Tosin tämän aamun Etelä-Suomen Sanomissa oli varjostava artikkeli naisesta jonka lapsi oli kuollut kohtuun..Sanoinkin sisarelleni, ettei lukisi sitä artikkelia...En sillä, etten haluaisi hänen ajattelevan raskauteen liityviä surullisia asioita. Vaan sillä, ettei hän alkaisi liikaa miettimään. En kuitenkaan usko hänen unohtavan tosiasioita, koska hän on kuitenkin realistinen ihminen. Mutta jotain asioita ei tarvitse kuitenkaan tuoda koko ajan esille, kyllä riskit tiedostetaan ilmankin..
Toivon todella koko sydämeni pohjasta, että kaikki menee hyvin! Että saan siskontytön/pojan...Jota voin hemmotella piloille...(se on muuten poika, vaikka he ei sukupuolta tiedäkkään) Aww, alan olemaan hiemna innoissani mutta pitää yrittää kestää aisoissa!

Kutsu mua nimellä, Valeria
tänä yönä oon joku muu kuin minä
Annan itseni olla haluttava – entä sinä?

Ehkä valetta on, Valeria
inhorealismiko kiinnostaa
Silmänlumetta kun vähän rakastaa
voi aamulla jatkaa matkaa

Olen alkuräjähdys, olen pyhä jysäys
Mona Lisa mä oon tai voin olla sinä
tai juopon pää täys valtimon sykäys
Voin olla mitä vaan
mutten tahdo olla minä

Ja juhannuksesta jouluun on kuoppainen tie
siihen öljypohja aina hajoaa
Minut otti valtaa Valeria
se osaa tehdä arjesta juhlaa

Tänä yönä en aio olla oma itseni
minä olen Valeria
Ja minun työnä on painua sun mieleesi
ja valua hunajaa

Sano jotain kivaa, sano jotain ihanaa
sitä niin harvoin kuulla saan
Kerro, että mä oon sun Valeria,
niin laulan sulle aariaa
esitän Neitsyt Mariaa


Olen ollut lahjomaton
tänään kaikki kaupan on
Otan vain sen mikä mua viihdyttää
kerran täällä eletään

Minä tulen ja meen
jäädyn, sytyn tuleen
sanon – kyllä, joo
tai sanon – ei niin
Tulen teen makuuhuoneeseen
en vahingossakaan katso vessassa peiliin

Minä tunkeudun tuuleesi tuoksuna
Valerian – ja varmasti kaiken annan
sinä pidät mielessä Jumalan
kun mikä vähän vähemmän vastuuta
kannan, sillä

Tänä yönä en aio olla oma itseni
minä olen Valeria
Ja minun työnä on painua sun mieleesi
ja valua hunajaa

Sano jotain kivaa, sano jotain ihanaa
sitä niin harvoin kuulla saan
Kerro, että mä oon sun Valeria

Tänä yönä kiihkoni kauas kipinää lyö
minä olen Valeria
Ja minun työnä on antaa käsi josta toiset syö
ja valua hunajaa.

Sano jotain tuhmaa, sano jotain ihanaa
sitä niin harvoin kuulla saan
Kerro, että mä oon sun Valeria,
niin laulan sulle aariaa
esitän Neitsyt Mariaa
Sano että oon sun Valeria
-Kaija Koo: Valeria-

naiset...

Olinkin jo unohtanut millaista on työskennellä naisvaltaisella alalla...Kaikki tuntuvat puukottavan selkään, aina kun on mahdollisuus ja kehenkään ei voi luottaa. Opin sen jälleen eilen.
Pitäisi kasvattaa paksut korvat ja suora selkäranka. Näyttää "kovikselta" tai nuolla persettä ja olla hipi hiljaa...Miksei voi olla välimuotoa? Välimuodossa jokainen saisi olla oma itsensä ja asioista pystyttäisiin puhumaan suoraan. Mutta se on "ideaalinen" työyhteisö, sitä harvoin löytää.
Kolme viikkoa vielä, sitten alkaa kesäloma. 10päivää jotain muuta kuin työasioita, sitä p****** mitä siellä tällä hetkellä on. Noh sinne asti on vain kestettävä...

Sama...

Ilmojen puolesta kesä olisi alkanut, kalenteri näyttää kuitenkin vielä kevättä..Huh, onneksi on vielä kevät, kesä alkaa vasta muutaman viikon päästä virallisesti. En ole valmis kesään vielä, en alkavaan lomaani, enkä mihinkään muuhunkaan. Miten se tuleekin näin nopeasti? Vastahan tarvoimme lumisateessa, kiroten pakkasta?!
Vaikka pidän kesästä, en silti jostain syystä ole yhtään valmis siihen tänä vuonna..Ehkä se johtuu siitä, etten ole lähdössä mihinkään? Viimeiset kaksi kesää olen lähtenyt ja se on tuonut ns.vapauden tunnetta ja jännitystä elämääni ja samalla on voinut nollata taaksen jääneen talven. Miten minä nyt sen nollaan? Sama työpaikka, sama asuinpaikka, vaikkakin asunto on muuttunut. Mutta samat ihmiset ja heidän sama elämä, kaikki on samaa...Plaah...
Pyöräillessäni töistä tänään, selitin työkaverilleni(hänen kysyessään) missä olen käynyt kouluni ja seuraava kysymys olikin, mistä olen kotoisin?Sen jälkeen hänen nuoret silmänsä pyöristyivät, hän katsoi minua kiinnostuneena ja totesi minun liikkuneeni paljon. No, kait minä olen liikkunut paljon, nyt en enää voi...Tai voin kyllä mutta en niin irtonaisesti, toisaalta olen niin iloinen asunnostani ja sen sisustamisesta.
Suurin pelko kai on se, että löydän itseni samasta paikasta, samasta elämästä, samasta työstä vielä 30 vuoden päästä ja voin sanoa eläneeni samaa elämää jo pitkään. Eikä mitään muutosta ole tapahtunut sinä aikana. Kuinka tylsää se sitten on? Olla sama!
Jonkinlainen kevätahdistus/kesäahdistus kai nostaa päätään...Mikään ei ole samanlaista kuin vuosi sitten?!Eli ehkä en olekkaan samassa paikassa, samassa tilanteessa, samanlaisella elämällä.. Jossain vaiheessa sitä kai on vain asetuttava aloilleen ja mietittävä vakaata elämää...Hui! En ole valmis!
On aika vetäytyä nukkumaan...Samanlaisin mielin,
Noora

Kesä saapuu tai ainakin tänään tuntuu siltä...Auri paistaa täydeltä taivaalta ja lämmittää...Ihmiset pukeutuu jo kevyemmin tai sitten se oon vaan minä...Laivat ovat jälleen auki, terassikausi siis avattu! Saimaan aallot liplattavat rauhassa ja ihmisiä on liikkeellä...KESÄ!

Ei jaksa ressaa mistään ylimääräisestä, paitsi vähän...Kuulemma kyyninen asenne on unohdettava, en mie ole kyyninen, olen vain realistinen...! Kateellinnen, joo, vähän kavereilleni, kenellä on joku mutta en häiritsevästi. Omat muurit on kuitenkin suhteellisen korkeella, eikä niitä ihan kenen tahansa takia lasketa alas..? Kuulemma kohtaan vielä, "jalat alta" vievän miehen, jaah...Jos niin todennäköisesti hänessä on jotain pahasti vialla kuitenkin. Tunneperäinen ihminen tarttee järkeä käyttävän vastaparikseen??

Enkä jaksa niitä "huokauksia", joita ihmiset vetävät tai "voivotteluja", tulee lähinnä sellainen olo että olen vammainen..Päivettelemiset yms. voi jäädä pois, kiitos! Elämä ei ole ruusuja tai vaaleanpunaista, jos ei ole ketään, on mentävä yksin! Enkä pelkää sitä, enkä välitä siitä, mitä muut sanovat! Olen omaitseni, jos se ei jollekin käy niin voi voi....En myöskään ole lapsi, kenelle lässytetään, joten senkin voi unohtaa. Minulla on jo äiti, en tarvitse toista. Ja olen pahoillani jos joku ystävistäni kokee minun tarvitsevan "äidillistä" hahmoa elämääni. Siinä on hän on väärässä.

Ei tällä kertaa muuta.. =)

Tämä on omistettu Ullikselle! :)

Sinusta vain
mä herkän unen yöllä näin
silitit mun hiuksiain
ja lepäsimme vierekkäin
edessämme laguuni, allamme hiekkaranta
uni se oli niin todellinen

Tajuan sen
tuo uni mitä tarkoittaa
ilman sua onnellinen
ei elämäni olla saa
voimakkaana tunnen mä vereni vaatimuksen
kuulumme yhteen niin säädetty ois

Mä tahdon sinut
kuulut mun vierellein
vie sinä minut
vie koko rakkautein
on puhe tosi
tässä ja ainiaan
siis tule kosi
missä ja milloin vaan

Ymmärrän sen
tää tarinamme kaunis on
voima pienen kosketuksen
on välillämme suunnaton
ikuisesti sinun niin
minuun on kirjoitettu
sellaista ei voisi pyyhkiä pois

Rakkautein on tulivuori pohjaton
kun tuot kädet ympärillein
mun purkautua pakko on
rinnassamme virtaava
ikuinen laava hehkuu
huulemme hellyyttä janoavat

Mä tahdon sinut
kuulut mun vierellein
vie sinä minut
vie koko rakkautein
on puhe tosi
tässä ja ainiaan
siis tule kosi
missä ja milloin vaan.
-Meiju Suvas: Tahdon sinut-

Ällötys

Suuren suuri, kaikista suurin ällötys, oksetus, kyllästys jatkuu...Millonkohan se loppuis? Kuinka mie voin olla tällainen kaveri? Mutta mitta on vain täynnä!! Välimatkaa? Joo, suosittelen itselleni, muuten tulee sanottua jotain pahaa...
Sen lisäksi piileskelen naapuria ja tarkkailen sen takia ympäristöäni, etten vain törmää häneen! haha...On tässäkin elämää suurempi murhe jälleen. Jonnain päivänä hänet on kohdattava kuitenkin, mutta parempi myöhemmin kuin aiemmin tässä tapauksessa. Siis jatkan piiloleikkiä! :D
Muuten mukavaa chillausta, vapaapäivän viettoa.

Toivon että...

Jossain metsäin takana aavat aukeaa
kalalokit kiertelevät vanhaa majakkaa
laivat lipuu satamasta ulapalle päin
siellä laivan kannella sut viime kerran näin

Sanoit metsän ahdistavan uuden etsijää
saamattomat nahjukset vain lumen seuraan jää
tiesit maailman voittavasi kunhan yrität
näivettyköön juurilleen tääll' metsäpitäjät

Toivon, että etsimäsi maailman teiltä sait
että onnen kulta käsi antoi mitä hait
ettei haavees tallautuisi kadun asfalttiin
että usko sulla säilyis suuriin unelmiin
Find More lyrics at www.sweetslyrics.com

Joskus ehkä muistat vielä maata metsien
muistat pilvet valkopurjeet yllä järvien
muistat miten kuikka huusi illan ikävään
pajulinnun hento laulu häipyi hämärään

Toivon, että......

Vain ihmisiä korpimaan sä unohtaa et voi
lapsuus sekä nuoruusaika terässiteet loi
oot yhä yksi joukosta, oot sitä ainiaan
sen maailman juhlapöydissäkin
joudut muistamaan

Toivon, että.....

Lauvat lipuu satamasta ulapalle päin
vieläkin sua odotan, oi rakas ystäväin
-Johanna Kurkela: Jossain Metsäin takana-

Omakoti

Omakoti, vihdoin!
Paljon on tehty ja paljon on tekemistä!
Kiitos muuttoavusta jälleen kuuluu rakkaille ystäville ja vanhemmilleni, tänään olleille ja viime viikkojen avuille!
Ruumis on väsynyt, mieli virkeä!
Jännittää, ensimmäinen yö omassa kodissa!
Uusi keittiö, kylpyhuone, vaatehuone, olohuone, makuuhuone ja naapurit!

"Kuvittele kotikaupunki turistin silmin..."

Lauantai-ilta, kevään ensimmäisiä lämpimiä iltoja...Päivä on taittunut illaksi, kosteus valtaa ilmaa, ajan pyörällä töistä kotiin. Ohi ajaa autoja, mopoja, ajan lenkkeilijöiden ohi...Pääsen sillalle, näen valot taloissa, nenääni eksyy saunantuoksu, kanava on vielä jäässä. Ihmiset viettää lauantai-iltaa, lapset kikattelee vielä pihoilla.

Kevät on vihdoin täällä.

"ohjeita"...

Ensi kahville valmistuminen....

1. Varaa aikaa tarpeeksi.
2. Huolehdi meikeistä, ei tarvitse olla mitenkään paljon, luonnollinen "look". (liika meikki peittää totuutta)
3. Valitse mielyttävät vaatteet; missä on mukava olla ja ei tarvitse pelätä likaantumista, rikkoontumista, ahtautta ym.
4. Jännitä.
5. Ole ajoissa paikalla mutta älä liian ajoissa, ettet vaikuta liian epätoivoiselta.
6. Kerro mielipiteesi rehellisesti, älä kuitenkaan tylysti.
7. Kuuntele toista.
8. Jännitä mielessäsi.
9. Hymyile.
10. Jos treffit onnistuu; tanssi kotona ja hymyile kuin "naantalin arska".+ soita lähimmät ystävät läpi ja kerää rohkeutta viestin laittamiseen.(muista pieni pessimistinen asenne)

............................................................................=)

Milloin viimeeksi itkit?

Mieleeni palautuu keskustelu sunnuntailta..Puhuimme yleisesti ottaen pahasta olosta, ikävistä tunteista ja muista elämää hankaloittavista asioista...Hän kysyi minulta "milloin viimeeksi itkit?"..Jouduin miettimään suhteellisen kauan vastaustani, sillä en alkuun heti muistanut, milloin viimeeksi olen itkenyt. Aika jaksolla taisin päätyä viime syksyn alkuun, silloin viimeeksi itkin. Sen jälkeen, en ole itkenyt. Tai jos olen itkenyt, niin en surua vaan iloa.

Minun ei ole "tarvinnut" itkeä surua, ahdistusta pitkään, pitkään aikaan. Noh, silloin kun viimeeksi itkin, niin itkinkin melkein 1,5 vuotta putkeen...Voisi sanoa.. Siitä on nyt vuosi aikaa. Minulla ei ole ollut tarvetta itkeä, elämäni on tasaista,ilman tunnekuohuja, ei syytä.

Uusi asia jonka olen "nykypäivän" miehissä huomannut, he itkevät. He uskaltavat näyttää tunteensa ja itkeä, ei tietenkään kaikki. Mutta hänkin, kertoi itkeneensä ja ihan "julkisesti", eikä siinä ole hänenkään mielestä mitään hävettävää. Mieskin voi näyttää haavoittuneisuutensa ja tunteensa. Alkavatko "perussuomalaisten" miesten käyttäytymistavat muuttua? Alkavatko he näyttämään pahanolon tunteitaan muutenkin kuin tappelemalla, juomalla, kiukkuamalla?

Keskustelun jatkuessa kävi ilmi, että hän uskoi itkun auttaneen häntä. Olo oli helpottanut itkun jälkeen, "puhdistunut olo". Niinhän itkusta "väitetään", se helpottaa. Itse uskon siihen ainakin. On myös mukava huomata, että jotkut miehistä alkavat myös uskomaan/uskovat itkun parantavaan "taikaan". Asioitahan itku ei paranna mutta tunnetta helpottaa kuitenkin. Miehet ovat sisäistäneet myös tämän.

Kaiken kaikkiaan sunnuntain keskustelussa kävi paljon asioita ilmi vastakkaisesta sukupuolesta. Oli hellyyttävää huomata, että joissain miehissä on myös höperöitä ja helliä puolia..(yleensä tapaamissani miehissä ei ole mitään sellaista) Tässä miehessä se ei kuitenkaan riitä, on niin paljon muuta mistä en pidä...(ainahan on) Ne asiat ovat vaan liian rankkoja minulle. Ja ystävät hyvät, en ole tekemässä mitään harkitsematonta ja aion antaa asian olla. (tiedän teidän ajatukset)

Toisen yövuoron aikaisia ajatuksia...

Kaksi takana,yksi jäljellä ja sitten vapaille..Tänä yönä oli aikaa mietiskellä ja pohdiskella viime aikojen tapahtumia...Pääsiäistä...Ihmisiä...
Ajatukset harhailivat todella paljon mielessä, mitään selkeyttä niihin ei juurikaan tullut mutta suurta ihmetystä ja hämmästystä vain...
Kerta toisensa jälkeen, ei voi kuin hämmästellä ihmisen tyhmyyttä. Miten voi joku ihminen olla toisena hetkenä järkevä, mukava, "normaali"? Sitten toisena hetkenä tekee jotain todella typerää ja ajattelematonta, mikä vaikuttaa hänen lisäksi ehkä "miljoonaan" muuhun ihmiseen? Missä vaiheessa oikean ja väärän raja hämärtyy hänellä? Toisinaan hän tuntuu tietävän oikean ja väärän rajan mutta toisinaan raja häilyy ja vaaka kallistuu todella paljon väärälle puolelle..
Eikö hän huomaa tekojensa merkitystä? Aluksi "harmiton" juttu paisuu totaalisesti yli! Ainut "järkevä" puoli siinä ylipaisumisessa on, että hän on valmis kantamaan tekonsa seuraukset ja maksamaan "velkansa"..Hän ei vaan tunnu ymmärtävän kuinka paljon teko tulee vaikuttamaan hänen omaan elämäänsä tulevaisuudessa!
Noh, en minä hullua hurskaammaksi tullut viime yönä, eikä noihin voi vastata kukaan muun kuin asianomainen itse. Minun täytyy itse vain muistaa pysyä erossa hänen kaltaisista ihmisistä, jotta voin itse jatkaa "normaalia" elämää eteenpäin ja saavuttaa haaveeni.

Lasillinen punkkua ja kaksi ruispaahtista perunasalaatilla...

"Toiset päivät ovat parempia
kuin toiset,
kyllä sen ymmärrät
kovin paljon on myös itsestäs kiinni,
miten tämänkin kuvan värität...."

Paatoksella höyryt pihalle elimistöstä- päivä

Tänään oli pitkästä, pitkästä aikaan huono aamu. Ahdistus meinasi ottaa voiton koko aamusta, vapaasta aamusta. "Kone" ei meinannut lähteä mitenkään perin käyntiin, ajatukset vain pyöri päässä. Lähinnä kyllästyminen ja ahdistus, ei elämään vaan ihmis(een)iin..Onneksi kuitenkin sain itsestäni irti ja lähdin kaupunkiin hoitamaan asioita ja tapaamaan ystistä.

Päivä kaupungissa kiinteistövälitysfirmoja kierrellen ja muuten vain kauppoja kierrelen ja "lounas & kahvi" ystiksen kanssa piristi kummasti. Avautuminen ja auringonpaiste oli vain plussaa. Oli niin mukava katsella ihmisiä ja keskustella heistä, keskutella tulevasta ja asioista joista en ole pitkään aikaan puhunut.

Kotiin saavuttuani pari ystistä soitti ja kysyi keittäisinkö kahvia...Tottahan toki, harvoin kuitenkin olemme kaikki saman katon alla, viime aikoina ehkä enemmän mutta kuitenkin. Taisi olla ensimmäinen kerta kun istuimme kaikki kolme minulla samaan aikaan. Sain paatoksella päästää viimeisimmät höyryt pois elimistöstäni, eikä minua tuomittu! Ihanaa! Käänsimme ja väänsimme asioita, jokainen toi esiin oman näkökulman asiaan kuin asiaan. Kukaan meistä ei ollut kuitenkaan sillä asenteella liikenteessä, että "minä olen oikeassa" tai "sinä et tiedä mitään, sinulla ei ole sitä, tätä ja tota". Helpottavaa!

Vielä enemmän helpotti, ettei minun tarvitse heidän seurassaan tuntea huonoa omaatuntoa, siitä millainen olen ja mitä ajattelen ja uskallan jopa kertoa todelliset ajatukseni, ilman mitään erikoista "herneiden vetoa sieraimiin". Ja myös itsekkäästi ajateltuna he kuuntelivat minua ja minä heitä. (eikä edelleenkään tarvitse tuntea huonoa oloa siitä) Vaikka emme aina ajattele samoin, kunnioitamme toisen mielipidettä.(ilman erillistä "sotaa")

Heidän kanssaan voin hyppiä "silent discon tahdissa" ilman, että he katsovat minua kummissaan ja ilman ennakkoluuloja. Se on vapauttavaa, joskus kaipaa vaan sitä "aivot narikkaan" hetkeä. Kuitenkin 38t 15min viikosta, hymyilen, olen asiallinen ja kuuntelen ja olen ymmärtäväinen. Joskus vaan on ihana heittää "lekkeriksi", vaikka olen "aikuinen", ehkä olenkin kuitenkin lapsenmielinen tai "pimee" siinä suhteessa. Se on vain purkautumiskeino.

Kaiken kaikkiaan päivä on ollut onnistunut! =) Kiitos teille ystikset, jälleen! Ilman teitä, ei minua olisi! <3

Haasteellinen työ..

Jälleen on paluu koittanut tuttuun ja tehokkaaseen työympäristöön, jossa mikään päivä ei ole samanlainen. Mietinpä taas eräänä päivänä töitä tehdessäni, että milloinkohan tämä uusien asioiden opettelu loppuu? Toisinaan se pitää työn haasteellisena ja mielenkiintoisena mutta toisinaan sitä kaipaisi välillä jotain "vanhaa", jonka minä jo osaan.

Erään iltavuoron alussa, minulle oli laitettu potilas, joka oli todella kriittisessä tilassa. Samalla hetkellä kun luin nimeni taululta potilaan nimen vierestä, väristi kylmätväreet ruumiini. Mielessä juoksi ajatus "kumpi meistä kuolee ensin, tästä vuorosta tulee pitkä vuoro, toivottavasti en tapa häntä". Hyvä etten kääntynyt kannoillani ja lähtenyt takaisin kotiin, sillä pelotti niin maan todella paljon! Onneksi huomasin, että nimeni perään oli kirjoitettu toinen nimi, hän oli vanhempi hoitaja joka oli laitettu "takapirukseni"!Onneksi! Iltavuoro meni nopeasti, sain kaipaamaani tukea vanhemmalta hoitajalta ja opin uusia asioita ja mikä tärkeintä potilas jäi henkiin!

Saman illan aikana päätin, etten voi käydä pelkäämään työtäni. Jos alan pelkäämään, en voi tehdä sitä. On opittava luottamaan itseensä, siihen, että olipa tilanne mikä tahansa minä voin auttaa jollain tapaa. Jossain vaiheessa osaan tehdä työtäni ilman jatkuvaa apua, siihen menee aikaa mutta sieltä se tulee. Mutta on myös muistettava, etten tee työtä yksin, vaan olen samassa huoneessa kaikkien kanssa ja saan apua pyytämällä.

Tämän päivän vuoron jälkeen alkaa vapaat ja suuntaan heti töiden jälkeen pois. Vaikkakin kyse on vain yhden yön keikasta, tulee se silti tarpeen. Olen jo jonkin aikaa miettinyt pientä pakoreissua. Kunhan on enemmän aikaa, teen pidemmän pakoreissun, muuten ei vaan jaksa.

Kielletty hedelmä, forbidden fruit, verboten Frucht, förbjuden frukt...

Kielletty hedelmä, siihen lankeaminen olisi myrkkyä...Entä jos, se hedelmä maistuisi vaikka hunajalle ja tuoksuisi viehättävälle ja näyttäisi mehukkaalle?!Jos vain vähän maistaisi sitä hedelmää? Ei paljoa, vain vähän...Mitä pahaa siitä voisi syntyä? Järki kuitenkin sanoo "ei", olisi syytä kerrankin kuunnella "järjen ääntä"...Sellaiset hedelmät on nähty ennenkin, eikä niistä ole seurannut mitään hyvää..Tai siis ei "sellaista" ole nähty ennen, se on eri lajike...

Virheistä viisastuneena, en aio maistaa hedelmää, se on niin kielletty. Kielletty oman itseni kannalta...Jos lankean maistamaan, en todella syö koko hedelmää. Maistamisen on tapahduttava neutraalilla maaperällä, jotta voin paeta.. Mission impossible, joten maistaminenkaan ei onnistu..

Häviääkö himo kiellettyyn hedelmään ajan myötä? Muistuuko se mieleen, heti kun näkee hedelmän? Miten voisi kääntää hedelmän rumaksi, mauttomaksi ja pahan hajuiseksi(mädäntyneeksi)?

Joku kysyi taannoin "parasta ystävääni", vastasin ettei minulla ole sellaista. Kysyjä kauhisteli, ettenkö ole päästänyt ketään lähelleni, jotta voisin sanoa henkilöä parhaaksi ystäväkseni. Minulla ei ole "bestistä", vaan on monta hyvää ystävää. Ystävää jotka ovat kaikki erilaisia, omine luonteineen. Joillekin ystäville kerron enemmän ja heihin luotan enemmän, toisille vähän vähemmän ja luotan toisenlaisissa asioissa heihin. Yksi ystävä on ehkä hieman tärkeämpi kuin kukaan muu, vaikkakin ystävyytemme on ollut vuoristorata kautta aikojen. Tiedän, monien ihmisten kyseenalaistavan ystävyyttämme mutta jos palaamme ihan perustasolle.

Hän on se joka on ollut aina tukenani, se joka on auttanut minua asiassa kuin asiassa. Vaikka olemme ajoittain tehneet pientä pesäeroa, sanoisin silti meidän olevan tiimi. Tuntuu, ettei kukaan muu ymmärrä suhdettamme kuin me itse, emmekä mekään aina..Ystäväni puolisko kertoi meidän olevan tiimi, johon kellään muulla ei ole asiaa...? Tottahan se on! haha, hän on minun vaimo...Ehkä minulla kuitenkin on se "bestis", ehkä hän kuitenkin on se "bestis"...Mutta kuten sanoin, olen enemmän sitä mieltä, että minulla on monta hyvää ystävää. Kaikki erilaisia!

Tällaista tänään...Vapaita vietellessä!

"Aikuisen teko, aikuisen elämää"...

Juttelin tuossa eilen illalla yhden ystiksen kanssa pitkästä aikaa puhelimessa ja kerroin hänelle käyneeni katsomassa asuntoja ja harkitsevani asunnon ostoa...Hän oli iloinen puolestani ja sanoi, "sehän on jo ihan aukuisen teko"....O- ou, en ole itse nähnyt asunto asiaa mitenkään "aikuisen tekona", vaan lähinnä järkevänä sijoituksena, joka kannattaa pitää mielessä...Tosin en ole varma, että saisinko edes lainaa, ilman takaajia en...Mutta isäni on jo ilmaissut kantansa asiaan ja on valmis kirjoittelemaan nimiä papereihin...Ihana isi!=)
Onko nämä asuntoasiat sitten jo sitä "aikuisen elämää"?!Ei kai?!Jos asunnon osto tekee minut aikuiseksi, jään vuokralle...hihi..Ei vaan, pakko kait se on sitten alkaa myöntää pikku hiljaa itselleen myös, ettei tässä enää mitään "teinejä" olla, ei kyllä "valmiita" aikuisiakaan...Kuitenkin jotain sinne päin.
Toisen vapaapäiväni(tänään) käytän jälleen asuntonäyttelyissä kiertämiseen ja iltapäivällä kummipoitsu perheineen saapuu kahvittelemaan, illalla ystis tulee saunaan ja huomenna arki painaakin jo päälle jälleen!
Huoli ystävästä painaa mieltä, todella toivon ettei mistään vakavasta ole kyse!Ja toivotan hänelle voimia! <3 *halaus*

Keväinen räntäsade, postista tullut yllätys, pieni shoppailureissu työpäivän päätteeksi...
Suunnitelma: hautautua uuden kirjani maailmaan, sovitella ostamiani, unohtaa räntäsade...
Olisiko tässä pikaresepti rentoutumiseen?Kyllä vain!Vielä huominen aamuvuoro ja sitten kaksi ansaittua vapaata! Tämän illan avulla jaksan sen!(alkaa 10 päivän putki yhdellä vapaa tuntua pikkuhiljaa)
Akt:n lakko alkaa sopivasti, ei tarvitse pähkäillä liikkumista huomisen jälkeen vasta kun viikonloppuna..hihi..

Mukavaa loppuviikkoa!

Ajoittain mietin...Joiltain ihmisiltä kysyttäessä "miten menee?", vastaus on aina "ihan ok", "paremminkin on mennyt", "ei kovinkaan kummoisesti"...Sitten kun käyt kysymään tarkemmin, käy ilmi ettei elämä olekkaan niin rempallaan...Vaan ihminen tuntuu valittavan ihan turhasta...Totta se on, ei se elämä aina ole ruusuilla tanssimista ja joskus tuntuu siltä, että kaikki menee päin puuta!

On kuitenkin opittava selviytymään pienistä ja joskus vähän isommistakin töyssyistä. Ennen kaikkea, on opittava ajattelemaan positiivisesti niissä tilanteissa joissa ei ole mitään positiivista. Sillä aina voisi mennä huonommin!(nähnyt aika huonoja asioita ja silti ihmiset selviytyvät niistä) Olen vahvasti sitä mieltä, että omalla ajattelutavalla voimme muuttaa asioita paljon!

Pienet positiiviset asiat, niistä koostuu isoja kokonaisuuksia. Jokaisessa päivässä on jotain positiivista, on vain opittava löytämään ne! Se voi olla soitto ystävältä, huomio työparilta, hymy odottamattomalta taholta, postikirje...Ihan mitä vain, se löytyy kyllä! Olemme menossa täyttä hönkää kesää kohden, vaikka se ei vielä näy muussa kuin valon määrässä!Sekin on jo positiivista! Kesäkin tulee, ei ole vielä jättänyt tulematta!

Hymyä päivään!Iloitkaa, kokeilkaa edes hymyillä!(se saa ihmeitä aikaan)

Tsuk tsuk, tasaista tahtia eteenpäin. Ei mitään ylimääräistä pään vaivaa, vaikkakin ympärilläni tuntuu kuohuavan.. Välillä sitä kuitenkin tulee ajatelleeksi, että tätäkö se "aikuisen" elämä nyt sitten on? Työtä, vastuuta, rutiineja...=Tylsyyttä? haha...Ei, minun elämäni harvemmin on tylsää...Viime viikonloppu todisti sen jälleen kerran, vaikkakin tällä kertaa en itse aiheuttanut minkäälaista draamaa mutta jouduin osalliseksi siihen...Totuus on kuitenkin se, että välitän ympärillä olevista ihmisistä, enkä voi antaa heidän tuhota jotain, mikä on tärkeää! Mutta on myös myönnettävä, ettei kukaan muutu ellei itse halua muuttua. (kyse on kaverista)

Tänään oli poikkeuksellisen mukava vapaapäivä(yleensä kaikki vapaat on kyllä mukavia)...Aamupäivällä herättyäni tepastelin asunnossa pyjamassa iltapäivään. Puhelin soi ja eräs entinen luokkakaverini ehdotti lenkkiä hänen ja koiransa kanssa. Siinä,sitä sitten lähdettiin jäälle kävelemään ja koira hetkellisestä vapaudestaan. Ja me nautimme toistemme seurasta, oli mukava saada vähän vanhemman miehen näkökulmaa asioihin. Lenkin jälkeen luin, luin, luin, en olisi millään malttanut lopettaa lukemista. Kirja, jonka nyt illalla sain päätökseen, oli "pakkomielteeni" vajaan viikon ajan. (Liza Marklund: Uhatut, suosittelen lämpimästi) Iltapäivästä tapsin muutamaa ystävääni kaupungilla ja jälleen palasin kotiin. Siis päivä on mennyt tekemättä mitään tähdellistä...Aika ihanaa!Ei ylimääräistä meteliä, vain minä, kirja ja "unelma asunto" netissä. Mitä muuta sitä tarvitsee?

Jotkut ihmiset jäävät paremmin mieleen kuin toiset, heissä on jotain..Viime viikonloppuna tapaamani henkilö on pyörinyt mielessä ajoittain kuluneiden päivien aikana. Tiedän etten tule koskaan tapaamaan häntä enää uudelleen, minulle jäi kuitenkin mukava lämmin muisto hänestä. Kim Heroldin, Social Butterfly, joka soi päässäni uudestaan ja uudestaan, "kato hei, opettele tää klenkkaus", hauskoja hetkiä ja minä, päättäväinen, "oudosti" puhuva nainen...hehe...Ajoittain on mukava leikitellä mielikuvilla, millaista elämäni olisi jos asiat olisivat tapahtuneet toisin tai toisessa järjestyksessä, miten olisin suhtaunut ja miten olisin toiminut. Tämän henkilön kanssa en voisi kuvitella eläväni, hetkessä eläminen hänen kanssaan oli kyllä hauskaa. Mikä mukavampaa, oli läheisyys, pienet jutut, ne tuntuivat pitkästä aikaa kivalle. Kivaa oli myös palata kotiin, yksin!

Yksinäisyydestä, nautin siitä! Tällä hetkellä, täysin rinnoin! Ei mitään ylimääräistä kiukkuamista, ei velvotteita, ei mitään muuta kuin minä! Sama nainen!Minun haaveet, minun teot, minä!Ihanaa!=)

Herääminen on aina paras hetki vuorokaudesta.
Olitpa kuinka väsynyt tahansa, tunnet sisimmässäsi,
että mitä tahansa voi tapahtua.
Vaikka mitään erikoista ei tapahtuisikaan,
se ei haittaa pennin vertaa.
Mahdollisuus on olemassa. Se riittää.

Sohvaperuna....

Neljä päivää sairaana, tekee ihmeitä omalle mielellekin...Uudesta työpaikasta saatu noro pakotti minut lepäämään muutaman päivän ajan. En muistanutkaan milloin olin viimeeksi oikeasti levännyt noin hyvin. Vietetyt vapaat ovat menneet touhuillessa rästiasioita tai näkiessä kavereita ym. Nyt, vaikka tuskaista se osittain olikin, "jouduin" makaamaan sohvalla ja nukkumaan. Sohvalla maatessani, oli aikaa ajatella asioita.(jälleen)

Aika lailla tasan vuosi sitten aloitin kirjoittamaan tarinaa tytöstä ja pojasta. Tarinaa joka ei päättynyt hyvin mutta jonka avulla itse sain koottua itseäni kasaan, pala palalta. Nyt kuluneen vuoden jälkeen voisin sanoa, että oikeasti alan olemaan jälleen sinut itseni kanssa. Mikä kaiketi tarkoittaa, että taidan olla päässyt entisen suhteen yli. Toki, jotkin asiat muistuttavat exän olemassa olosta mutta ne eivät koske enää. Niistä on tullut muistoja, jotka kulkevat matkassa koko elämäni. Enkä näe sitä ollenkaan huonona asiana, vaikka siltä tuntuikin vielä jokin aika sitten. (jos joskus saan lapsen, hänellä on sitten valmiina kasa pehmoleluja ym.)

Ns. sohvaviikon päätteeksi olen tyytyväinen elämääni. Se on ehkä hieman "tylsää" mutta tylsä on hyvää. En jaksa välittää pienistä negatiivisista asioista, ne ei ole elämää ennenkään kaataneet. (paitsi ehkä hetkellisesti) Alan hiljalleen sopeutumaan tädin rooliin, johon on luojan kiitos aikaa vielä puoli vuotta...Otan vastaan kevään avoimin mielin ja jatkan ronkelina olemista!hehe...

Uutta ja pelottavaa kohti...

"Viimeistä" viikkoa viedään tehohoidon parissa...Ensi viikon alusta siirrynkin sitten kirurgiselle vuodeosastolle kuudeksi viikoksi...Tuntuu osittain pelottavalta lähteä vuodeosastomaailmaan, sillä siitä on jo jokin tovi kun viimeeksi siellä on tullut oltua..Varsinkin tuo "kirran" puoli on vieraampaa. Eikä asiaa auta se, että pomo on laittanut tasan yhden perehdytyspäivän koko kuudelle viikolle. Mutta kait se on ajateltava vain, että mikä ei tapa se vahvistaa ja taas oppii jotain uutta! Pääasia, että töitä riittää!

Maaliskuun puolivälissä sitten siirrynkin takaisin teholle, pomo lupasi kirjoittaa sopimuksen suoraan syksyyn asti. Mikä on hänen syksy, en tiedä?!No kesän yli on ainakin töitä siis. Samalla "pelottaa" jumiutuminen samaan paikkaan pidemmäksi aikaa. Entä jos löydän itseni samasta paikasta 20 vuoden päästä ja en ole nähnyt mitään muuta? Tietysti tykkään kyllä työstäni teholla mutta en halua vielä vakiintua mihinkään tiettyyn erikoisalaan. Ystis totesi kyllä hyvin, etten ole jumahtavaa tyyppiä. Vielä ainakaan...Lohdullista! =)

Kolmen vuoden tauon jälkeen lainasin toiselta ystikseltä neulomapuikot ja aloin vääntää kaulahuvia itselleni. Olen saanut aikaan suunnatonta hilpeyttä ja ihmettelyä, "sinäkö neulot?" Tuleepahan vähän harjoiteltua sorminäppäryyttä toisella tavalla. Ja ihan hyvin se on sujunut, vaikka itse sen sanonkin. Muutamia virheitä on tullut mutta ei se haittaa. Viime lauantaista tähän päivään, kaulahuivilla on pituutta jo metrin verran. JES! =) Työkaverini epäilivät nimittäin tämän olevan niitä "ikuisuus projekteja", aion näyttää ettei se niin mene!(älä yllytä hullua)

Nyt lähden kyllä uhmaamaan pakkasta ja tungen nokkani ulos hetkeksi!Ehkä saa sitten helpommin päiväunesta kiinni...

Ihana viikonloppu takana ja arki edessä!

Juhlat olivat oikein onnistuneet! Ihmiset tuntuivat viihtyneen meillä ja minusta oli ihana kun sain läheiset lähelleni...
Mamma oli liikuttunut tänään kun oli lueskellut vieraskirjan tekstejä. Ystäväni olivat kirjoittaneet sinne nättejä tekstejä. Itsehän en vielä ehtinyt lukea tekstejä mutta seuraavan kerran kun menen niin luen!

Kiitän kaikkia juhliin osallistuneita ja minua muistaneita! On ihana huomata, kuinka paljon minulla on ihmisiä ympärillä, jotka välittää!!! ISO HALAUS KAIKILLE!!

Juhlaa..

Juhlavalmistelut ovat olleet käynnissä jo kuukauden päivät. Nyt tuntuu, että ne ovat täydessä tohinassa, mamma ressaa mutta ihme kyllä hän ei ole ihan täysin vielä "juhlahirmu". Isäni on varmaankin hyvää vastapainoa tähän ressaamiseen.
Pieni jännitys nousee rintaan kun ajattelee huomista päivää. Vaikkakin varsinainen valmistumispäivä on jo takana päin ja onhan tässä töitäkin tehty jo kuukauden päivät kohta. Tuntuu, että nyt siitä tulee virallista kun vieraat todella saapuvat juhlimaan minua ja suoritustani.
Huomista iltaa odotan todella, saan yhteen vanhoja ja uusia ystäviä. Vaikkeivat kaikki tunnekkaan toisiaan, on silti mukavaa saada porukkaa kasaan. Ne ketkä tuntevat toisensa, heillä on eriäviä mielipiteitä toisistaan. Toivonkin, että he osaisivat pitää nämä mielipiteet ominaan tai eivät ainakaan kertoisi niistä minulle. Sillä en halua tietää, tämä on minun juhlani! Jos kokee jonkun asian epämielyttäväksi, eikä halua sen takia tulla juhliini, en minä sille minkään voi. Sitten on jäätävä kotiin mutta en myöskään halua kuulla, "en tule hänen takia", koska se loukkaa. Tässä tilanteessa pieni valkoinen valhe ei ole pahitteeksi.
Nyt kuitenkin alan auttamaan mammaa juhlajärjestelyissä ja rentoutumaan!=)

Yövuoron jälkeisiä huuruja...

Viime yönä, työskennellessäni jäi aikaa ajatuksille...

Ajoittain tuntuu, että meillä naisilla varsinkin on taipumusta nähdä asiat haluamallamme tavalla.( hyvänä esimerkkinä, meille naisille tarkoitettu sarja Kumman kaa, vaikkakin runsaalla huumorilla höystetty) Niin, että joskus jopa käsitys todellisuudesta hämärtyy.

Varsinkin vaikeiden asioiden kohdalla, emme aina välttämättä halua nähdä asian todellista luonnetta. Ajattelemme vain, "kyllä tämä tästä", "ei asiat niin pahasti ole","kyllä hän oikeasti välittää minusta". Eikä siinä auta, vaikka joku lähipiiristä yrittäisi palautella meitä todellisuuteen. Todellisuushan ajoittain on, että asiat voivat olla huonosti, eikä ne parane!

Siinä vaiheessa varsinkin kun alamme ymmärtämään, mihin suuntaan asiat ovat menossa, tungemme usein ns. pään puskaan ja odottelemme siellä, että joku muu hoitaisi asiat. Ikävä kyllä jokaisen on otettava jossain vaiheessa se pää sieltä puskasta pois ja kohdattava tosiasiat. Siinä hetkessä piikit saattavat raadella kasvomme mutta se on tehtävä. Ilman sitä emme voi alkaa korjaamaan asioita tai ylipäätään tekemään niiden eteen mitään.

Elämää ei voi elää sulkemalla tosiasioita pois. Mutta elämän tarkoitus ei ole myöskään jäädä märehtimään huonoja asioita.

Eräs "lempi" laulajistani, Leona Lewis antaa voimaa uudessa laulussaan...

"Someone once told me
that you have to choose,
what you win or lose
you can´t have everything,
don´t you take chances,
you might feel the pain,
don´t you love in vain
cause love wont set you free,
I could stand by the side
and watch this life pass me by
so unhappy but safe as could be

So what if it hurts me?
So what if i break down?
So what if this world just throws me off the edge
my feet run out of ground I gotta find my place I wanna hear my sound
don´t care about other pain infront of me
cause i´m just tryna be happy,
just wanna be happy, "

Tosiasiat kuuluvat elämään, niiden hyväksyminen auttaa meitä eteenpäin tässä elämässä. Niiden hyväksymisen kautta löydämme onnen.

Kohtaamisia...

"Sie et voi pakoilla loputtomiin epämielyttäviä tilanteita..."

Sanoi taannoin eräs ystäväni, keskustellessamme taipumuksestani vaihtaa suuntaa jos joku epämielyttävä ihminen koittaa kävellä vastaan. Jos vain ehdin, vaihdan suuntaa hyvillä mielin. En tahdo kohdata epämielyttäviä ihmisiä, ellei ole pakko..

En tiedä mikä siinä on, tunnen oloni niin epävarmaksi ja haavoittuvaiseksi jos joudun kohtaamaan sellaisen ihmisen. Tuntuu siltä kuin yksikin katse tai sana häneltä lyö minut tainoksiin. Joten tällaisten ihmisten kohdalla kenkäni kääntyvät automaattisesti toiseen suuntaan.

Tosin tänään kävi hyvin ilmi myös, se ettei kaikkia voi todella pakoilla. Joskus tilanteet käyvät kimppuun kuin sika limppuun?!heh..Onneksi vahvuuteni on myös nätti tervehdys ja kaksi jalkaa jotka ottavat nopeampaa tahtia siinä vaiheessa.
Joskus on siis vain kohdattava, vaikka kuinka sattuisi mutta onneksi harvemmin!
Jatkan siis kaupanhyllyjen takana piileskelyä ja kadun puolen vaihtoa...=)

Uusi vuosi on lähtenyt käytiin rauhallisissa merkeissä. (pikku auto ongelmia lukuunottamatta) Tasainen työtahti on rajottanut sosiaalista elämää hieman mutta ei se pahitteeksi ole ollut. Nyt nautin pitkistä vapaista, jotta jaksaa sitten jälleen tehdä töitä. Tosin, jollain tapaa on tyhjä olo kun ei ole mitään koulutehtäviä odottamassa tai ei tarvitse stressata mistään ylimääräisestä. En ole tottunut tällaiseen?!hehe...Ihan hyvä vain!

Ainut, mikä jaksaa ihmetyttää on...Se, että tietyt ihmiset tuntuvat hokevan jatkuvasti "hommaa itsellesi poikaystävä", "sie niin tarvitset itsellesi rakkaan"...Eikö elämällä ole enää nykypäivänä mitään sisältöä jos ei ole poika/tyttöystävää? Eikö voi nauttia elämästä muuten? Onko poika/tyttöystävästä tullut PAKKO? Toki, ottaisin minä poikaystävän, heti jos järkeenkäypä ehdokas tulisi vastaan! Mutta ei ole ketään ihmeellistä tullut vielä vastaan, joten mikäs tässä ollessa yksin?! Vaikka höpötän siitä, kuinka mukavaa olisi jos olisi "joku" niin ei minulla ole mitään valittamista tässäkään tilanteessa.

Olen edelleenkin niin vahvasti sitä mieltä, että on osattava elää itsensä kanssa jotta voi elää toisen kanssa! En halua suhteeseen suhteen takia, en halua lasta sen takia kun muillakin on! Haluan suhteen jossa on kaksi ihmistä, jotka tykkäävät toisistaan ja ovat valmiita tekemään työtä suhteen eteen. Haluan lapsen, joka on molempien osapuolien toive, joka täydentää suhteen, jota molemmat rakastaa!Näihin asioihin ei ole aikarajaa, kuten joillain tuntuu olevan. Ne tapahtuvat, sitten kun niin on tarkoitettu!

Sinulle, joka olet edelleen sitä mieltä, että minun on PAKKO hommata mies! HANKI ELÄMÄ! Elämässä on muutakin!