Muutama sana vanhemmistani ja perheestäni..Viime päivien aikana olen mietiskellyt kaiken muun lisäksi kasvatusta jonka olen saanut. Olen lähtöisin 4henkisestä perheestä johon kuuluu: isä,äiti, sisko(7 vuotta vanhempi) ja minä. Vanhempani ovat olleet tänä kesänä 36- vuotta naimisissa. Todella pitkä aika, ihan uskomaton aika!(tuntuu olevan harvinaista nykypäivänä)
Vanhempani ovat molemmat lähtöisin perheistä, joissa on ollut tietyt normit ja heidät on kasvatettu "vanhanaikaisesti". Samalla tavalla he ovat soveltaneet omien vanhempien normeja myös meihin lapsiin. Minulla oli lukion toiseen vuoteen asti kotiintuloajat,olen myös saanut paljon vanhemmiltani (tavarat,vaatteet,rahat ym.) mutta niihin on aina vaadittu myös. Pienestä pitäen olen tehnyt asioiden eteen töitä, mitään ei ole tullut ilmaiseksi. (siitä ehkä nousee myös matala "työkynnys",siis teen töitä,eikä väliä mitä töitä) Murkkuiässä vanhemmilla oli kädet täynnä töitä kanssani, en ollut se "helpoin" lapsi,vaan tuli luottamukset petettyä moneen kertaan. Silti he jaksoivat rakastaa ja "pitää kiinni" minusta, etten luisunut väärille poluille. Kertaakaan en ole pelännyt mennä kotiin, vaikka olin tehnyt mitä tahansa tiesin, että aina voi mennä kotiin! Monet kerrat tuli riideltyä, varsinkin äidin kanssa!=) Mutta asioista pystyttiin puhumaan kuitenkin, ei ehkä heti riidan jälkeen mutta selvitettiin ne silti!(isäni on luonteeltaan sellainen, mitään ei saa jäädä hampaankoloon niin sanotusti)
Muistan tilanteen eräältä tunnilta tässä koulussa, opettaja kysyi tietääkö kukaan yli 30- vuotta kestänyttä avioliittoa? Minä vastasin, "kyllä", vanhempani. Seuraavaksi pohdittiinkin sitä, että pystyykö mikään parisuhde pysymään "tuoreena" noin pitkää aikaa. Vastasin jälleen, kyllä! Voin sanoa, minun vanhempani näyttävät edelleenkin "vastanaineilta". He kunnioittavat toisiaan, ovat tukena toisilleen ylä- ja alamäissä, niin kuin he ovat lupautuneetkin. Stellan laulu Häävalssi, kuvaa heidän suhdettaan parhaiten. "Sitten sinä oot siinä, silität mun hikistä päätä, joku taika sulla on..." Todellakin joku taika, heillä on toisilleen, se taika taitaa olla rakkaus. Heillä on edelleen "laput silmillä", he eivät näe ketään muuta kun toisensa...Ne pienet hellyydenosoitukset mitä näen heidän välillään, pistää minut ihailemaan heitä, haluamaan samaa itselleni...Se hetki kun toinen lähtee vaikka nyt töihin, toinen antaa pusun lähtiessään ja toivottaa hyvää työpäivää. Kotiin tullessaan, silittää hiuksia ohittaessaan toisensa.
Tuntuu kuin katselisi jonkinlaista romanttista elokuvaa kun menee kotiin. Mutta en uskokkaan, että kaikki olisi ollut helppoa aina. He ovat tehneet molemmat töitä parisuhteensa eteen, ovat varmasti kokeneet huonoja aikoja mutta niistäkin on päästy eteenpäin. Mikä vielä ihanampaa, minun ei ole koskaan tarvinnut epäillä heidän rakkauttaan minua ja sisartani kohtaan. Tiedän ja tulen aina tietämään, että olemme sisareni kanssa tärkeimmät heille ja meidän hyvinvointi on tärkeää...Vaikka välillä, he ajavat minut ärsyyntymispisteeseen ylihuolehtivaisuudellaan(varsinkin äitini), silti on ihanaa tuntea heidän rakkautensa minua kohtaan! He ovat minun vanhempani, joista olen ylpeä. Olen ylpeä kun saan esitellä ystävilleni heidät, sillä he ovat ne jotka ovat minut luoneet!(vikoinenikin) Tehneet minusta sen mikä nyt olen, ilman heitä en olisi varmaankaan nyt ja tässä! Toivon, että saan pitää heidät vielä monta kymmentä vuotta elämässäni...Toivon, että joskus myös minua onnistaa niin kuin heitä on onnistanut toistensa kanssa. Heiltä olen saanut rakastavan ja "täydellisen" parisuhteenmallin, jonka toivon jonain päivänä saavani myös.
Vanhempani ovat molemmat lähtöisin perheistä, joissa on ollut tietyt normit ja heidät on kasvatettu "vanhanaikaisesti". Samalla tavalla he ovat soveltaneet omien vanhempien normeja myös meihin lapsiin. Minulla oli lukion toiseen vuoteen asti kotiintuloajat,olen myös saanut paljon vanhemmiltani (tavarat,vaatteet,rahat ym.) mutta niihin on aina vaadittu myös. Pienestä pitäen olen tehnyt asioiden eteen töitä, mitään ei ole tullut ilmaiseksi. (siitä ehkä nousee myös matala "työkynnys",siis teen töitä,eikä väliä mitä töitä) Murkkuiässä vanhemmilla oli kädet täynnä töitä kanssani, en ollut se "helpoin" lapsi,vaan tuli luottamukset petettyä moneen kertaan. Silti he jaksoivat rakastaa ja "pitää kiinni" minusta, etten luisunut väärille poluille. Kertaakaan en ole pelännyt mennä kotiin, vaikka olin tehnyt mitä tahansa tiesin, että aina voi mennä kotiin! Monet kerrat tuli riideltyä, varsinkin äidin kanssa!=) Mutta asioista pystyttiin puhumaan kuitenkin, ei ehkä heti riidan jälkeen mutta selvitettiin ne silti!(isäni on luonteeltaan sellainen, mitään ei saa jäädä hampaankoloon niin sanotusti)
Muistan tilanteen eräältä tunnilta tässä koulussa, opettaja kysyi tietääkö kukaan yli 30- vuotta kestänyttä avioliittoa? Minä vastasin, "kyllä", vanhempani. Seuraavaksi pohdittiinkin sitä, että pystyykö mikään parisuhde pysymään "tuoreena" noin pitkää aikaa. Vastasin jälleen, kyllä! Voin sanoa, minun vanhempani näyttävät edelleenkin "vastanaineilta". He kunnioittavat toisiaan, ovat tukena toisilleen ylä- ja alamäissä, niin kuin he ovat lupautuneetkin. Stellan laulu Häävalssi, kuvaa heidän suhdettaan parhaiten. "Sitten sinä oot siinä, silität mun hikistä päätä, joku taika sulla on..." Todellakin joku taika, heillä on toisilleen, se taika taitaa olla rakkaus. Heillä on edelleen "laput silmillä", he eivät näe ketään muuta kun toisensa...Ne pienet hellyydenosoitukset mitä näen heidän välillään, pistää minut ihailemaan heitä, haluamaan samaa itselleni...Se hetki kun toinen lähtee vaikka nyt töihin, toinen antaa pusun lähtiessään ja toivottaa hyvää työpäivää. Kotiin tullessaan, silittää hiuksia ohittaessaan toisensa.
Tuntuu kuin katselisi jonkinlaista romanttista elokuvaa kun menee kotiin. Mutta en uskokkaan, että kaikki olisi ollut helppoa aina. He ovat tehneet molemmat töitä parisuhteensa eteen, ovat varmasti kokeneet huonoja aikoja mutta niistäkin on päästy eteenpäin. Mikä vielä ihanampaa, minun ei ole koskaan tarvinnut epäillä heidän rakkauttaan minua ja sisartani kohtaan. Tiedän ja tulen aina tietämään, että olemme sisareni kanssa tärkeimmät heille ja meidän hyvinvointi on tärkeää...Vaikka välillä, he ajavat minut ärsyyntymispisteeseen ylihuolehtivaisuudellaan(varsinkin äitini), silti on ihanaa tuntea heidän rakkautensa minua kohtaan! He ovat minun vanhempani, joista olen ylpeä. Olen ylpeä kun saan esitellä ystävilleni heidät, sillä he ovat ne jotka ovat minut luoneet!(vikoinenikin) Tehneet minusta sen mikä nyt olen, ilman heitä en olisi varmaankaan nyt ja tässä! Toivon, että saan pitää heidät vielä monta kymmentä vuotta elämässäni...Toivon, että joskus myös minua onnistaa niin kuin heitä on onnistanut toistensa kanssa. Heiltä olen saanut rakastavan ja "täydellisen" parisuhteenmallin, jonka toivon jonain päivänä saavani myös.
