Lauantaina se sitten tapahtui,viimeinkin! Se ovi joka aukesi noin reilu vuosi sitten sulkeutui! Olo oli kuin joku olisi pistänyt tikarilla sydämeen jo monetta kertaaa,siihen samaan kohtaan. Kohtaan, johon oli muodostunut jo pieni rupi, ei ehkes arpea vaan rupi. Se sattui, sattui niin paljon! Mutta samaan aikaan tunsin kuitenkin, että se olisi viimeinen kerta kun se rupi avattiin ja nyt se voisi alkaa paranemaan. Arpi alkaa kasvaa, hitaasti mutta varmasti. Laastaria siihen voisi laittaa mutta taidan kokeilla parantaa sen ihan ilman laastaria....?
Eilen oli suhteellisen raskas päivä, edellisen yön unet meni limen vihreäksi, joten olivat kovin katkonaiset! Täytyy vain toivoa, että seuraava mahdollinen mies jonka joskus saan, tietää mikä väri on limen vihreä! =) Tietää sitten antaa oikean pyyhkeen, eikä tarjota turkoosia! Haha...Noh, ei miehiltä kaikke voi odottaa, mutta tietääkseni kyseisessä värissä on jo vinkkiä siitä, minkä värinen lime mahdollisesti saattaisi olla?! Kyllä mie siitä saan vielä monet makeat naurut, ei sille vaan voi mitään!
Kylmä ilma ulkona muistutti tänään minua siitä, miksi en enää välitä niin talvesta! Vaikka aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, ei se silti vielä paljoa lämittänyt! On kyllä ihanaa kun päivä on pidentynyt jo todella paljon! Tarkoittaa vain sitä, että kevät tulee kohta ja saan taas tuntea nenässäni kostean kevään tuoksun. Tuoksun, joka saa minut jännittämään tulevaa kesää, saa minut tuntemaan perhosia vatsassani, olemaan valppaana. Mutta nyt on kuitenkin koitettava nauttia talvesta,sitä ei ole kuitenkaan ollut muutamaan vuoteen, kunnollista siis. Tähän mennessä tämä talvi on ollut edes jokseenkin kunnollinen.
Tänään on ensimmäinen ilta pitkään aikaan kun saan viettää sen ihan keskenäni, ilman mitään ihmeellistä menoa tai tekemistä. Tosin luovuin ajatuksesta mennä kuntonyrkkeilyyn tänään, sillä en jaksa. En yksinkertaisesti jaksa! Nyt on vähän yritettävä ajatella itseään kun siihen on mahdollisuus. Voin siis siivota ja tehdä hyvää ruokaa, sytyttää kynttilät ja nauttia...En usko sen tekevän pahaa?! Vaikka ehkä kyyneleet saattavat kihota silmiini, en anna sen häiritä. Joskus se on kohdattava, ei sitä voi vältellä, ei vaan voi! Mutta jostain syystä, tunnen oloni suhteellisen tasaiseksi tällä hetkellä. Tuntuu kuin suuri riippakivi olisi puotettu pois sydämestä, siitä kohtaa mihin tikari osui. Ilmeisesti se vei lopulta sen kiven mennessään, ehkä se auttaa parantumisessa. Joten unohdan laastarit! Pärjään mie ilman niitäkin(tai sitten en mutta koitetaan)!!!Hihi...=)
Pakko kyllä sanoa yhdestä ihanasta miehestä...Meillä ei ole ollut juurikaan mitään juttua syksyn jälkeen,ei silloinkaan mutta sähköä oli ilmassa silloin. Emmekä ole nähneet aikoihin, varmaan kolmeen kuukauteen, soitelleet olemme. Lauantaina oli siis myös ystävänpäivä, juuri sillä hetkellä kun vähiten sitä odotin sain häneltä viestin.
"Tiedät, että sinua ajatellaan. Olemme aina olemassa, vaikka aina ei näkyisikään...Olemassa, vaikka aina ei näkyisikään...Hyvää ystävänpäivää!" Oih, ihan kuin hän olisi tiennyt minun olevan piristyksen tarpeessa. =) Tätä miestä ei voi käyttää todellakaan laastarina! Luotan siihen, jos jotain tulee jatkossa tapahtumaan se tulee tapahtumaan. Sitten kun aika on oikea siihen, se tulee tapahtumaan. Mutta on naisen mieli kyllä niin imarelltu tuollaisesta viestistä. =) Miespuoleinen kaverini totesi jälleen, että tulen todella pienistä asioista tyytyväiseksi ja onnelliseksi! Kuulemma harvinaista..Totesin vain että ehkä se johtuu siitä kun on tarpeeksi monta "Uunoa" katsonut läpi niin "normaalin" miehen ei tarvitse tehdä suuria eleitä, vaan ne pienetkin riittää!=)
Mutta nyt treffit imurin kanssa odottavat! =)
N
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti