Kun tässä on nyt puhuttu miehistä...Yhdestä miehestä en ole vielä puhunut, hänestä, joka on ollut mukana melkein jokaisessa hetkessä elämässäni...Isästä...
Olen totaalinen isintyttö!Voin ihan rehellisesti myöntää sen. Hän on luonteeltaan: rauhallinen, vakaa, huumorintajuinen, lempeä ja rakastava. Meillä on aina ollut erityinen suhde, olen voinut kertoa hänelle paljon sellaisia asioita, joita ei voi äidille kertoa. Monet kerrat ollaan isän kanssa juteltu myös niistä "pojista", jotka ovat elämääni kuuluneet (ystävät ja poikaystävät). Häneltä on tullut monia hyviä neuvoja, näkökulmia, joita ei nuoremmilta ehkä saakkaan. (Tosin tässäkin suhteessa isäni on ehkä poikkeuksellinen mies kun osaa puhua tunteistaan avoimesti.)
Monet ystävistäni, etenkin poikapuoleiset, jostain syystä "pelkäävät" isääni kun tapaavat ensimmäisen kerran hänet. Taitaa olla miehillä se "verissä", "tytön isä", uuu...Voihan hän olla jollain tapaa pelottava, varsinkin kun hänellä on tapana ensin arvioida tilannetta. Mutta kun häneen tutustuu, löytyy hänestä aivan mahtava ihminen! Joka ei todellakaan tuomitse ketään!
Isäni on ollut...
Olkapääni, johon olen voinut itkeä.
Jalkani, joka on tuuppinut eteenpäin elämässä.
Viilipyttyni, kun olen tarvinnut kurinpalautusta.
Järkeni, silloin kun en ole voinut ajatella selkeästi.
Kaverini, kun olen tarvinnut seuraa.
Sylini, kun olen tarvinnut halia.
Remonttimieheni, kun olen tarvinnut apua kodin jutuissa.
Isäni on HIENO MIES!(hokema, mitä x hokee kai vieläkin)
Toivon saavani pitää hänet ainiaan mukanani elämässäni! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti