Oih, vihdoinkin...Hän seisoi tytön edessä, ihanana oman itsenään!Tuoksui niin hyvälle!Halasi tyttöä ja pussasi!Tytöltä meinasi taas lähteä jalat alta, oli kuin he olisivat tavanneet ensimmäistä kertaa... Se viikonloppu oli mukava, oli kiva viettää aikaa pojan kanssa. Kuitenkin tytöllä kävi pieni epävarmuus mielessä, sillä hän kysyi pojalta kesällä puhutuista asioista. Poika vastasi niin jotenkin epämääräisesti niihin. Antoi ymmärtää ettei halua puhua niistä asioista, tyttö kuitenkin ajatteli että antaa olla..On ihanaa kun hän on nyt ja tässä!
Alku oli taas niin ihanaa, kaikki sujui hyvin. Poika tuntui oppineen, tyttö alkoi luottaa hieman enemmän poikaan jälleen. Mutta silti jossain vaiheessa tyttö alkoi epäilemään jälleen. Pojan käytös alkoi jälleen muuttua epämääräiseksi ja kylmäksi. Tyttö koitti vakuutella itselleen, kaiken olevan hyvin ja että tämä on taas joku vaihe pojan elämässä. Poika halusi vain mennä nyt ja olla, ei siihen auttanut puuttua. Kyllä häneltä varmaan taas löytyisi aikaa tytölle..Pojan käytös loukkasi tyttöä niin paljon kuitenkin, tyttö ei voinut käsittää sitä. Miten joku voi tehdä näin?!
Tyttö itki jälleen, kun lähti vähän ennen joulua kotiinsa pojan paikkakunnalta. Poika oli viimeisen viikon jälleen vältellyt häntä. Poika tiesi tytön lähdön lähestyvän ja kehitti taas paljon muuta tekemistä. Niin, niin se taas tyttö lähti itkuisena junaan. Se oli jo kolmas kerta....Kun tyttö oli päässyt takaisin kotiin, otti poika yhteyttä. Tosin ei edes ehdottanut näkemistä, vaan kyseli vain kuulumisia. Tyttön olo helpotti hieman, ehkä tämä kuitenkin lähtisi taas tästä menemään eteenpäin...Tyttö jopa kertoi pojalle toivovansa, ettei mikään koskaan tulisi heidän väliinsä.Mutta siitä tyttö oli varmistunut, asioista pitäisi puhua kunhan vain löytyisi sopiva aika ja paikka!
Niin tuli joulu ja meni joulu, he näkivät yhden kerran pikaisesti sinä aikana. Tuli uudenvuodenaatto ja vaihtui vuosi, poika vietti sen mielummin kavereidensa kanssa kuin tytön. Joten tyttö vietti sen ystäviensä ja heidän perheen kanssa, oli nimittäin kivaa!
Poika oli puhunut tulevansa mahdollisesti tytön paikkakunnalle heti tammikuun toisena viikonloppuna, tyttö odotti sitä! Kun se viikonloppu koitti, ei poikaa näkynyt. Sen viikonlopun lauantai-iltana tyttö soitti pojalle. Tyttö kysyi haluaisiko poika nähdä tätä, pojan vastaus oli yhtä epämääräinen ja tyly kuin ennenkin, se kiteytyi sanaan "ehkä". Se sattui tyttöä, hän oli vuoden jälkeen "ehkä", siis uskomatonta! Tytön ilta meni melkein pilalle, onneksi hän sai olla ystäviensä kanssa ulkona! Ystävät piristivät häntä ja heillä oli hauskaa! Mutta yksi asia tytölle varmistui sen illan aikana, tämä loppuisi nyt! Ei enää, ei enää! Jos kerta hän oli "ehkä", niin se oli sama kuin häntä ei olisi! Joten hän päätti jättää pojan, koska jollekin ihmiselle hän olisi joku muu kuin ehkä! Tai sellainen ihminen varmasti löytyisi, joka osaisi arvostaa häntä sellaisena kuin hän on ja näkisi vaivaa suhteen eteen.
Tytön yö meni valvoskellessa ja hän mietti miten asiat hoitaisi. Hän sai rohkaistua itsensä soittamaan pojalle, seuraavana päivänä hän sen tekisi! Niin koitti aamu, puolenpäivän aikaan tyttö tarttui puhelimeen ja soitti. Mutta poika ei vastannut, tyttö raivostui!Häneltä meni niin hermo! Sillä hetkellä hän naputti tekstiviestin, joka oli aika lyhyt ja ytimekäs. Hyvä on, se ei ollut mikään kovin aikuismainen teko mutta oliko poika sen arvoinen?! Jos hän ei kerta vastaa puhelimeen, mikä oli tuttua toimintaa hänelle niin miten muutenkaan tyttö saisi asiansa sanottua! Niin meni tekstiviesti...Muutaman tunnin kuluttua tuli vastaus, jossa luki: selvä!SELVÄ!!!SELVÄ!!!Voi hemmetti, selvä sitten!Vuosi takana ja selvä!!Ei mitään muuta! Eikä edes lupausta tavaroiden palauttamisesta?!
The End
P.S. Kuka oikeesti uskoo onnellisiin loppuihin?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti