Pitkääkin pidempi yö alkaa olla voitonpuolella...Huoh, muutamia tunteja vielä ja sitten pääsee kotiin nukkumaan. Yön aikana on ollut kuitenkin aikaa miettiä ja pohtia, lähinnä itseäni.
Viimeisen kuukauden aikana olen läpikäynyt lähestulkoon kaikki tunnetilat, vihaa ja pettymystä lukuunottamatta. Viimeeksi tänään "sterssikäyräni" lähti jälleen nousuun kun hän ei vastannutkaan tekstiviestiin ihan niin nopeasti kuin ajattelin hänen vastaavan. Toinen oli kuitenkin ollut viime yön töissä...Kröhöm...Tiedän, ihan turhaan stressasin. Sillä tunnin kuluttua, hän soitti ja tuli ja menimme yhdessä uimaan läheisille kallioille. Mikä olikin, aika ihanaa...Sanoisinko... <3> N
Se mistä "stressikäyräni" johtuu, on epävarmuus ja itseluottamuksenpula. Epävarmuus, siitä onko hän kaiken tämän arvoinen? Entä jos käy hassusti? Itseluottamuspula, siitä entä jos en olekkaan tarpeeksi hyvä hänelle? Kaikki nämä liittyy toisiinsa. Järjellä ajateltuna kaikki nämä asiat on "hoidettavissa", koska kuitenkin omaan suhteellisen hyvän itseluottamuksen/itsetunnon mutta juju kai onkin siinä, että minulla on tällä kertaa itselläni tunteita pelissä. Lähes vuoteen, en ole tuntemut mitään tai no "mitään" on ehkä väärä sana mutta hyvin vähän kuitenkin. Ja sitten kun sitä vähiten odottaa, tapahtuu jotain tällaista....Ai kauheeta! Siis, ihan käsittämätöntä. Pah, niin se kait vain menee..
Monet ystävistäni ovat kehoittaneet minua, olemaan stressaamatta liikaa ja ajattelematta liikaa. Mutta minkä minä luonteelleni voin? Tai voin, kehittää..Siihen tarvitaan vain luottamusta itseen ja häneen. Jälkimmäinen on vielä hankalampaa, kiitos exien...Mutta jälleen, järjellä ajateltuna...Mikään ei synny hetkessä, ei myöskään luottamus. Joten uskoisin ajan kanssa(jos sitä on jäljellä) sen parantuvan. Ja siihen pelkoon, että onko hän kaiken tämän arvoinen...KYLLÄ! Syteen tai saveen, ei siinä muu auta!
"Tänä yönä en aio olla oma itseni, minä olen Valeria...
Ja minun työnä on painua sun mieleesi ja valua hunajaa..."(soinut päässä koko yön)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti