Viimeiset kaksi vuoroa teholla ovat olleet todella rankkoja....Ajatukseni alku viikolla piti paikkaansa, silloin ajattelin "tyyntä myrskyn edellä" ja niinhän siinä sitten kävi! Yksi elvytys, sairaalan yläkerrassa ja minä tietenkin opiskelijana mukaan. No onneksi paikalle päästyämme elvytyskutsu muuttui vuotoshokiksi...Tilanne olikin ihan erilainen, tosin melkein yhtä vakava. Onneksi mentiin apuun, ei se elvytys enää kaukana ollut. Huomasin itsestäni siinä tilanteessa uuden puolen, pystyin toimimaan ihan täysillä ja tiesin jopa mitä pitää tehdä...Todella outoa, sillä en ole tuollaisessa tilanteessa vielä koskaan ollut! Kaikki loppui hetkellisesti hyvin ja potilas saatiin leikkuriin, hänen jatkoistaan en tosin tiedä...

Eilinen aamuvuoro, ei kyllä ollut yhtään helpompi. Oli oma potilas joka piti saada osastolle ja ohjaajani otti itselleen ennakkoilmoituksen monivammapotilaasta. Yleensä heidät lähetetään suoraan ensiavusta pk-seudun erikoissairaaloihin mutta tämä tulikin sitten meille. Siinä sitä sitten juostiin 8 tuntia oman potilaan ja ohjaajani potilaan asioita hoitelemassa. Oma potilaani saatiin siirrettyä vihdoin sinne osastolle vuoron lopussa ja ohjaajani potilas saatiin "luovutettua" seuraavalle hoitajalle. Kaiken hässäkän keskellä ei ehtinyt ajattelemaan yhtään mitään, aina kun alkoi hieman rauhoittua tuli jotain uutta, kuten huuto "kammiovärinä!" "isketään!" ja taas mentiin...

Vuoron päättyessä raahasin luuni pukukopille ja istahdin penkille..Katsoin vaatteitani, vihreeseen asuun oli sekoittunut punaista verta ja kaikkea muuta eritettä....Sillä hetkellä, vakavissani mietin onko minusta tähän hommaan? Miten ihmeen pienestä ihmisen elämä on kiinni? Ja miten mikään auttaminen ei välttämättä riitä? Vaikka antaisit itsestäsi kaiken sen vuoron aikana ja silti tiedät että potilas tulee kuolemaan...

Silloin kun olin saattohoito- osastolla töissä, sitä osasi jo varautua ihmisen elämän päättymiseen ja tilanne oli aivan erilainen kuin nyt. Monelle potilaalle kuolema toi helpotuksen ja omaiselle rauhan siitä, että kärsimys on nyt ohitse! Mutta teholla, kuolema tulee nopeasti, ilman mitään "varoitusta"...Sitä valittaa omasta elämästään, eilen kuitenkin tajusin, ettei miulla ole mitään hätää! Asiani ovat paremmin kuin hyvin!

Kaikelle on tarkoitus...Nämä ovat niitä elämän ikäviä asioita...

Sitä vain aina välillä miettii näitä asioita...Ja sen jälkeen laittaa saunan päälle ja keittää glögit ja käy nukkumaan... Tunnen olevani suhteellisen väsynyt tällä hetkellä, onneksi huomenna on vapaa ja toivon todella, että iltavuoro on rauhallinen tänään.

Ainiin, positiivista, anatomian tentti meni läpi!!Jee!!Valmistuminen on ehkä lähempänä?!Vielä opparin esitys ja kypsyysnäyte ja se olisi siinä!