Työstä...

Palasin jälleen kolmen päivän vapaiden jälkeen työn pariin. Ensimmäisenä vastaani käveli hyvin omituinen pomoni, joka avasi keskustelun kysymällä työvuoron lisäystä. Yksi kolleegani on sairaana, hänellä olisi ollut aamuvuoro huomenna ja minulla ilta. Joten minä teen nyt sitten pitkän päivän ja saan yhden ylimääräisen vapaan ja hälytysrahan. Okei, ihan hyvä diili?!

Parin työtunnin jälkeen otsaani kuitenkin kasvoi jo suunnattoman iso k****! Olin ihan valmis lähtemään kotiin. A: Vaikka en jotain osaisi tehdä, ei se tarkoita sitä, etten oppisi jos joku vaivautuisi näyttämään. B: V****** kun akat puuttuvat asioihin, jotka eivät heille kuulu. C: Olen nuori alalla mutta osaan silti jo, ja minua voi uskoa jos jotain sanon!!

Meidän työyhteisössä on jollain tapaa kuohunnut jo viime keväästä asti. Tietyt ihmiset tuntuvat myrkyttävän ilmapiiriä jatkuvalla syötöllä ja kehtaavat sitten itse puhua, siitä kuinka toiset ovat sellaisia ja tällaisia. Heille ei kuitenkaan tule mieleen, että voisivat katsoa välillä itse peiliin ennen kuin arvostelevat ja kyttäävät muiden tekemisiä.

Noh, tavallaan olen "akka" myös itse kun puhun näistä asioista muutaman muun työkaverin kanssa ja paasaan "pahaa oloani" heille. Tosin yhdistävä tekijä on, että meillä kaikilla (minä+ 3muuta) on samanlaiset tuntemukset tällä hetkellä. Me kaikki olemme työyhteisömme nuorimmasta päästä ja viimeisimmäksi tulleita, "uusia". Mutta silti on aika helpottavaa kun tietää, että on olemassa joku toinenkin, joka ajattelee samanlaisesti. Enkä puhu asioista niiden puhumisen ilosta, vaan jotta jaksaisin tehdä töitä. Joten....
Elä sitten akkana, akkojen joukossa.

Nyt on taas purkauduttu hieman ja voi käydä nukkumaan, jotta jaksaa tehdä töitä huomenna! :)

Katselin juuri viimeisintä postaustani, siitä on aikaa jo yli kuukausi...On ollut tarkoitus kirjoittaa monesti ja olen aloittanutkin, jostain syystä kuitenkin en ole saanut tekstiä valmiiksi..Olisi niin paljon kirjoitettavaa ja kerrottavaa, etten oikein tiedä mistä aloittaa..

Noh, päällimmäisenä. Siskoni synnytti kolmisen viikkoa sitten ihanan pienen trinsessan, hänestä tulee neljäs kummilapseni. En voinut kieltäytyä kunniasta, onhan kyseessä siskoni ja hänen perheensä. Ja olen aivan innoissani uudesta tulokkaasta. Kävin taannoin katsomassa häntä, tätin mussukkaa, aivan ihana. Vaikkakin ajoittain näen hänessä paljon isänsä piirteitä, mielestäni ehkä liikaakin.(heh) Mutta onneksi vain tietyissä kulmissa ja on myös ihana huomata, miten hänestä löytyy meidän suvun piirteitä myös.

Kesä tuntuu menneen ja vihdoin syksy alkaneen...Jos totta puhutaan, en olisi jaksanut helteitä enää hetkeäkään. Siksi olen niin tyytyväinen, ette saamme jokaiseen vuoteen kaikki neljä vuodenaikaa..Hyvine ja huonoine puolineen. Olen "romantiseerannut" asuntoani, kynttilöillä ja nautin niiden tuomasta valosta. Tänään kaupasta tarttui mukaan uudet verhot, jotka olisi tarkoitus viikon kuluessa asentaa paikoilleen. Something new.

Tapailusuhteeni tuntuu ajautuvan hiljalleen arjenraiteille. Huomaan, että alku jännitys on poistumassa ja tilalle on tulossa hiljalleen vakautta. Tosin joka päivä opin hänestä jotain uutta, jokin uusi piirre löytyy lähes päivittäin. Eikä ne kaikki ole ehkä kuitenkaan ihan positiivisia piirteitä. Enkä nyt tarkoita, että ne olisivat kauhean negatiivisiakaan ja että niitä pitäisi alkaa sen kummemmin pohtimaan. Mutta niin sanoakseni alan hahmottamaan hänen kokonaiskuvaa hiljalleen. Asioita ja piirteitä joiden kanssa on opittava elämään, jos meinaa olla kuvioissa mukana. Ja niin varmaan hän on myös huomannut minusta monia "ärsyttäviä" piirteitä ja todennäköisesti pohtii ajoittain samankaltaisia asioita.

Todella positiivinen asia tässä tapailussa on, me puhumme jonkin verran. Okei, minä yleensä aloitan puhumisen mutta saan myös vastakaikua ajatuksilleni ja huomaan etten ole ainut, joka ajattelee asoita. Mikä vielä parempaa, hän puhuu asioista niiden oikeilla nimillä. Hän on jotain aivan uutta minulle, verrattuna edellisiin suhteisiini. Jotain parempaa, jos niin voi sanoa. Siksi en todella halua jättää asioita kesken, vaan katsoa ne loppuun asti.

Jep, jep, johan siinä sitä tekstiä tulikin.. Nyt en jaksa enää naputella, haluan vain mennä hänen kainaloon ja viedä hänelle iltapalaa mukanani. Jatkan sitten paremmalla ajalla kun "joudun" olemaan yksin ja ketään ei ole häiritsemässä.... heh...