Meni viikon päivät ja poika ajoi äitinsä autolla tytön luo...Heillä oli nimittäin 137km välimatka välillään, joka jo silloin tuntui uskomattoman pitkältä mutta ei se tyttöä häirinnyt...Tytön viimeiset suhteet olivat kuluttaneet tytön suhteellisen loppuun, joten pieni välimatka ei tulisi olemaan ongelma...(niin tyttö ajatteli)
Tyttö oli todella jännittynyt odotellessaan pojan saapumista, hän meinasi hyppiä seinille ja ei oikein tiennyt miten perin pitäisi olla ja soitteli muutamat "hätäsoitot" ystävilleen. Olo oli kuin joku olisi laittanut tytön housuun kusiaisia. Olihan kyseessä heidän ensimmäinen varsinainen tapaaminen ja poika vielä jäisi yöksi. (o-ou) Vihdoin poijan auto kaartoi tytön pihaan, oih nyt hän oli täällä! Poikaa jännitti ilmeisesti yhtä paljon kuin tyttöäkin,mutta ihmeen rauhallisesti molemmat suhtautuivat toisiinsa. Tai oikeastaan luonnollisesti. He söivät ja juttelivat, heidän puhelimensa soivat paljon. Ilmeisesti heidän kavereitaan kiinnosti myös mitä heidän välillään tulisi tapahtumaan. Tyttö tunsi olonsa turvalliseksi ja luonnoliseksi, kuin he olisivat tunteteneet jo monta vuotta. Yötä kohden se tunne vahvistui, yöllä...Oih mikä yö!!(sensuroitu)
Siitä se sitten lähti, lähes päivittäin he puhuivat tunteja puhelimessa ja nauroivat, puhuivat asiaa ja lähettivät virtuaalipusuja. Tyttö teki töitä joulun, mutta heti joulun jälkeen hän lähti pojan paikkakunnalle ja he viettivät viisi ikimuistoista päivää yhdessä. Uudenvuodenaattona tyttö joutui palaamaan takaisin omalle paikkakunnalleen. Se oli tytöstä kovin ikävää, mutta onneksi pojan antama joululahja piristi tyttöä. Marke- pehmokoira toi tytölle paljon hyviä asioita mieleen, koira oli kyllä nähnyt paljon sellaista mitä hänen ei olisi tarvinnut nähdä..Onneksi oli vain pehmokoira...=)
Vuosi vaihtui ja tytön työharjoittelujakso alkoi lähentyä. Tyttö oli päättänyt tehdä sen pojan paikkakunnalla ja he olivat sopineet tytön maijalevan pojan luona ne muutamat viikot. Tyttöä jännitti, sillä hän ei ollut koskaan asunut kenenkään kanssa yhdessä, kerta olisi nyt ensimmäinen mutta silti hän päätti ottaa haasteen vastaan. Olihan hän jo täyttä päätä rakastunut poikaan,joka oli aivan unelma!
Ensimmäisen viikon aikana tyttö huomasi kuitenkin jonkin olevan vinossa...Tyttö ei tuntenut oloaan kotoisaksi vaan tuntui siltä, että poika teki kaiken niin kuin tyttö ei olisi halunnut tehtävän. Eikä kysynyt tytöltä mitään, jos tyttö jotain sanoi, poika totesi vain asunnon olevan hänen. Tyttöä alkoi ahistamaan ja todella paljon, hän ei tiennyt mitä ihmettä poika tarkoitti sanoillaan. Perjantai-iltana tyttö istui linja-autossa ja itki koko matkan, häntä pelotti, ahdisti ja sattui. Tuntui kuin se poika johon hän oli tutustunut olisi hävinnyt kokonaan. Tyttö meinasi ajaa linja-autolla ohi ja jättää pojan. Kuitenkin hän päätti ottaa härkää sarvista ja kertoa pojalle mitä tunsi. Hän kertoi menneisyydestään ja miltä oli tuntunut kun toinen osapuoli oli kohdellut kaltoin tyttöä. Kertoi pelkäävänsä, uutta asumisjärjestelyä ja olevan epävarma. Kyyneleet valuivat tytön poskea pitkin. Tytön yllätykseksi poika ymmärsi tai oli ymmärtävinään tyttöä yllättävän hyvin. Poika lohdutti tyttöä...Yhdessä tuumin he kuitenkin päättivät, että tytön olisi parempi mennä muutamaksi yöksi vanhemmilleen...Jotta molemmat saisivat omaa aikaa..Se auttoi...Poika vaikutti taas samalta pojalta, johon tyttö oli alunperin tutustunut.
Kuitenkin viikkojen kuluessa poika muuttui oudoksi. Hänestä tuli hiljainen, äksy, itsekäs ja kylmä. Niin tyttö koki pojan käytöksen. Se satutti tyttöä, tyttö syytti siitä itseään. Hän alkoi pitää itseään syypäänä kaikkiin heidän ongelmiinsa. Tyttö menetti pikkuhiljaa yöunensa, hän vietti öitä ystävillään ja vanhemmillaan, koska ajatteli sen helpottavan tilannetta. Mutta pojasta ei juurikaan kuulunut mitään niinä päivinä jolloin he eivät tavanneet.
Viikot kuluivat, tytön työharjoittelu alkoi lähestyä loppuaan. Poika oli muuttunut aivan joksikin muuksi, tuntui kuin hän olisi kadonnut kokonaan. Vain ruumis oli läsnä...Ei muuta! Poika tuntui viihtyvän enemmän ystäviensä parissa kuin tytön,puhuvan enemmän ystävilleen kuin tytölle...Aina kun tyttö kysyi jotain pojalta, oli vastaus yksisanainen ja tyly! Viimeisellä viikolla tytölle tuli niin paha mieli, että hän päätti kirjoittaa pojalle kirjeen...Kirjeen, jossa hän kertoisi tunteistaan ja mitä hänen mielestään oli tapahtunut. Niin hän teki, hän pakkasi tavaransa valmiiksi ja lähti ystävänsä luo viettämään päivää...(itkien, itkien, itkien...) Illalla hän lainasi ystävänsä autoa ja lähti tapaamaan poikaa, mukanaan kysymys...Hän pääsi pojan asuntoon ja näki pojan istuvan tietokoneellaan, jossa hänellä oli tapana istua aina! Tyttö katsoi poikaa ja näki kirjeen...Kysyi pojalta, oliko tämä lukenut sen...Pojalla oli kieltävä vastaus, hän pyysi tyttöä lukemaan sen hänelle. Tyttö tunsi olonsa nöyryytetyksi, sillä pojan äänensävy oli niin viileä ja kylmä, niin kuin häntä ei olisi kiinnostanut ollenkaan. Tyttö kuitenkin luki kirjeen, luki ja itki. Kertoi olostaan ja itsestään. Poika vain tuijotti tietokonettaan ja oli jokseenkin hiljaa. Totesi vain muutamilla sanoilla jotain tytölle takaisin... Lopuksi tyttö kysyi pojalta, miten edettäisiin eteenpäin. Poika vastasi ettei tiennyt, kertoi haluavansa olla yksin! Ettei se olisi mikään uusi asia tytölle. Tyttö kysyi itkuisena, voisiko jäädä yöksi, poika myöntyi ja kysyikin että eikös tytön pitänyt lähteäkkin vasta seuraavana päivänä.
Tyttö jäi, jäi ja itki sydämessään oloaan ja ei nukkunut juurikaan sinä yönä..Tuntui kuin sydän olisi pakahtunut, joku olisi repinyt sitä pala palalta irti rinnasta.
Aamulla hän pakkasi tavarat autoon ja ajoi ystävänsä luo niiden kanssa, hänen vanhempansa tulisivat iltapäivällä hakemaan hänet sieltä ja hän saisi heiltä kyydin kotiinsa, toiselle paikkakunnalle. Niin matka alkoi...Tyttö koitti olla "reipas" mutta ei oikein onnistunut siinä...Hänen isänsä tunsi hänet liian hyvin, joten ajomatka menikin sitten itkiessä...Eikä se olo helpottanut kun tyttö pääsi tyhjään asuntoonsa...
Jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti