Istun sohvalla ja katson ympärilleni..Monta laatikkoa on pakattuna ja muutama vielä odottaa täyttymistä. Edessä on tyhjä, puoliksi purettu kirjahylly ja sen lasiset ovet nojaavat seinää vasten. Keskellä lattiaa palaa kynttilä, kynttilä jonka sytytin tekemään tunnelmaa tähän muuttoon..DVD:ltä soi ihanaa musiikkia, sen tahdissa olen taas pakkaillut ja nauttinut. Ulkona hämärtää jo, kohta pimenee. Kynttilä kuitenkin valaisee ja tuo lämpöä jo puoliksi tyhjään asuntoon.
Tyhjentäessäni laatikoita ja kaappeja, monta jännää tavaraa on osunut käteeni. Tavaroita joilla on todella paljon muistoja vuosien saatosta. Pistää hymyilemään väkisinkin kun muistoja tulee mieleen. Mielenkiintoisin tavara, minkä löysin oli, patterin ilmaamiseen käytettävä avain. Sen oikeaa nimeä en todella tiedä mutta sellainen täältä löytyi, siihen liittyy "nainen hädässä"- tarina. Oli niin kylmä kun patterit eivät toimineet ja hetkellinen herrasmies auttoi!(ei miusta ole vaan pitkävihaiseksi ihmiseksi, sisimmässäni olen puolittain antanut anteeksi hetkelliselle herrasmiehelle...vaikkakin tiedän ettei tarvitse,ei se kuitenkaan tarkoita unohtamista...unohda en koskaan) Se viikonloppu oli kyllä yksi parhaimmista viikonlopuista, mitä olen täällä viettänyt.
Monta muistoa sopii tähänkin asuntoon..Niitä on ihana muistella samalla kun pakkailee elämäänsä laatikoihin, monet itkut ja naurut on koettu. Miten se aika onkin saanut siivet selkäänsä jossain vaiheessa? Muistan muuttopäiväni tänne kuin eilisen päivän, sen "hädän" ja paniikin, mitä uusi paikka toi tullessaan. Muistan myös sen kuinka olimme ystikseni kanssa hieman ihmeissämme kun sulake paloi, jo heti ensi tuntien jälkeen ja puoli asuntoa oli pimeänä. Hauskoja hetkiä, vaikka sillä hetkellä tuntuikin, ettei elo voi lähteä mitenkään sujumaan tällaisessa kaupungissa. Lähti se, sitten kuitenkin. Uusi kaupunki, uudet ihmiset ja uusi elämänsivu?!Nyt sitä sivua kirjoitellaan loppuun ja aika on todella vähissä.
Kieltämättä olo on hieman haikea kuitenkin...Jää tänne ainakin yksi hyvä asia ja se on ystäväni. Tosin ystävyys ei katso välimatkaa, se pysyy jos on pysyäkseen...Joten uskoisin pystyväni lähtemään turvallisin mielin matkaan, matkaan kohti kotia? Siltä nyt juuri tuntuu, olen menossa kotiin. Tosin en tiedä mitä siellä kotona odottaa, se jää nähtäväksi. (ainakin hieman villakoiria, tyhjässä asunnossa...joten siivoamaan pääsee ainakin, samalla voi kolistella ne vanhat luurangot pois kaapeista, niin ei tartte joka kerta säikkyä kun avaa kaapinoven..)
Tänään on ollut kovin jännä päivä. Olen tuntenut kovaa ikävää, ikävää ystävääni kohtaan. Tahtoisin hänen olevan mukana elämässäni, ylä- ja alamäessä. Se ei vain ole nyt mahdollista...Mutta hyvä puoli on myös se, että ikävän kanssa oppii elämään ja sen oppii unohtamaan myös. Tosin välillä se nostaa kurjaa päätään ja silloin täytyy pysyä lujana, muuten siitä ei pääse ylitse.
Tuo kynttilä tuossa lattialla, se muuten rauhoittaa..Ja jollain kumman tavalla, todella nautin tästä hetkestä näiden muuttolaatikoiden keskellä..hihi...
Tyhjentäessäni laatikoita ja kaappeja, monta jännää tavaraa on osunut käteeni. Tavaroita joilla on todella paljon muistoja vuosien saatosta. Pistää hymyilemään väkisinkin kun muistoja tulee mieleen. Mielenkiintoisin tavara, minkä löysin oli, patterin ilmaamiseen käytettävä avain. Sen oikeaa nimeä en todella tiedä mutta sellainen täältä löytyi, siihen liittyy "nainen hädässä"- tarina. Oli niin kylmä kun patterit eivät toimineet ja hetkellinen herrasmies auttoi!(ei miusta ole vaan pitkävihaiseksi ihmiseksi, sisimmässäni olen puolittain antanut anteeksi hetkelliselle herrasmiehelle...vaikkakin tiedän ettei tarvitse,ei se kuitenkaan tarkoita unohtamista...unohda en koskaan) Se viikonloppu oli kyllä yksi parhaimmista viikonlopuista, mitä olen täällä viettänyt.
Monta muistoa sopii tähänkin asuntoon..Niitä on ihana muistella samalla kun pakkailee elämäänsä laatikoihin, monet itkut ja naurut on koettu. Miten se aika onkin saanut siivet selkäänsä jossain vaiheessa? Muistan muuttopäiväni tänne kuin eilisen päivän, sen "hädän" ja paniikin, mitä uusi paikka toi tullessaan. Muistan myös sen kuinka olimme ystikseni kanssa hieman ihmeissämme kun sulake paloi, jo heti ensi tuntien jälkeen ja puoli asuntoa oli pimeänä. Hauskoja hetkiä, vaikka sillä hetkellä tuntuikin, ettei elo voi lähteä mitenkään sujumaan tällaisessa kaupungissa. Lähti se, sitten kuitenkin. Uusi kaupunki, uudet ihmiset ja uusi elämänsivu?!Nyt sitä sivua kirjoitellaan loppuun ja aika on todella vähissä.
Kieltämättä olo on hieman haikea kuitenkin...Jää tänne ainakin yksi hyvä asia ja se on ystäväni. Tosin ystävyys ei katso välimatkaa, se pysyy jos on pysyäkseen...Joten uskoisin pystyväni lähtemään turvallisin mielin matkaan, matkaan kohti kotia? Siltä nyt juuri tuntuu, olen menossa kotiin. Tosin en tiedä mitä siellä kotona odottaa, se jää nähtäväksi. (ainakin hieman villakoiria, tyhjässä asunnossa...joten siivoamaan pääsee ainakin, samalla voi kolistella ne vanhat luurangot pois kaapeista, niin ei tartte joka kerta säikkyä kun avaa kaapinoven..)
Tänään on ollut kovin jännä päivä. Olen tuntenut kovaa ikävää, ikävää ystävääni kohtaan. Tahtoisin hänen olevan mukana elämässäni, ylä- ja alamäessä. Se ei vain ole nyt mahdollista...Mutta hyvä puoli on myös se, että ikävän kanssa oppii elämään ja sen oppii unohtamaan myös. Tosin välillä se nostaa kurjaa päätään ja silloin täytyy pysyä lujana, muuten siitä ei pääse ylitse.
Tuo kynttilä tuossa lattialla, se muuten rauhoittaa..Ja jollain kumman tavalla, todella nautin tästä hetkestä näiden muuttolaatikoiden keskellä..hihi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti