Tähän syksyyn mie lähden yksin....

Tää syksy on miulle, se päätös varmentui eilen...Huokasin helpotuksesta kun puhelu oli päättynyt. Ihan oikeasti kuin taakka olisi poistunut harteiltani...Kyynel tuli linssiin kun tajusin menettäneeni hyvän ystävän, joka on ollut miun tukipilari jo pitkään...Se harmittaa kaikein eniten, mikään ei ole niin kuin ennen. Mutta kait siitä jotain positiivistakin voi ajatella,nytpähän on kokeiltu ja ei tarvitse enää arpoa...Kun mietin 6-vuoden takaisia asioita, voin todeta samalla tavalla se loppui silloin, tosin sitä ei ehditty näin pitkälle viemään...Silloin osapuolena olin mie, nyt on roolit vaihtuneet. Kyllä mie tykkään, syyt oli vaan vähän väärät miksi tähän ryhdyttiin. Mitä enemmän aikaa olen viimeisten viikkojen aikana saanut ajatella, sen varmemmalta se on osittain tuntunut. Mutta täytyy myöntää, naisellisuuteni on tullut esiin, miksen minä ikinä saa sitä mitä tahdon?!=)
Uskon hatarasti vielä siihen, että löydän sen mitä tahdon. En ehkä ole itsekkään varma mitä tahdon, joten nyt on hyvä hetki miettiä. (jälleen) Keskittyä miuhun ja kouluun ja tulevaisuuteen. Totesin tuossa puhelimessa tänään, että tämä on ensimmäinen hetki kahteen vuoteen, jolloin en ole hyppäämässä suhteesta suhteeseen...Vaan saan oikeasti, elää tässä hetkessä ja yksin. Kamu kysyi, miten ihmeessä jaksan taas sinkkuilla?!Enhän mie välttämättä jaksakkaan mutta ei tässä vaihtoehtoja ole. Baarissa jätkien bongaaminen ei ole tällä hetkellä listalla ykkösenä, ei kiinnosta! Etsin jotain uutta, en tiedä mitä mutta se varmasti selviää...En toivu yhdestä suhteesta, vaan voisiko sanoa kolmesta...?+ ne kaikki muut heilastelut...hah....
Puun Annaa lainatakseni:

"Rakkaus, ehkä vielä toinenkin
hän saapuu vaikka yksi lähtikin
on huomen jotain jota aavistin
tänään

herään ehkä vielä toivunkin
ja toivon, joskus vielä uskonkin
se saapuu lohtu jonka aavistin
tänään

Jalat vahvistuvat, jalat kantavat
vaikka illat tuhlaa, aamut antavat
ja minä nousen vaikka putoan
nousen vaikka putoan...."