Sekavaa tekstiä käyttäytymisestä surun, pahan olon hetkellä...?

Viime viikkojen aikana on ollut paljon puhetta ihmisten käyttäytymisestä. Lähinnä siitä, miten oma huonopäivä vaikuttaa muihin ihmisiin. Totuus on, kyllähän se vaikuttaa mutta itse voi säädellä sen kuinka paljon se vaikuttaa.
Itse olen ainakin huomannut, että kiroan kuin pieni turkkilainen ystävilleni kun on huono päivä tai joku asia ei mene mieleni mukaan. Yleensä tämän jälkeen kuitenkin tajuan myös sen, että minussa on myös vikaa, eikä esim. pankissa, Kelassa tms. missä asiat eivät mene mieleni mukaan.

Jos minulla on sitten jotain suurempaa murhetta, mikä painaa mieltäni, puran myös sen luonnollisesti ystäviini. Sitä on tullut monet kerrat itkettyä, niin paljon ettei siitä tunnu tulevan loppua. On ollut läheisten kuolemia, suhteiden päättymisiä, huonoja suhteita ym. Toisinaan pienemmästä murheesta suurempaan murheeseen, mutta kaikki ollut kuitenkin surua ja murhetta. Jokainen meistä käsittelee omalla tavallaan surun ja murheen, toiset sietävät sitä paremmin kuin toiset.

Toiset jäävät ns. rypemään suruun pitemmäksi aikaan ja menettävät kokonaan toimintakykynsä ja käyttäytymistaitonsa. Varmasti on hankalampaa käyttäytyä toisia kohtaan "nätisti" kun itsellään on paha olla mutta mielestäni ei voi kuitenkaan käyttäytyä ihan miten sattuu, vaikka olisikin kuinka paha olla! Tottakai, ehkä ne pienimmätkin asiat saattavat alkaa ärsyttämään, jos vaikka ystävä reagoi toisella tapaa kun itse olisi ajatellut. Siinä kohtaa, jos tuntuu siltä, että ystävä ei reagoi "oikein", voi toki sanoa "mitä ihmettä?" tai antaa asian olla, jättää ystävä omaan arvoonsa. Onko hän mahdollisesti ystävä, jos hän ei pysty edes yrittää ymmärtää?

Kuitenkin, jos päättää olla kertomatta ystävälleen suruaan tms. huonon olon syytä, ei voi myöskään käyttäytyä ihan miten sattuu ja olettaa, että ystävä ymmärtäisi käyttäytymisen syyn. Tai no siis, tarkoitan sitä, ettei toista voi aina lukea kuin avointa kirjaa, varsinkaan jos ei näe päivittäin toista. Eikä sitä aina voi olettaakkaan. Ystävän syyttely ei kuitenkaan paranna omaa oloa tai se että, suututaan ihan mistä tahansa. (pienestäkin syystä)

En tiedä onko tässä tekstissä nyt mitään järkeä...?(ei) Kai koitan vain sanoa sitä, että meidän kaikkien pitäisi yrittää muistaa vanha sanalasku "niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan". Myös se, ettei aina voi yksipuoleisesti syyttää toista, vaan täytyy katsoa myös sinne omaan napaan, usein sielläkin on jotain syytä. Ja itse olen halunnut ystäväni tuekseni "hädän hetkillä" ja olen arvostanut heitä, enkä suinkaan työntänyt pois. Olen myös huomannut, ettei kaikki käytös ole hyväksyttävää sen takia, että olen nyt surullinen. Uskokaa pois, olen kokeillut sitä. Sillä verukkeella ei voi selittää käytöstä, ainakaan kovinkaan pitkään!