Haasteellinen työ..

Jälleen on paluu koittanut tuttuun ja tehokkaaseen työympäristöön, jossa mikään päivä ei ole samanlainen. Mietinpä taas eräänä päivänä töitä tehdessäni, että milloinkohan tämä uusien asioiden opettelu loppuu? Toisinaan se pitää työn haasteellisena ja mielenkiintoisena mutta toisinaan sitä kaipaisi välillä jotain "vanhaa", jonka minä jo osaan.

Erään iltavuoron alussa, minulle oli laitettu potilas, joka oli todella kriittisessä tilassa. Samalla hetkellä kun luin nimeni taululta potilaan nimen vierestä, väristi kylmätväreet ruumiini. Mielessä juoksi ajatus "kumpi meistä kuolee ensin, tästä vuorosta tulee pitkä vuoro, toivottavasti en tapa häntä". Hyvä etten kääntynyt kannoillani ja lähtenyt takaisin kotiin, sillä pelotti niin maan todella paljon! Onneksi huomasin, että nimeni perään oli kirjoitettu toinen nimi, hän oli vanhempi hoitaja joka oli laitettu "takapirukseni"!Onneksi! Iltavuoro meni nopeasti, sain kaipaamaani tukea vanhemmalta hoitajalta ja opin uusia asioita ja mikä tärkeintä potilas jäi henkiin!

Saman illan aikana päätin, etten voi käydä pelkäämään työtäni. Jos alan pelkäämään, en voi tehdä sitä. On opittava luottamaan itseensä, siihen, että olipa tilanne mikä tahansa minä voin auttaa jollain tapaa. Jossain vaiheessa osaan tehdä työtäni ilman jatkuvaa apua, siihen menee aikaa mutta sieltä se tulee. Mutta on myös muistettava, etten tee työtä yksin, vaan olen samassa huoneessa kaikkien kanssa ja saan apua pyytämällä.

Tämän päivän vuoron jälkeen alkaa vapaat ja suuntaan heti töiden jälkeen pois. Vaikkakin kyse on vain yhden yön keikasta, tulee se silti tarpeen. Olen jo jonkin aikaa miettinyt pientä pakoreissua. Kunhan on enemmän aikaa, teen pidemmän pakoreissun, muuten ei vaan jaksa.