Palasin jälleen kolmen päivän vapaiden jälkeen työn pariin. Ensimmäisenä vastaani käveli hyvin omituinen pomoni, joka avasi keskustelun kysymällä työvuoron lisäystä. Yksi kolleegani on sairaana, hänellä olisi ollut aamuvuoro huomenna ja minulla ilta. Joten minä teen nyt sitten pitkän päivän ja saan yhden ylimääräisen vapaan ja hälytysrahan. Okei, ihan hyvä diili?!
Parin työtunnin jälkeen otsaani kuitenkin kasvoi jo suunnattoman iso k****! Olin ihan valmis lähtemään kotiin. A: Vaikka en jotain osaisi tehdä, ei se tarkoita sitä, etten oppisi jos joku vaivautuisi näyttämään. B: V****** kun akat puuttuvat asioihin, jotka eivät heille kuulu. C: Olen nuori alalla mutta osaan silti jo, ja minua voi uskoa jos jotain sanon!!
Meidän työyhteisössä on jollain tapaa kuohunnut jo viime keväästä asti. Tietyt ihmiset tuntuvat myrkyttävän ilmapiiriä jatkuvalla syötöllä ja kehtaavat sitten itse puhua, siitä kuinka toiset ovat sellaisia ja tällaisia. Heille ei kuitenkaan tule mieleen, että voisivat katsoa välillä itse peiliin ennen kuin arvostelevat ja kyttäävät muiden tekemisiä.
Noh, tavallaan olen "akka" myös itse kun puhun näistä asioista muutaman muun työkaverin kanssa ja paasaan "pahaa oloani" heille. Tosin yhdistävä tekijä on, että meillä kaikilla (minä+ 3muuta) on samanlaiset tuntemukset tällä hetkellä. Me kaikki olemme työyhteisömme nuorimmasta päästä ja viimeisimmäksi tulleita, "uusia". Mutta silti on aika helpottavaa kun tietää, että on olemassa joku toinenkin, joka ajattelee samanlaisesti. Enkä puhu asioista niiden puhumisen ilosta, vaan jotta jaksaisin tehdä töitä. Joten....
Elä sitten akkana, akkojen joukossa.
Nyt on taas purkauduttu hieman ja voi käydä nukkumaan, jotta jaksaa tehdä töitä huomenna! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti